Japanilaiset häät

E:n nuorin veli meni naimisiin japanilaisen morsiamen kanssa ja luonnollisesti olimme mekin mukana juhlissa Kobessa, Osakan lähellä. Sen jälkeen vietimme viikon porukalla Tokiossa. Pariskunta ei sen kummempaa häämatkaa halunnut, oltuaan yhdessä seitsemän vuotta ja tarkalleen ottaen häätkin oli jo vietetty Perthissä aiemmin, rekisteröinti maistraatissa. Koben häät olivat se virallinen juhla perheille. 

Häissä ei ollut uskonnollista seremoniaosuutta, ja ne noudattivat melko samanlaista kaavaa kuin länsimaisetkin häät. Juhlat vietettiin fiinissä fuusioravintolassa, joka tarjoili japanilaisittain sovellettua ranskalaista ruokaa - sulhasen perheen kulttuurin huomioiden. Suurimmat erot olivat osallistujien pukeutumisessa sekä hääparin vanhempien roolissa. Hääpari vietti päivän erittäin juhlavissa hääkimonoissa ja meidät lähimmät perheenjäsenet pyntättiin kimonoihin myös: sanon pyntättiin, koska juhlakimonoita ei voi pukea yksin päälle, vaan tehtävään oli palkattu kaksi pukijanaista. Eli palataan päivän alkuun...

Häät alkoivat kello 12, mutta meidät lähisukulaiset oli aikataulutettu saapumaan juhlapaikalle klo 10:00, jotta kaikki varmasti ehtivät asuihinsa. Miehet eli E ja sulhasen isäpuoli saivat pukea itse itsensä, heille oli varattu kolmesta kerroksesta koostuvat hieman aamutakkimaiset kimonot. Me naiset eli sulhasen äiti, morsiamen äiti, morsiamen sisko sekä minä pääsimme/jouduimme pukijanaisten käsittelyyn ja kunkin meistä pukeminen vei puoli tuntia. Morsian ja sulhanen olivat saapuneet jo aiemmin ja heitä oli puettu, puunattu ja kammattu aamuyhdeksästä saakka. Kimonot oli kaikille vuokrattu, sillä omaksi ostaminen maksaa monesta tonnista jopa kymppitonniin saakka. 

Ihailen japanilaista estetiikan tajua ja mielestäni missään maassa ei ole yhtä kaunista, miellyttävää ja siistiä kuin Japanissa. Tietenkin mielipiteeni olisi aika toinen, jos asuisin siellä, ja kipuilisin kulttuurishokin ja epäkohtien kanssa - joita kaikissa maissa on. Kun morsian alunperin kysyi, haluammeko me sulhasen perheenjäsenet myös kimonot, olimme E:n kanssa asiasta innoissamme. Mahtavaa päästä tälläytymään ja kokeilemaan jotain ihan uutta! Mielettömiä kuvia ja hauska kokemus! Kun pukijanaiset alkoivat kiristää ensimmäisiä vöitä ympärilleni, fiilis kuitenkin muuttui. 

Juhlakimono on taideteos, joka rakennetaan kantajansa päälle. Naisilla asuun kuuluu puuvillainen aluspaita, alushame, ei rintaliivejä (rinnat sidotaan lakankankaisilla suikaleilla), välipuku, 12 alusvyötä ja -remmiä (!), erilaisia pyyhekankaisia toppauksia harteille ja vyön alle, päällyspuku, päällysvyö ja koristevyö. En valitettavasti tiedä puvun osien oikeaoppisia nimiä, joten nämä vain käyttötarkoituksen mukaan kuvaillen. Puvun kerroksissa ei ole lainkaan nappeja tai muita kiinnitysmekanismeja kuin nuo vyöt, siksi niin monta, ja tiukkaan. Liukas kangas alkaa muuten luistaa päivän mittaan, ja kietaisumallinen puku saattaa alkaa harittaa. Jouduin pitämään verhosta kiinni, kun pukijanaiset kiristivät remmejään vyötärön ympärille ja alkoi jopa vähän huimata, kun puku tuntui niin tiukalta ja hengittäminen vaikealta. Hetkellinen paniikinpoikanenkin iski, kun tajusin, että vessassa käyminen olisi vaikeaa ellei mahdotonta putkiloon suljettuna, köysien kiristäessä suolistoani, ugh. 

Yritin viestittää täydellisen kielimuurin yli, että antakaa happea, ei niin tiukkaan. Pukijanaiset vain katsoivat minua ilkikurisesti hymyillen, nyökkäsivät täydessä tyyneydessä puettavaa morsiamen äitiä kohti - joka ei inahtanutkaan prosessin aikana. Toinen pukijoista työnsi kaksi sormeaan pukuni vyön alle testatakseen tiukkuutta. Sitten hän hymyili, julisti (käsittääkseni), että henkireikää on, jatketaan, älä valita. Eipä siinä auttanut kuin niellä niskurointi, eihän päivä ollut minun draamaani varten eikä olisi sopivaa varastaa show´ta pyörtymällä kuin viktoriaaninen korsettivanki. 

Lopulta sipsutin pukuhuoneesta ulos viimeisteltynä kullanvärisillä korollisilla varvassandaaleilla ja Maija Poppas-mallisella käsilaukulla (kuuluivat asuun). Pukijat pukivat myös sukat ja sandaalit, koska puku päällä ei pysty kumartumaan. Ja seuraavaksi morsiamen suvun arvioon. Serkkuja, mummoja, setiä, tätejä,  sisko, veli, ystäviä, keitä lie virtasi luokseni kommentoimaan pukua ja muuten tutustumaan, mutta valitettavasti kielimuurin vuoksi en kauheasti saanut tilateessa osallistuttua muuten kuin hymyilemällä ja nyökkimällä. Kolmevuotiaamme sen sijaan koki tilanteen kummalliseksi ja vaikka hän yleensä viihtyy väkijoukoissa ja sopeutuu hyvin, äidin ja isin oudot kaavut ja muutenkin uusi tilanne saivat tämän pillahtamaan itkuun, joten vetäydyin hetkeksi muualle lohduttelemaan pikkujeppeä. 

Sivuhuomiona: myös miesten juhlakimonoon kuuluu äärimmäisen tiukka vyö, mutta vyötärön sijaan se köytetään vatsan alle, vatsaa korostamaan. Mitä suurempi pömppömaha, sitä arvokkaampi ja kunnioitettavampi mies - näin perinteisten käsitysten mukaan!

Hääpari kierteli vieraiden joukossa ennen tilaisuuden alkua, ja jo tässä vaiheessa otettiin runsaasti kuvia yhdessä ja erikseen. Selvisi myös, että sulhanen ei ollut saanut ennakkoon aivan tarkkaa tilannekuvaa päivän kulusta, vaan oli kuvitellut juhlan olevan kasuaalimpi ja lyhyempi - näin morsian oli meitäkin alkuun infonnut. Eli tavoite oli joko muuttunut suunnitteluvaiheen aikana, tai japanilaisen käsitys epämuodollisesta on aika eri kuin eurooppalaisen! 

Hääseremonia tapahtui yläkerran salissa, jossa vieraat istuivat tuoliriveillä kuten länsimaisissakin häissä. Sulhanen odotti etualan pöydän luona, morsian saapui musiikin säestyksellä isänsä saattamana. Ovella kaikkien katsoessa morsiamen äiti kiinnitti tyttärensä hiusnutturaan symbolisen kukan ennen saattoa sulhasen luo. 

Tilaisuuden juonto oli pelkästään japaniksi, joten sisällöstä en valitettavasti saanut enempää selvää. Paikalla ei ollut pappia tms, vaan juonnon hoiti seremoniamestarinainen-hääsuunnittelija useine apureineen. Ilmeisesti puheosuus oli liikuttava, koska kaikki kyynelehtivät. E ja morsiamen sisko pitivät pienen jaetun puheen englanniksi ja japaniksi - morsian oli kirjoittanut sen heille valmiiksi. Minullekin ilmaantui viime hetken rooli, sillä morsian pyysi edellisenä päivänä, että N toimisi sulhaspoikana ja kantaisi sormukset heille. N ei kuitenkaan uskaltautunut yksin käytävälle noin vain, joten saattelin hänet etualalle, samalla varmistaen, etteivät sormukset tipu tyynyltä hävöksiin. Lopuksi, klassisesti, pari suuteli ja kulki yhdessä ulos, vieraiden heittäessä kukkien terälehtiä heidän päälleen. 

Seremoniaa seurasi ehkäpä vartin tauko, jolloin vieraat saivat onnitella tuoretta paria. Sitten meidät paimennettiin takaisin juhlasaliin, jonka apurit olivat järjestelleet kuvanottoa varten. Tuolit oli muuten siirretty syrjään, mutta eteen oli koottu noin tusinan tuolin rivi. Osallistujat vietiin paikoilleen melkeinpä yksi kerrallaan, eli kuvaan ei saanut noin vain lopsahtaa. Hääpari tuolirivin keskelle, vanhemmat heidän vierelleen - isä ja isäpuoli lähimmiksi, sitten äidit - ja reunoille me sisarukset/sisarusten puolisot, kuin kuninkaallisten kuvauksissa konsanaan. Loput vieraat järjesteltiin tuolirivin taa. Meidän eturivissä istuvien piti olla tietyssä asennossa, eli kämmenet polvien päällä, naisilla kimonoon kuuluva viuhka kädessä. Apurit kävivät korjailemassa asujamme ja asentojamme. Tosin itse pidin sylissä N:ää eli oma asentoni oli japanilaisittain ihan väärä. Aivan lopuksi hääkuvaaja otti rennon kuvan eli halusi, että kaikki teemme kaksin käsin V-rauhanmerkkejä ja hymyilemme ja nauramme leveästi. 

Taas vartin tauko, vein muksun ulos katetulle terassille leikkimään pienestä tihkusateesta välittämättä. Tässä vaiheessa myös muut lapset - morsiamen serkkujen - olivat kypsähtäneet pönötykseen ja ulos muotoutui leikkipiiri. Morsiamen isä jututti meitä sulhasen sukulaisia käännöskojeen avulla, eli hänellä oli kannettava puheenkääntäjä (ei kännykkä, vaan jokin sanelukoneen tapainen), jonka myötä saimme jonkinlaista ajatustenvaihtoa käyntiin. Sitten alkoikin juhlaruokailu, viiden ruokalajin kattaus. Omasta mielestäni ruuat olivat erinomaisia, vaikkakin kalapainotteisia. Sulhanen puolestaan ei ollut täysin otettu morsiamen valinnoista, koska ei ole kalan ystävä lainkaan. Mutta minkäs teet, maassa maan tavalla, ja Japanissa on mahdotonta löytää edes paikallista aamupalaa ilman kalaa. 

Ranskalaisvieraita hieman huvitti/shokeerasi, että ruokajuomien valikoimana oli joko valko- tai punaviini tai sake. Siis ei valikoima erilaisia punaviinejä ja valkoviinejä, vaan yksi kumpaakin (kuten Suomessakin yleensä...). Ranskassa ei sellaista ravintolaa olekaan, jossa ei ole pitkää listaa kaikkia mahdollisia viinejä. Taas, maassa maan tavalla, ja itse luotin jääveteen kuohuviinimaljan jälkeen. 

Juhlissa ei leikitty leikkejä eikä tanssittu tansseja. Morsian selitti meille, että ne eivät kuulu perinteisiin häihin, koska japanilaiset tanssit ovat hitaita ja pienieleisiä sooloesityksiä, eivät paritansseja. Tosin pienenä kisailuna juhlapari jakoi kaikille Australiasta tuotuja macadamiapähkinäkeksejä, ja osa saajista voitti lisäpalkinnon (ilmeisesti jotain pientä syötävää). 

Vieraat oli jaoteltu tarkasti erillisiin pöytiin eli sulhasen perhe yhdellä laidalla, morsiamen perhe vastalaidalla ja väliin jäivät morsiamen ystävät yhteen pöytään. Sulhasen puolelta osallistujia olimme vain me lähin perhe. Tämä oli tavallaan kiva, koska sai olla "omassa rauhassa" ja keskittyä syömiseen, toisaalta muihin häävieraisiin tutustuminen jäi oikeastaan kokonaan tapahtumatta. Mitään minglailuvaihetta ei ollut, eli kaikki istuivat pöydissään juhlan koko keston ajan, kolmisen tuntia. Tosin ruokailujen välillä lapsiperheelliset pyörivät ulkoterassilla, jotta lapset saivat päästellä höyryjä. 

Juhlaparin vanhemmat olivat esillä mielestäni länsimaista mallia enemmän, eli juhlapari antoi heille seremoniallisesti lahjoja, sulhanen ja morsian kumpikin pitivät kiitospuheet vanhemmilleen, ja kun kakunleikkuun aika tuli, oli sulhasen ja morsiamen äitien tehtävä syöttää kakkua omalle aikuiselle lapselleen - siis sen jälkeen, kun pari syötti kakkua toisilleen. Mielestäni liikuttavasti ja myös länsimaisittain hieman kummallisesti morsian lupasi puheessaan olla jatkossa "parempi tytär", siis ei hyvä vaimo. Eli kuului morsiamen rooliin luvata pitää tiiviisti yhteyttä vanhempiinsa myös naimisiinmenon jälkeen. Taas, puheet ylipäätään olivat ilmeisen liikuttavia (osa niistä oli käännetty meille paperilla, osaa ei), koska kaikki kyynelehtivät kovasti. Aussihäissä yleensä painopiste on huumorissa, vitsailussa ja hauskanpidossa, joten kulttuuriero siihen oli iso. Toisaalta suomalainen on tottunut itkuvirsipainotteiseen juhlintaan, olivatpa kyseessä vuosijuhlat, häät tai hautajaiset, eli melankolia, liikutus ja syvät tunteet olivat sikäli tuttuja. 

Juhlien kuluessa pukijanaiset tarkkailivat meitä kimonollisia ovenraosta ja tulivat välillä vetämään meitä sivuun, jos jokin osa puvusta vaikutti hapsottavan. E:n äitiparka joutui käsittelyyn monta kertaa, kun kimonon vyöt löystyivät. Itse pääsin vähällä, vain muutamalla nykäisyllä ja viuhkan uudelleenasettelulla vyöhön. Kuriositeettina: morsiamen juhlakimonoon kuuluu nykypäivänäkin seremoniallinen puukko, joka on työnnetty vyön sisälle. Satoja vuosia sitten samuraikulttuurissa sitä tarvittiin itsepuolustukseen, mutta myös - raa´asti - kunniaitsemurhan tekoon, mikäli morsian ei suostunut järjestettyyn avioliittoon. Eli ainut keino perua häät oli päättää omat päivänsä. Samuraikulttuurissa kunniaitsemurha vaadittiin myös silloin, jos häihin hyökättiin, eli morsian oli joutumassa ryöstetyksi ja siten häväistyksi. Rankkaa historiaa. 

Nykypäivän Japani, etenkin Tokio, on kuitenkin aivan toisenlainen (ainakin pintapuolisesti), eikä missään muussa metropolissa ole mielestäni - myös tilastollisesti - yhtä rauhallista, siistiä ja turvallista. Nautimme reissusta kaikin puolin, nyt paluu arkeen ja työympyröihin. Eihän tässä olekaan enää kuin pari kuukautta jouluun ja seuraavaan lomaan ja taukoon! :D 

Koreana kimonossa.

Kimonomessuilta. Tallainen on oikeaoppinen kimonon edusta. Alla esitelty, kuinka kaulus kuuluu asetella niskasta, klipsut poistetaan, kun asettelu on oikein tehty. 

Syyskattaus juhlissa.

Ihmeellisen siisti ja rauhallinen Tokio. Varmaan levollisin suurkaupunki maailmassa.