Seli seli - miksi ei?

Seuraa tajunnanvirtaa aiheesta: mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten paljon ihmiset kehittävät itselleen erilaisia sääntöjä ja odotuksia, tai vastavuoroisesti henkisiä häkkejä ja esteitä. Eritoten hämmästelen sitä henkistä energiaa, joka kuluu kaikenlaisten selitysten ja syiden kehittelyyn, miksi jotain ei voi tehdä tai saavuttaa.

Oma yritykseni on kyseenalaistaa näitä omassa että muiden elämässä - ei siis mitään anarkiaa lietsoen, vaan uteliaasti kysyen, miksi näin, miksei jotenkin toisin, etenkin jos elämäänsä ei sellaisenaan ole tyytyväinen.

Pitkä ja hutera, mutta mielestäni relevantti aasinsilta edessä:

Työssäni valitusten käsittelijänä kohtaan joka päivä neljää ihmistyyppiä. Tietenkin aivan "normaali-ihmisiäkin" on, heitä en tässä laske omaksi tyypiseen - eiköhän meistä jokainen ole tilanteesta riippuen "normaali" eli kykenevä asialliseen ja vastavuoroiseen kommunikointiin, ja satunnaisesti jotain seuraavista.

Selittelijä

Tämä tyyppi kertoo asiastaan ummet ja lammet, mutta keskittyy pääsääntöisesti siihen, miksi a) ei itse tehnyt valituksen kohteelle tai tilanteelle mitään, b) miksi ei ole aiemmin ottanut asiaa esille tai yrittänyt ratkoa sitä tai c) miksi ei ole hänen asiansa selvittää omaa ongelmaa, vaan jonkun muun.

Selittelijällä on yleensä pitkä liuta oireita tai ongelmia, joiden kanssa hän painii. Huom, ymmärrän sen, että joskus elämässä menee oikeasti aivan poskelleen ja vaikkapa sairaudet viivästyttävät todentotta asioiden ratkontaa, kun ei ole voimia tai rahaa. Selittelijän erottaa "oikeasti ongelmaisesta" juurikin selittelyn maku eli se, että joka ongelma ja syy kuulosta paisutellulta eikä mikään ratkaisuehdotus kelpaa, ellei se ole jokin täysin vaivatta ja maksutta lankeava Manun illallinen.

Selittelijää on vaikea auttaa, koska hän yleensä torppaa kaikki ratkaisuehdotukset jollain vastaväitteellä tyyliin "en voi hankkia asiaani apua, koska minulla ei ole autoa, bussikortti meni hukkaan, puhelimesta loppuu saldo tämän puhelun jälkeen, kotitietokone hajosi ja kissakin sairastelee eli en voi lähteä kotoa mihinkään".

Pumppaaja

Pumppaaja on sukua selittelijälle, mutta yleensä ymppää tarinoihinsa ekstraa, joilla kaunistelee omia toimiaan tai motiivejaan, ja mollaa vastapuolta. On erittäin yleistä, että minulle kerrotaan asioista vain toinen puoli ilmeisesti sillä oletuksella, että en saa vastapuolelta kuulla tämän versiota. Tämä on todella lyhytkantoinen strategia, sillä ensimmäinen askel, joka valitustenkäsittelyssä otetaan, on yhteys vastapuoleen ja selonteko asiasta. Eihän tuomarikaan oikeudessa päättäisi mitään asiaa vain yhtä osapuolta kuulemalla.

Vastuunvälttelijä

Kaikkein rasittavin tyyppi kuunnella tai auttaa on vastuunvälttelijä. Hänessä yhdistyvät selittelijä ja pumppaaja sekä se ominaisuus, että mikään ei ole koskaan oma vika tai ainakin muut jotenkin ajoivat hänet tähän tilanteeseen. Tyypillisesti, ikävä kyllä, vastuunvälttelijä on ongelmissa elämänhallinnan ja/tai lain kouran kanssa, tai jo vankilassa. Vastuunvälttelijä ei kaltereidenkaan takaa käsitä, miksi hänet tuomittiin kun a) hän oli vain olosuhteiden uhri, b) muut tekevät vielä pahempia rötöksiä, c) tuomari oli lähtökohtaisesti puolueellinen ja d) hänen tulisi saada vielä yksi uusi tilaisuus, vaikka aiempia tilaisuuksia olisi annettu puolen tusinaa. Vastuunvälttelijä elää elämänmittaisessa denial-tilassa, jossa omia epäonnistumisia ja huonoja valintoja ei halua eikä pysty tunnistamaan, tai ainakin ne pyrkii lakaisemaan maton alle ja etsimään syyllisiä aina muualta.

Periaatteen ihminen

Periaatteen ihmisiä kohtaavat kaikki asiakaspalvelijat ja julkissektorin virkailijat. Periaatteen ihminen on valmis käyttämään jopa mittaamattomasti aikaa, rahaa ja vaivaa jonkin rahallisesti mitättömän ongelman korjaamiseen tai pikemminkin "paljastamiseen" tai "syyllisten vastuuseen saamiseen".

Periaatteen ihmistä itse asiassa ymmärrän paremmin kuin muita, koska itsekin olen sitä mieltä, että kaikkien tulisi yrittää tehdä parhaansa, toimia lainmukaisesti ja kantaa vastuu silloin kun se on paikallaan. Harmillisesti periaatteen ihminen saattaa sokaistua sille, mikä on oikein ja kohtuullista, ja mikä on pelkkää pikkumaista nillitystä. Ei ole lainkaan tavatonta, että virkailijat käyttävät esim 40h työaikaa jonkin alle kympin ongelman selvittelyyn. Tässäkin ymmärrän, että kymppi on monelle iso raha. Kuitenkin periaatteen ihmiset pääsääntöisesti ovat hyvätuloisia ja ensitöikseen julistavat, ettei heitä kiinnosta raha, vaan periaate.

Tosin tähän väliin täytyy todeta, että itsekin aloitin vastakampanjan ravintolaa kohtaan, joka veloitti minulta kympin jälkkäristä jota ei koskaan toimitettu. Tilasin ruokaa Deliveroo-ruokalähetti-palvelun kautta, pääruoka tuli mutta jälkkäri ei, en saanut anteeksipyyntöä tai hyvitystä, vaan selittelyä, että ruokakuski varmaan pölli jälkkärin matkalla - tämä sen jälkeen, kun joku ravintolasta oli jo soittanut minulle ja kertonut, että heiltä on jälkkärit loppu.

Asia lopulta ratkesi Deliveroon hyvittäessä maksun, mutta ko ravintola kehtasi ottaa jälkikäteen yhteyttä ja pyytää että poistan jättämäni negatiiviset arviot netistä, koska "ne vaikuttavat asiakkaiden mielipiteeseen heistä". Totesin vain, että älkää törttöilkö ja syyttäkö muita jatkossa, se vaikuttaa asiakkaiden mielipiteeseen paljon enemmän.

Noniin, miten nämä valittajatyypit liittyvät mihinkään laajempaan tai kenenkään muiden kuin valitusten käsittelijöiden elämään?

Itse olen pohdiskellut, että varmaan moni meistä on tietämättään ja tilannekohtaisesti jotakin ellei peräti kaikkia edellämainituista.

Etenkin ulkomailla asumisesta haaveilevien joukosta löytyy mielestäni selittelijöitä ja jopa vastuunvälttelijöitä. Huom taas, ymmärrän, että monilla on todella painavia syitä sille, miksi sitä omaa unelmaa ei juuri nyt voi toteuttaa. Mutta ihan oman loppuelämän ja jaksamisen kannalta olisi hyvä saada selko, ovatko esteet unelmalle konkreettisia, luonnonlain kaltaisia, vai heijasteita peloista (taloudelliset huolet ym), jotka kuitenkin kaikkien muuttajien on täytynyt jotenkin ratkaista tai sietää?

Viime aikoina keskustelu Facebookin ulkosuomalaispalstoilla on hiljentynyt aiheista "miten päästä asumaan ulkomaille, mieluiten mahdollisimman turvallisesti ja helposti". En tiedä, onko Suomessa taloustilanne parantunut ja into lähteä laantunut; vai päinvastoin huonontunut niin paljon, että säästöjä ja pontta lähteä maailmalle ei meinaa löytyä. Vai ovatko asiasta kiinnostuneet huomanneet, että erittäin harvoin nettikyselyihin "hei voisko joku palkata mut ja hommata mulle asunnon ja viisumin" tulee positiivisia vastauksia - elämä ei vaan mene niin, että joku tuntematon tuosta vaan alkaa jelppiä ja heitellä rahaa pyytelijöiden suuntaan.

Asiasta kukkaruukkuun: begpacker- eli kerjääjäreissaaja-ilmiö - siis se, että omia kaukomatkoja pyritään rahoittamaan joko kohteessa kadulla kerjäämällä, tai esim GoFundMe- eli nettitilikeräyksillä. Ymmärrän sohvasurffauksen ja ymmärrän sen, että pienilläkin tuloilla haluaa matkustaa ja venyttää reissuja maailmalla. Mutta en ymmärrä sitä, että jonkun muun tulisi kustantaa kenenkään hurvittelu maailmalla.

Yhteen aikaan luin kiinnostuneesti businessvalmentaja-bloggaaja Kathy Caprinon blogia ja hän osuvasti totesi, että "jos et pysty keksimään yhtään taitoa tai tarjottavaa, josta joku haluaisi maksaa, et ansaitse pyytämääsi rahaa". Tällä en tarkoita, että anteliaisuus ja jakaminen ovat väärin (totaalisen päinvastoin). Vaan sitä, että rahoittaakseen unelmiaan kunkin tulisi itse kantaa niistä vastuu ja pyrkiä hankkimaan tarvittava potti jollain rakentavalla tavalla, ei anomalla ja mankumalla. Diginomadi-Rositalla on paljon painavaa asiaa omassa blogissaan Matkaopas Vapauteen siitä, miten rahoittaa vapaampaa ja reissaavampaa elämää omin avuin ja taidoin.