Suomenkielessä ei ole erillisiä persoonapronomineja miehille ja naisille, vaan kaikki ovat hän (tai puhekielessä se). Tämä on aakkosten* ohella asia, joka edelleen on minulle englanniksi vaikeaa, koska se ei kasvuympäristössä uponnut selkärankaani tahi muuallekaan aivokurkiaiseen. Eli edelleen käytännön puheessa ja nopeassa tempossa sekoilen sen kanssa, kuka on he tai she, vaikka teoriassa tiedän täydellisesti, mitä tulisi sanoa. Saatan siis pokalla selittää vaikkapa mieskollegasta, että he needed to leave to pick up her daughter, eli hänen (miehen) piti lähteä hakeakseen hänen (naisen) tyttärensä. Jotenkin tuo tytär-sanan naispuolisuus muuntaa mielessäni persoonapronominin his (hänen, miehen) muotoon her (hänen, naisen).
Osasyy oppimisvaikeuteeni on, että en ihan oikeasti käsitä, miksi sillä on väliä, viitataanko mieheen vai naiseen, koska ensimmäiset 30 vuotta elämästäni kaikkiin viitattiin samalla sanalla. Mutta nyt olemme tulleet uudelle askelmalle pikku-N:n puheenoppimisessa, hänen juuri täytettyään kolme vuotta. Jo pidemmän aikaa hän on osannut viitata muihin ihmisiin sanalla he henkilönnimen sijasta. Pikkulapsethan helposti puhuvat kolmannessa persoonassa kaikista, myös itsestään, eli Anu tekee, Anu menee, äiti piirtää, äiti kokkaa. N:lle on valjennut, että nimen voi korvata yleissanalla, mutta hänelle se todentotta on yleissana he.
En tiedä, miksi juuri miespuolinen he, naispuolisen she:n sijasta. Ehkä osasyynä ovat lastenohjelmat, joissa usein miespuoliset autot, mopot ja työkoneet seikkailevat. Yksi tekijä saattaa olla E:n puhetapa, joka ranskasta suoraan ammentaen usein viittaa esim. eläimiin sanalla he, sanan it (se) sijasta. Hänelle melkeinpä kaikki eläimet ovat englanniksi he, vaikka puhuisi uuhesta tai lehmästä, jotka ihan selkeästi ovat she. Tätä kohtaa tosin en tajua, että miksi se he on niin luonteva, koska ranskassa on maskuliineja ja feminiinejä muotoja. Ilmeisesti maskuliinimuodot kuitenkin ovat yleisempiä, esimerkiksi ministeri-sana on ranskaksi aina maskuliini, vaikka itse ministeri olisikin nainen.
Olen nyt itse yrittänyt alkaa opettaa she-sanaa N:lle, toisaalta kieliopillisuuden vuoksi, toisaalta siksi, että se on tässä kulttuurissa tärkeää, vaikkei minulle henkkoht olekaan tärkeää. Mutta olen huomannut itsessäni kummallista vastustusta asiaa kohtaan. Siis ei siksi, etten haluaisi hyväksyä/tunnistaa/korostaa naispuolisten ihmisten naiseutta, vaan ehkä siksi, että en henkkoht ymmärrä, miksi sukupuoli on niin isosti keskustelua määrittävä tekijä. Tosin tämä todennäköisesti johtuu omasta urautumisestani, koska en ole itse ikinä kokenut sukupuoli(rooli)kriisejä, enkä ole joutunut pohtimaan saati fyysisesti/kehollisesti kohtaamaan, millaista olisi elää väärää sukupuolta tai olla tungettu sosiaaliseen lokeroon, johon ei halua.
Rinnakkaisasiana: Australiassa on tällä hetkellä käynnissä jonkinasteinen seksuaalivähemmistöjen voimautuminen, eli täällä(kin) hyväksyttiin samansukupuolinen avioliitto joulukuussa 2017. Myös trans-ihmisten näkyvyydestä tai ihmisoikeuksien toteutumisesta puhutaan nyt aiempaa enemmän. Meillä töissä asia näkyy niin, että meille perustettiin Equality and Diversity Council eli neuvoa-antava tasa-arvo- ja monimuotoisuus-”komitea”, johon itsekin kuulun, tosin vähemmistökielen ja maahanmuuttajuuden edustajana. Jo muutaman vuoden Australiassa on puhuttanut juurikin tämä sukupuolittunut persoonapronominien olemassaolo ja täällä on hitusen yleistynyt muoto they, he, käytettynä suomalaisen hän-sanan tavoin eli kenestä tahansa yksilöstä.
They on sikäli kieliopillisesti oikein, että sitä voi käyttää ihan kaikessa tekstissä epämuodollisesta akateemiseen silloin kun ei tiedä henkilön sukupuolta tai viittaa kumpiinkin/kaikkiin. Mutta myönnän, että itse en osaa vielä käyttää sanaa niin, että puhuessani yhdestä henkilöstä, kutsuisin häntä they´ksi koska se assosioituu niin vahvasti heihin, hänen sijasta. Suomeksi suoraan kääntäen tulisi tällaista: ”Kollegani Di on tänään myöhässä, mutta he pyysi kertomaan, ettei heitä tarvitse odottaa.” Toisaalta suomennos on tökerö, koska suomeksi hypitään paljon persoonapronominien yli, eli niitä ei edes lauseeseen tule jos ei ole ihan pakko (oikeampi olisi: pyysi kertomaan, ettei tarvitse odottaa).
Toinen ratkaisu, jota paljon näkee nykyään virka- tai tutkimuskielessä, on he´n ja she´n vuorottelu. Viime vuosikymmeniin asti melkeinpä kaikki virallinen teksti, ml. tieteenteko, on ollut täynnä he-mania, eli jokainen toimija on mies-he, vaikka sillä viitataan myös naisiin tai väestöön yleisesti. Nyt termejä koitetaan sekoittaa tasapainotuksen vuoksi ja jotta tehtäisiin selväksi, että puhutaan kaikista, ei vain miehistä/pojista. Mutta välillä sekin on aika sekavaa.
Esimerkki. Kaikki täällä saamani terveydenhuollon vauvanhoito- ja lastenkasvatusoppaat on kirjoitettu he/she-vaihtelulla, näin. ”When your baby needs to be burped, hold him against your shoulder. When she becomes tired, put her in the cot. When he wakes up, it´s time for another feed”. Eli: Kun poikavauvasi tulee röyhtäyttää, pidä häntä olkaasi vasten. Kun tyttövauvasi väsyy, laita hänet kehtoon. Kun poikavauvasi herää, on taas aika syöttää hänet. Eli samassa tarinassa seikkailee tyttö ja poika iloisen sekaisin, koska muuten ei saada tehtyä kunnolla selväksi kielen kautta, että tämä koskee nyt kaikkia vauvoja.
Eräs oikeasti huolestuttava piirre sukupuolen neutraloinnissa kielestä on, että siinä voidaan mennä pahasti yli jonkinlaiseen mekanistiseen robottihahmoon tai kehonosien kokoelmaan ihmisen sijasta. Täällä debatoidaan nyt jonkun verran siitä, millaisia termejä saa käyttää vanhemmista ja esimerkiksi imetyksestä. Eli saako sanoa äiti ja isä, vai pitääkö sanoa primary caregiver tai birthing parent eli ensisijainen hoitaja-huoltaja ja synnyttänyt vanhempi. Jotenkin lakitekstiin nuo ymmärrän ja hyväksyn, mutta en oikein normaaliin kanssakäymiseen vaikkapa lääkärin kanssa.
Vielä rajumpaa on, että nyt on alkanut ilmaantua esimerkiksi tutkimustekstiä, jossa ei uskalleta sanoa nainen, jotta katetaan tai jätetään pois muunsukupuoliset tai transnaiset, ja valittu termi on esim. vaginallinen henkilö, tai vielä pahempaa, vaginallinen keho/ruumis (bodies with vaginas). Nainen ei ole enää nainen saati ihminen/potilas/asiakas/hoidettava, vaan typistyy kehonosaksi. Toinen suosikki-inhokkini on rintakehäruokinta (chest feeding tai body feeding) imetys-sanan tilalla, joka on jo ihan hakoteillä siitä, mitä imetyksessä edes tapahtuu.
Summa summarum. Kannatan tottakai inklusiivisuutta eli sitä, että jokainen kokee olevansa kuultu, nähty ja ymmärretty ihmisenä ja sen sukupuolen edustajana, joka on (oli se sitten syntymästä tai iän myötä selvinnyt asia). Mutta en sitä, että kieli kapuloitetaan sellaiseksi, että ihminen ytimestä katoaa jonnekin anatomialuettelon taakse.
Mutta paluumuutto takaisin asiaan.
Eli: kun täällä joka tapauksessa nyt paljon keskustellaan siitä, tarvitaanko he ja she-erottelua enää jatkossa vai ovatko kaikki vain they, tuntuu itsestä jotenkin jälkeenjääneeltä koittaa painaa oman lapsen päähän noita eroja, joita en siis itsekään oikein luontevasti saa sujumaan. Toisaalta, jos käykin niin, että they-muoto ei ota juurtuakseen, he ja she täytyy vaan opetella kuitenkin, ja tuskinpa koko englanninkieli maailmanlaajuisesti muuttuu nyt lähivuosina niin, että sukupuolitetut persoonapronominit katoavat kokokaan. Eli jatkan jankutusta perheen miesväelle: kaikki ei ole he-mania vaan on myös se she.
*Englanniksi tavaaminen pysynee ikuisesti vaikeana, esimerkki. Oma nimeni Anu tavataan ei en juu, ei aa än uu. Joudun aina pinnistelemään, kun ihmiset tavaavat nimiään esim. puhelimessa nopeassa tahdissa ja olen kirjoittanut sähköpostiosoitteita väärin about tuhat kertaa.
 |
| (C) kgroovy, https://creativecommons.org/ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!