Outoa ja tuttua - Suomen ja Australian eroja

Kuudes vuosi Australiassa ja Perthissä on hyvässä vauhdissa, ja aikamoiseksi kahden kulttuurin hybridiksi on allekirjoittanut tässä vuosien mittaan muokkautunut. Identiteetistä olen kirjoittanut jo monta kertaa eikä siitä tällä kertaa sen enempää. Mutta: Suomen ja Australian eroista näin yhden hengen tutkimusretkikunnan löydöksinä yhä riittää sanottavaa.

Tässä lista asioista, joihin en vieläkään ole tottunut Australiassa; sekä asioista, joihin olen jo niin tottunut Down Underissa, että hämmästelen eroavaisuutta Suomessa.

EN TOTU...

1) Koulujen loma-aikoihin. Australiassa peruskoulujen lukukausi kestää 10 viikkoa, minkä jälkeen seuraa vähintään kahden viikon loma. Kesäloma eli pisin loma on jouluna, sen pituus on 6 viikkoa. Tämä on hirmuisen kätevän kuuloinen systeemi lasten (ja opettajien) jaksamisen kannalta, ja oikeastaan ihmettelen, miksei samaa tehdä Suomessakin. Siellähän lukukausi kestää koko syksyn tai kevään, tavutettuna vain yhdellä tynkä-syys- tai hiihtolomalla, jolla hädintuskin ehtii huilahtaa.

Yliopistoissa näyttää olevan kaksi lukukautta per kalenterivuosi, maalis-kesäkuu ja heinä-marraskuu. Joulukuu-helmikuu näyttää vapaalta, samoin kesä-heinäkuussa kuukausi. Suomalaiselle ei jotenkin mene kalloon, että kesä-heinä-elokuu eivät ole lomakautta. Ja että joululoma jatkuu jonnekin helmikuun loppuun saakka. Vaikka tietenkin tämä on perua vuodenaikojen nurinniskoin olosta.

Koulujen loma-ajat tällainen perheetön toimistotyöläinen huomaa siitä, että aina kymmenen viikon välein keskusta, kahvilat ja lounaspaikat ovat tupaten täynnä teinejä teinivaatteissaan - normaalisti yläasteikäisiä näkee pääasiassa koulupuvuissa matkalla kouluun tai sieltä pois. Myös perheitä liikkuu kaupungilla ja junissa enemmän. Lähijunat vievät myös uimarannoille, eli sinne varmaan suuntaavat kesäaikaan.

En tiedä, miten perheet järjestävät lomien lapsenvahdinnan, täällä kun ei ole mistään subjektiivisesta päivähoito- tai iltapäiväkerho-oikeudesta kuultukaan. Nähtävästi ainakin osa vanhemmista ottaa lapset töihin, sillä meillekin ilmestyy joskus naperoita toimistoon päiväksi tai pariksi lomilla.

SUOMESSA EI NÄE...

1) Aitoa kansainvälisyyttä. Suomessa ollaan tilanteessa, jossa monikulttuurisuus on joko kirosana tai ärsyttävä EU-termi. Australialla on toki omat haasteensa asiassa ollut, mm. aboriginaalien kohtelu ei ole ollut aina puhtaalta pöydältä, ja rasisteja on tälläkin mantereella. Mutta nykypäivänä väittäisin, että Australia on aidosti ja onnistuneimmin monikulttuurisimpia maita, joita koko planeetalta löytyy.

Kaupunkitutkija Richard Florida totesi jo pari vuosikymmentä sitten, että missä kulttuurit ja erilaiset näkemykset kohtaavat, siellä versoo uutta tietoa, ajattelua, taidetta, ruokakulttuuria ja bisnestä – siksipä esim. New York, kulttuurien sulatusuuni, on niin menestyksekäs kaupunki talousmielessä. Ja siksi suurkaupungit yleensä menestyvät keskisuuria tai pieniä paremmin: niihin kerääntyy kaikenlaista porukkaa ja tästä synergiasta kumpuaa jotain uutta, tarpeellista ja myös rahakasta (työpaikkoja, ostomahdollisuuksia, ideoita, uusia yrityksiä jne.).

Suomessa kaikkialla muualla paitsi Helsingissä on erittäin ”monotonista” siinä, miltä kaupungilla näyttää ja ketä siellä kohtaa. En ole tässä väittämässä, että väkisin pitää ”monikulttuuristaa”, mutta yksipuolisuus, saati sellaisen kaipaus tai ihannointi, kyllä pistää silmään sellaiselle, joka on päivittäin kaikkien maailmankolkkien asukkien tai näiden perillisten ympäröimä ja itsekin kaukana omasta synnyinmaastaan.

EN TOTU...

2) Puhelinpankkeihin. Kun Auslandiassa soittaa mihinkään pankkiin, vakuutusyhtiöön tms. puulaakiin, on vastassa aina automaatti - kuten toki usein Suomessakin - mutta automaatti antaa myös vaihtoehdon maksaa laskuja tai tarkistaa saldon, kunhan vain asiakas tunnistautuu riittävällä varmuudella. Tämä voi kuulostaa kätevältä, mutta mielestäni ei ole. Jos soitan vaikkapa sähköyhtiöön, minulla ei välttämättä ole viimeisin lasku tai asiakasnumeroni käsillä, koska oletan, että löytäväthän he minut systeemistään myös nimellä ja osoitteella.

Ennenkuin pääsee puhumaan kenenkään kanssa, on kuitenkin kuunneltava läpi litania, jossa pyydetään syöttämään asiakas/tilinumero, syntymäaika tms. Jos ei sitä pirkuleen asiakasnumeroa ole, esimerkiksi tilanteessa, jossa ei vielä ole asiakas vaan haluaa liittyä tai haluaa lisätietoja, automaatti jättää pahimmillaan luuppiin, jossa ei pääse etenemään, jos ei syötä vaadittua numeroa. Eli saadakseen numeron, tulisi olla numero. Annamunkaikkikestää.

Toinen huvittava/ärsyttävä piirre ovat virastojen ja yritysten turvakysymykset, joilla paikataan sitä, ettei ausseilla ole sotua tai mitään muuta yhtenäistä tunnistautumiskeinoa (koska kaikilla ei välttämättä ole ajokorttia tai passia). Päästäksesi etenemään asioinnissa, sinulta voidaan kysyä mm: mikä on äitisi tyttönimi, missä kunnassa/kaupungissa synnyit, mikä oli ensimmäisen lemmikkisi nimi ja mikä oli ala-asteesi nimi. Noihin kun änkyttää pitkiä suomalaisia nimiä, etenkin automaattiin, niin avot.

SUOMESSA EI NÄE...

2) Sosiaalisuuden arvoa. Aussit ottavat lähtökohtaisesti ihmiset ihmisinä ja vasta toissijaisesti esim. kollegoina. Ausseille on tärkeää tuntea työkaveri, joukkuekaveri tai hyväntekeväisyyttä yhdessä tekevä tuttu ja yleensä myös tämän partneri ja/tai perhe. Kokoukset uusien (saati vanhojen) tuttavuuksien kanssa eivät yleensä ala suoraan työasiasta, vaan jostain perhe-, loma-, tms. small talk – rupattelusta, jotta jää rikkoutuu.

Huomaan nyt viisi ja puoli vuotta Australiassa vietettyäni, että verkostoissani on ehkäpä sata paikallista, ja näiden kaverit ja partnerit mukaanlukien toiset sata. Se ei johdu siitä, että olisin erittäin aktiivisesti sosialiseerannut, vaan siitä, että väkisinkin tutustuu, kun työkaverit kutsuvat ex-työkavereitaan samoihin tapahtumiin, jalisjoukkuekaverit haluavat viettää kauden lopettajais - drinksut partnerit mukaankutsuen, jne.

Suomessa yliopistokaupungissani Jyväskylässä onnistuin tutustumaan ehkäpä puoleen tästä määrästä samassa ajassa, ja opiskeluaika on kuitenkin luonteeltaan aivan eri tavalla sosiaalista kuin työelämä. Täällä minulla on roimasti enemmän tuttuja, mutta vähemmän ystäviä, kun taas Suomessa on aitoja, läheisiä ystäviä, muttei samaa määrää hyvänpäiväntuttuja tai kaukaisempia kavereita. Kumpaakin mielestäni tarvitaan.

Yksi hyvä ystävä voi tavallaan korvata 10 tuttua ja toisinpäin, mutta toisaalta, kun tarvitsee johonkin apua tai vaikkapa sen urheilujoukkueen kasaan, on kätevää, että on laajempi verkosto, johon olla yhteydessä. Ja small talk jopa kaupan kassan kanssa - usko tai älä - piristää päivää ja tekee elämästä ylipäätään miellyttävämpää kuin yksin jurnutus.

Aussit saattavat vaikuttaa pinnallisilta, mutta ovat kuitenkin inklusiivisempaa porukkaa – eli mukaan ottavampaa – kuin suomalaiset. Täällä esimerkiksi vietetään mielenterveysviikkoa ja Are You OK- päivää, joiden idea on levittää tietoisuutta masennuksesta, yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmista, sekä ehkäistä itsemurha-ajatuksia kehottamalla kaikkia välittämään kanssaihmisistään. Tällaista aktiivisuutta toivoisi myös Suomeen, itsemurhien kiusaamaan kolkkaan.

EN TOTU...

3) Kodittomiin kaduilla. Vaikka aussit ovat keskimäärin sydämellisiä ja hyväntahtoisia, jostain syystä kodittomia on vähän joka keskustan kadunmutka pullollaan. Asumisen hinta on Australiassa Suomen tasoa, mutta sosiaaliturvaa Suomen mitassa ei ole. Läheskään kaikilla ei ole yksityistä työttömyysvakuutusta, ja valtion työttömyyskorvaus on noin puolet keskivertovuokrasta per viikko. Sillä rahalla pitäisi kuitenkin myös maksaa ruuat, vaatteet, liikkuminen, lääkkeet jne., ei pelkkä asuminen. Lyhytkin matikka osoittaa, ettei summa voi riittää kaikkeen.

Australiassa on toisaalta Suomea enemmän tarjolla erilaisia hanttihommia ja matalapalkkatöitä, ja yrittäminen on helppoa kuin heinänteko byrokratiamielessä, joten teoriassa jokaisen tulisi voida jokin elinkeino löytää. Oikeassa elämässähän ei näin onnellisesti ole, koska ihminen voi olla vaikka addikti tai kotiväkivallan uhri - traumojen tai mielenterveysongelmien vuoksi työtön.

Perthin keskustassa on helppo seurata, milloin kaduilla on säännöllisiä poliisipartioita ja milloin ei. Kun poliiseja ei ole hetkeen näkynyt, ilmaantuu työpaikkani - keskustorin laidan viraston - eteen makuupussileiri kodittomia. Kun kodittomia ei näy, tietää, että poliiseja on paikalla liikkunut. Asia on yhtä aikaa traaginen ja ärsyttävä. Luulisi, että kaikille riittäisi edes jokin asuntolapaikka näin rikkaassa valtiossa. Luulisi, ettei kenenkään tarvitse syöstä itseään niin pahaan jamaan juomalla ja huumeilla, ettei edes vessakäynneistä pysty huolehtimaan. Luulisi, että kaikille löytyisi jokin apu.

Mitä enemmän kodittomia näkee, sitä enemmän heihin myös sydän kovettuu - karmeaa mutta totta. Alkaa ärsyttää. Miksei tuokin mene töihin, terveen näköinen nuorimies? Ja seuraavassa käänteessä muistan, että emme kaikki synny onnellisten tähtien alla, en tiedä ko. ihmisen elämästä mitään, ja minulla on varaa auttaa edes pienesti. Salvos eli Salvation Army tekee voitavansa, samoin monet muut järjestöt, ja lahjoitan minäkin kuukausittain tämän ongelman hoitamiseen. Lähtökohtaisesti en tosin tajua, miksei asiaa hoideta verovaroista, kuten sivistysvaltiossa mielestäni kuuluisi.

SUOMESSA EI NÄE...

3) huonosti käyttäytyviä eläimiä. Australia tunnetaan myrkyllisten ja vaarallisten eläinten maanosana, mutta ainakin näin Perthin keskustassa asuja on aika turvassa hämähäkkien, käärmeiden, krokotiilien tai haiden osalta. Hait pelottavat kyllä, mutta koska en juurikaan meressä ui huonon uimataidon vuoksi, tämä ei sanottavasti itseäni kosketa. E sukeltaa ja snorklaa, mutta hän tottui Tahitilla viisi vuotta asuessaan haiden läsnäoloon ja tietää, milloin näyttää riskialttiilta (eli esim. mitkä hailajit ja minkä kokoiset ovat vaarallisia ja mitkä eivät).

Kaupunkilaista pelottavia eläimiä sen sijaan ovat jotkut papukaijat, harakat ja koirat. Lorikeetat ja kakadut ovat yleinen näky kaikissa puistoissa, ja ne saattavat joskus tehdä läheltä lentäviä yllätystempauksia, joissa ei tiedä, tuleeko käyränokka silmään tai koukkukynsi niskaan.

Harakat puolustavat reviiriä raivokkaasti pesintäaikaan ja täällä ihan oikeasti ohjeistetaan uutisissa, miten liikkua alueella, jolla pesii harakoita. Pidä aina pyöräilykypärää (pyöräillessä pakollinen muutenkin, sakon uhalla), käytä jotain kättä pidempää houkutinta, koska harakka hyökkää korkeimman kohdan kimppuun. On siis parempi pitää vaikka kättä ylhäällä tai parhaassa tapauksessa sateenvarjoa, keppiä tms., jottei harakka käy silmille tai lävistä takaraivoa.

Koirat eivät normaalisti ole aggressiivisia, mutta huonosti koulutettuja kylläkin.

Väitän, että keskivertoaussi ei koiraansa juuri kouluta sisäsiisteyttä pidemmälle, ja liian vähän lenkitetyt ja perustottelevaisuutta ymmärtämättömät koirat saattavat ampaista päälle / jalkoihin / pyörän renkaisiin silkkaa innokkuuttaan. Itse olen enemmän kissa- kuin koiraihminen, vaikka koiristakin ihan pidän, mutta en periaatteesta koskaan silitä ohikulkevia koiria, jos ne tunkevat luokseni pyytämättä: en halua rohkaista koiria ja omistajia oppimaan tapaa, jossa kenen tahansa luo voi pynkäistä yllättäen, koirapelkoisia ja pahasti allergisia kun joukossamme aina on.

Suomalaiset eläimet - sekä lemmikit että villieläimet - ovat paljon vähemmän päällekäyviä ja hyvä niin! :D (Paitsi kissat, joita ei kiinnosta missään maassa, mitä ihmiset niiltä odottavat).

Sateenkaarilorikeettoja pihapuussa. Nämä liikkuvat aina isoissa parvissa ja säksättävät raivoisasti. Niitä on hauska katsella, vaikka tuhoeläimiä ovatkin paikallisen metsähallituksen mukaan.

Tänään puuhailimme Perthin Suomi-talolla (koulu/kirkko) tällaisia tuotoksia: joulukortteja glögiä juoden ja joululauluja kuunnellen. Ulkona paistoi helakasti aurinko +29 asteessa.

25 asiaa, jotka Perthistä pitää tietää

Luin hauskan jutun enguksi netistä - 25 asiaa jotka sinun tulisi tietää ennenkuin/kun muutat Perthiin - ja ajattelin kääntää sen tähän suomeksi, sen verran osuva listaus oli. Laitoin omat kommentit mukaan sulkuihin selittämään näitä sisäpiiriläppiä.

"Aha, olet uusi P-kylällä? Tai olet ehkä juuri paluumuuttanut muutaman ulkomaan vuoden jälkeen? Kummin vain, tervetuloa, ystävä. Teemme sinusta sunnuntaitissuttelijan ja huonon kuskin vilauksessa.

Tässä 25 top tippiä jotka sinun tulee tietää, nyt kun asut Perthissä:

1. Meidän käsityksemme hyvästä joukkoliikenteestä on erittäin todennäköisesti eri, kuin sinun käsityksesi. (Perthissä on 2 miljoonan asukkaan kaupungiksi onneton joukkoliikenne lähijunia lukuunottamatta).

2. Hommaa auto (ks. syy yllä)

3. Ilmastoinnilla (+40 astetta tammi-helmikuun...)

4. Tarvitset jonkun coolin ystävän näyttämään sinulle parhaat baarit. Useimmat baarimme ovat pikku jekkuja turisteille. Hehe. (Viitannee siihen, että joka lafka on pirkuleesti ylihinnoiteltu, ellet satu tietämään jotain sisäpiiripaikkaa tai parhaita happy hour - aikoja).

5. Cottesloe on kaunis ja oikukas rakastajatar, täynnä haita ja meduusoja. Ei uskoisi hänen ulkomuotoaan katsoessaan. (Cottesloe on kaunis ja suosittu uimaranta Perthin keskustasta vartin automatkan länteen, mutta siellä todentotta on haivaarakyltit ja myös haihälytyksiä säännöllisesti).

6. Tulet palamaan. #hattuhihatsuojakerroin (Palaa voi myös pilvien läpi, saati porottavan auringon alla, joka paistaa 6-9kk vuodesta. #slipslopslap on valtion kampanjaslogan, joka tarkoittaa "sujahda vaatteisiin, lyö lätsä päähän ja sudi aurinkorasvaa pintaan).

7. Meistä on huvittavaa, kun kiivit sanovat "zandaalit" sandaalien sijasta. Hehhehehe, zandaalit! Klassikko! (Uusseelantilaisia kutsutaan kiweiksi ja heidän aksentilleen naureskellaan - hyväntahtoisesti tosin, koska ei aussiaksenttikaan  mitään Englannin kuningattaren eleganssia muistuta).

8. Autolasteittein teinejä tulee ajamaan ohitsesi kiljuen "näytä ryntäät!" - älä välitä, se on paikallinen tapa sanoa moi. (Itselle ei ole tätä huudettu, mutta kylläkin "dorka osta auto" kun pyöräilen. Tyylikästä).

9. Täällä oli kauniimpaa ennen Pokemon-villitystä... (täkäläisiä jurppivat puistoissa ym. parveilevat Pokemon-pelaajat. En itse ymmärrä, miksi. Hyvähän se on, että ulkoilevat).

10. Uber oli vuoden uutisaihe meille. (vrt. #1. Huono joukkoliikenne. Ja älykalliit taksit, jotka eivät tule, kun tilaat).

11. Kyllä, tulet palelemaan talvella. Ei siksi, että olisi niin kylmää. Vaan siksi, että lämmöntakaus taloissamme on yhtä tehokas kuin joukkoliikenteemme. (Ei lisättävää. Täyttä faktaa).

12. Rakastamme hipster-kahviloita! Uudelleenrakenna kahvini! Ota rahani! (Viittaa villitykseen, jossa kahvi tarjoillaan "osina": espressotujaus, kuumaa vettä kannussa sekä lämmitettyä maitoa, jotka sekoitetaan itse, että saa kaikkia juuri oikeassa suhteessa. Ja hinta tietenkin kaksinkertainen normikahviin verrattuna).

13. Jonotamme fiinille brunssille. (En tajua, miksei jonotettaisi...?? Olenko jo liikaa perthiläistynyt? Aamiainen, brunssi tai lounas kivassa kahvilassa ovat elämäni kohokohtia!)

14. "Etelänloma" on initiaatioriitti. Viinin kera, tietenkin! (Perthiläiset lomailevat sankoin joukoin "etelässä" eli ajavat Perthistä 4h matkan Margaret Riverin viininviljelyalueelle joka ikisenä pitkänä viikonloppuna tai loma-aikana. Yhden makuuhuoneen mökki yhdeksi yöksi voikin maksaa tuhat dollaria loma-aikaan eikä juuri vähempää muina aikoina).

15. Perjantaisin aloitamme juomisen neljältä iltapäivällä. (Eikös tämä ole ihan normaalia...? Töistä usein lähdetään viikonlopetusdrinkeille työkavereiden kanssa. Läheskään aina ei ole kuitenkaan tarkoitus kännätä, vaan ottaa parit ja jatkaa illallisen kautta kotiin).

16. Gumtree kaikkiin tarpeisiisi, oli kyse sitten kämppäkaverin löytämisestä tai hieman villimmästä makuuhuoneseurasta. (Gumtree eli tori.fi on nettifoorumi, jossa voi ilmoittaa melkeinpä mistä vaan harrastuksista deittailun kautta kirpparikamaan ja asuntoilmoituksiin).

17. Satunnaiskenguruita siellä täällä. (Keskustassa ei näy, mutta syrjemmissä lähiöissä ilta- ja aamuhämärässä aika ajoin.)

18. Viinaa ei saa huoltsikalta tai kulmakaupasta. Sori. (En tiedä missä osavaltiossa saa? Vai viitanneeko tämä ulkomaihin, esim. Eurooppaan? Täällä alkoholi myydään bottle shopeissa eli pullokaupoissa, joita kyllä on ihan riittävästi ja mm. drive in - versioina tarjolla).

19. Uutistenlukijalla aussiaksentti - parasta. (Niin on. Mikään uutinen ei kuulosta kovin pahalta, kun sen lukee leppoisaa "noworries" tyyliä puhuva juontaja.)

20. Asiat tapahtuvat ... hyvin ... hitaasti ... täällä. (Western Australia, WA, wait awhile eli odotappa tuokio jos toinenkin).

21. Ei. Meidän ei tule lähteä minnekään hengailemaan viikolla. Sinä hupsu suurkaupunkilainen. (Perthissä on hiljaista viikolla työajan jälkeen ja bilealueetkin heräävät henkiin vain pe-la. Toisaalta hyvä, onpahan rauhallista.)

22. Tai no, voidaan mennä Whiteman Parkiin. Vain tämän kerran. (Luonnonpuisto ja eläintarha melkein tunnin ajomatkan päässä Perthistä, eli vaatii vaivannäköä lähteä visiitille. Kiva ja käymisen arvoinen paikka kyllä.)

23. Bali on Perth. Bali on elämä. (Ei sellaista perthiläistä olekaan, joka ei ole käynyt Indonesian saarella Balilla. Sinne on Perthistä suorat lennot ja se on kaikkein helpoin ja halvin lomakohde "lähitienoilla" eli alle neljän tunnin matkan päässä.)

24. Mikään ei tunnu niin kalliilta, kun maksaa pelkästään etäluettavalla kortilla. (Perthissä on kiskurihintaista, mikä tuntuu etenkin nyt, kun kaivosbuumi on ohi, palkat eivät yhtä hyvät kuin muutama vuosi sitten ja työttömiä paljon enemmän. Paypass eli etäluku on myös uutuus - moni kahvila ei suostunut ottamaan korttimaksuja vastaan ollenkaan vielä 2011 kun tänne muutin).

25. Tosi-tv. Toivottavasti tykkäät kokkaamisesta ja remontoinnista! (Kokkaus- ja remontointishowta on telkku pullollaan. Aina alkaa uusi. Ja näistä puhutaan töissä paljon.)

Alkuperäinen juttu täällä: 25 Things You Should Know When You Move to Perth. Joanna Pope 2016.

En väitä että Perthissä on kuuma, mutta pari hobittia juuri nakkasi sormuksen takapihalleni. Kuumuutta odotellessa. Poikkeuksellisen pitkä ja märkä talvi nimittäin yhä jatkuu, vaikka pitäisi olla kevät kukkeimmillaan. 

Tyypillinen aussi vs. tyypillinen suomalainen

Kahden maan kansalaisuus on siitä hyvä asia, että kumpaakin pystyy katsomaan osin sisäpiiriläisen, osin ulkopuolisen silmin.

Tässäpä listausta, millainen on mielestäni "perusaussi" ja millainen "perussuomalainen". Huom, ei tarkoita puoluesuuntausta ollenkaan, eikä myöskään minkäänlaista "kuka on aidoin tai oikeanlaisin" tietynmaalainen. Vaan pelkästään yleisiä ja usein tavattavia luonteennpiirteitä tai käyttäytymismalleja.

Tavanomainen australialainen

1. Sosiaalinen ja hyväntuulinen

Aussit ovat lähtökohtaisesti helposti lähestyttäviä ja tykkäävät rupatella ainakin small talkin verran. Suomalaisen silmiin aussit voivat olla pinnallisen oloisia, ja heillä näyttää olevan todella paljon kavereita ja tuttuja - voiko sitä kaikkien kanssa olla edes kaveri, liekö aitoa, eikö ole jo teeskentelyä tuo häh?

Itselläni kesti monta vuotta päästä kärryille siitä, että esim. työkavereiden kanssa kannattaa lähteä porukkalounaalle tai perjantaidrinkeille, vaikkei heistä koskaan sen läheisempiä sydänystäviä tulisikaan. Keskityin liikaa ajatukseen, että on "turha" tuhlata aikaa sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka jäävät pinnallisiksi luonne-eroista johtuen. Muttamutta. Pelkkä seurassa olo, jutustelu, vitsailu ja huulenheitto kuitenkin luovat hyvää mieltä puolin ja toisin, vaikkei siinä maailmaa pelastettaisikaan tai muuten luodattaisi mitään syntyjä syviä.

Olem aiemminkin maininnut, että aussit ovat hyvin perhekeskeisiä, eivätkä erottele esim. eri tapahtumia eri ikäluokille tarkoitetuiksi läheskään samalla kaavalla kuin suomalaiset. Ravintolan/baarin terassille on vauvakin tervetullut, ulkoilmatapahtumat ovat koko perheelle myös ilta-aikaan, ja jopa kotibileissä ovat lapsoset mukana, jos vierailla tai isännillä sellaisia on.

Joskus luin kädellistutkijoiden todenneen, että hymyily ja nauraminen ovat ihmisten "sukimista": simpanssit ja muut apinat käyttävät valtavasti aikaa toistensa sukimiseen, mikä vahvistaa sosiaalisia siteitä ja rauhanomaisuutta laumassa. Tämän teorian mukaan ihmiset ovat siis korvanneet täiden nyppimisen ja hiusten syynäilyn nauramisella, hymyilyllä ja yleisellä hyväntuulisella rupattelulla, joka on sosiaalista sementtiä ja sitoo meitä yhteen.

Aussit ovat (teoriasta tietämättään) hioneet lähestymistavan huippuunsa ja täällä onkin harvinaista kohdata avoimen nyreää saati kettumaista, vaikeasti lähestyttävää ihmistä. Toki joka työpaikalla tai asiakaspalvelussa näitäkin on, mutta harvassa kuitenkin. Ja heitä ihmetellään.

2. Paljon lomaileva ja/tai matkustava

Täällä on täysin normaalia käydä vaikkapa tällainen sanavaihto, joka juuri tapahtui lounaalla työkavereiden kanssa:

A: onko mitään lomasuunnitelmia?
B: no ei nyt hetkeen, koska juuri tultiin Kroatiasta ja sitä ennen kävimme Fizillä miehen veljen luona. Entäs itselläsi?
A: sama, ei juuri nyt ole suunnitelmia, koska juuri vietin kuukauden Suomessa. Ensi vuonna taas, helmikuussa toivottavasti pariksi viikoksi Japaniin, Mites teillä, C ja D?
C: lauantaina lähtee lento Roomaan. Kiertelemme Eurooppaa kolme viikkoa.
A: vastahan olit Hong Kongissa!
C: joo, mutta se oli vain lyhyt visiitti perheen luona. Nyt lähdemme tyttöystävän kanssa Euroopan-lomalle. Entäs sinä, D?
D: oltiin koko perhe Irlannissa ja Portugalissa juuri kuukausi, ei varmaan käydä nyt missään pariin kuukauteen, paitsi ehkä Balilla.

Tämä tietenkin edellyttää, että juttukaverit (ja itse) on sen verran hyvissä finansseissa, että matkoja on vara buukata ja lomia pitää. Mutta myös vähemmän tienaavat matkustavat osavaltion sisällä paljon, sillä esimerkiksi telttailu, matkailuvaunuilu ja kalastusreissut omalla tai kaverin veneellä ovat ihan normikauraa kuukausittain jos ei useammin. Balille pääsee Perthistä jopa parilla sadalla dollarilla menopaluu, ja viikon vietto paikan päällä vie toiset pari satkua (yht. 300 euroa): siihen yleensä riittää melkein kenen tahansa työssäkäyvän budjetti.

Toki itseäni paljon matkustavana mietityttää, että onko lentäminen eettistä eli ilmastomielessä oikein. Toisaalta, lentomatkustaminen tuottaa n. 2-5% maapallon kasvihuonekaasupäästöistä, ja huimasti isompi osa tulee teollisuuden, energiantuotannon, maatalouden ja muun liikenteen tuuttaamina. Yritänkin kompensoida elämällä muuten ekosti (bussi tai lähijuna ja semi-vege-ruokavalio auttavat).

3. Huoleton

Tämä on sekä aussien parhaita että pahimpia puolia. Huolettomuus, stressin puute ja noworries- asenne ovat mahtava juttu silloin, kun muuten pukkaisi sitä stressiä ja jokin moka tai tekemättäjättäminen vaivaavat. Yleensä koskaan ei joudu todellisiin ongelmiin siitä, että möhlii esim. töissä jotain, tai töheltää muuten menemään vaikkapa sosiaalisessa tilanteessa. No worries, sitä sattuu, ei tässä mitään, elämä jatkuu!

Huolettomuus jurppii sen sijaan silloin, kun itse on sen kohteena tilanteessa, jossa toivotaan jämptiyttä ja paikkansapitävyyttä. Esim. kun joku asiantuntija ohjeistaa (väärin), asiakaspalvelija neuvoo (väärin), asiakaspalvelija auttaa (hitaasti jos ollenkaan), tai pitäisi saada rahat takaisin tai hyvitystä jonkin virheen tai tuotevian vuoksi (teoriassa onnistuu, käytännössä ei onnistu, kunnes hirvittävän väännön ja neuvottelujen jälkeen onnistuukin).

    Entäpä suomalaiset? Miltä näyttää tavanomainen suomalainen näin ulkosuomalaisen silmin?

1. Järkevä

Suomalainen tekee useimmat päätökset perustuen siihen, onko se järkevää. Vaatteet ostetaan järkevästi. Missään ei myydä sellaista määrää säänkestäviä ulkoiluvaatteita ja kenkiä kuin Suomessa. Täällä Aussilassa ei tunneta esim. tuulikaappia tai kuraeteistä, jotka ovat järkeviä asunnon osia. Suomessa puolestaan ei näy hankalia piikkikorkoja tai fiinejä nappaskenkiä, koska se ei ole järkevää. Hiusmuotikin on usein järkevyyden sanelemaa - ei ole aamuisin aikaa puunata ja föönätä, järkevä malli vaan, menee räntäsateessa ja pipon alla lyttyyn kuitenkin.

Järkevyys, käytännöllisyys ja maanläheisyys ovat erinomaisia arvoja ja niillä kyllä pärjää pitkälle. Itsekin olen pragmaatikko, varmaan hyvin pitkälti suomalaista perua. Mutta. Minua järkevyyden ylistys tökkii silloin, kun sen nimissä tehdään ideologisia päätöksiä, jotka itse asiassa ovat vain näennäisjärkeviä:

Tehostaminen. Leikkaukset. Akateemisen tietotaidon ja sivistyksen alistaminen liike-elämän tarpeisiin. Taiteen, kulttuurin, hauskuuden, leikin, innostuksen, uusien jopa tyhmänrohkeiden ideoiden vähättely ja aliarviointi. Koska eihän mikään leikkimielinen tai muu "turha" höpötys kuten taiteenteko tai filosofointi ole järkevää. Tästä aussi ehkä kysyisi: miksi pitäisi olla? Muitakin arvoja on.

2. Tehokas

Tämä linkittyy järkevyyteen ja näkyy usein suorittamisen ihannointina, jopa ylisuorittamisena. En väitä, etteikö tehokkaita ja suorittavia aussejakin ole, mutta tehokkuus ei ole samanlainen yhteiskunnallisesti ihailtu arvo täällä. Löysät pois, enemmän tehoja, pidempiä tunteja, enemmän saavutuksia... joo olishan se ihan kiva, mutta elääkin pitää ja myös lomille ehtiä, vaikuttaa olevan aussien asenne.

Suomessa käydessä ja täältä ulkoa käsin katsoessa usein näyttää, että kaikkinainen lepääminen, oman ajan otto, hengähdystauot, lomat ja suorittamisen vähentäminen nähdään perin helposti laiskotteluna ja syntinä. Mitä sait aikaan? Joko on valmista? Valmistuitko opinnoista tavoiteajassa? Saitko töitä tavoiteajassa? Teetkö täyttä päivää? Teetkö ylitöitä? Oletko kiireinen? Yritätkö pyörittää perheen, opinnot, työt ja harrastukset kaikki samassa 24 tunnissa? Hopi hopi, jaksaa jaksaa!

Tehokkuudessa ja suorittamisessa ei ole mitään vikaa, jos niistä itse nauttii. Mutta kaikki eivät nauti. Ja silloin vastauksena liian usein on: pure hammasta, sisulla siitä selviää, läpi harmaan kiven, ei auta itku markkinoilla. Lisää löylyä vaan. Onkohan tervettä? Ja kestävällä mallilla yhteiskunta näin?

Ehkä kuulostaa, että väheksyn tai paheksun kiirettä ja aikaansaamista. En toki. Olen omaankin arkeeni pakannut varmaan liikaa töitä, opiskelua, vapaaehtoistöitä, harrastuksia jne. Mutta täältä letkeästä auringosta käsin vain alkaa näyttää siltä, että eikö kuitenkin ole parempi elää sellaista elämää, josta itse pitää ja tehdä sellaisia asioita, joita itse haluaa, sen sijaan että ihannoisi kaikkinaista ylikuntoa, ylisuorittamista, ylitöitä, väkisin puskemista, tauottomuutta?

Hyvään ja myös tuotteliaaseen elämään kuuluvat tauot, lomat, lepo, irtautuminen ja töiden unohtaminen. RIP Suomen vuorotteluvapaa, jonka lopettaminen on mielestäni typerimpiä ja hedelmättömimpiä päätöksiä naismuistiin. Toivottavasti myös Suomeen saadaan pieni tujaus aussien huolettomuutta: miksi tehdä tänään jotain, minkä voit tehdä huomenna tai ylihuomenna ;)

3. Maan- ja luonnonläheinen

Suomalaiset ovat yhä todella vahvasti kiinni metsissä ja maaseudussa ja tämä on pelkästään hyvä asia. Irvistelen harmista joka kerta, kun suomalaiset jonkun tapakouluttajan johdolla häpeilevät metsäkansajuuriaan, sillä se jos mikä on uniikkia, erikoista ja esittelemisen arvoista. Täällä Aussilassa en tunne ketään, joka pystyisi hankkimaan minkäänlaista ruokaa suoraan luonnosta. Suomessa sen sijaan joka matti ja mervi tunnistaa mustikat, puolukat, vadelmat, hillat ja niin päin pois.

Moni osaa myös sienestää, ja hortoilu eli villiviherkasvien hyödyntäminen ruuanlaitossa on nyt kuulemma peräti in. Samaten luonnossa liikkumista arvostetaan ja luonnonmateriaaleja pidetään arvossa. Kukaan ei osta polyesterivillasukkia Kiinan-tuontina, jos aidot saa mummon tekeminä tai peräti omin kätösin neulomalla.

Suomalainen luonnonläheisyys ja aitouden ihailu korostuvat mielessäni joka joulu, kun täällä down underissa katsellaan välkkyviä neonvaloja, hopeanvärisiä muovikuusia ja blingblingillä kuorrutettuja tonttuja. Suomalaiset luonnonhavuseppeleet, olkikoristeet ja ylipäätään hillitty ja (minun mielestäni) hyvän maun mukainen skandinaavisen selkeä koristelu ovat aivan eri maailmasta.

Suomalaiset kunnioittavat ja arvostavat luontoa ja näyttävät sen mm. kierrättämällä, kun taas täällä yhä jaetaan esim. ilmaisia muovipusseja ruokakaupoissa, joista ne sitten päätyvät useinkin maastoa sotkemaan. Suomalaisten järkevyys ja tehokkuus myös manifestoituvat kerrostalokyttäämisenä, minkä ansiosta kerrostalojen rappukäytävät ovat yleensä siistit, toisin kuin meillä: talomme asukkaista kaikki eivät ole vieläkään älynneet, että roskapussit voi viedä roskakatokseen asti eikä jättää rappukäytävälle hissin viereen, tai peräti ravistella pussista ulos autohallin lattialle(!). Tsiisus.

Kummassakin maassa omat hyvät ja huonot puolensa siis!

Kun Googlen kuvahakuun syöttää "Finnish", tämä herrasmies heinäsuovassa tulee ensin.  Valokuvateos, Karoline Hjort ja Riikka Ikonen.

Tällainen hilpeä korkkihattuveikko tulee Google-kuvahaulla "Australian". Ei kaukana todellisuudesta asenteen, makkaran ja oluen suhteen. 

Nuorena maailmalle - uhka vai mahdollisuus?

Seuraan Facebookissa Ulkosuomalaisten Blogit-ryhmää, ja siellä on hiljattain ollut parissakin blogissa puhetta aiheesta "milloin palaat Suomeen ja alat elää sitä normaalia elämää?" Toisin sanoen ulkomailla asuvilta tai siellä reissaavilta tiedustellaan enemmän tai vähemmän jatkuvasti, että milloin lopetat sen haihattelun, ja palaat ruotuun. Mitä nuoremmasta expatista on kyse, sitä tiheämpiä ja kiihkeämpiä tiedustelut ovat, jopa painostuksen makuun saakka.

Minultakin tätä kyseltiin aiemmin paljon, mutta nyt Australian kansalaiseksi muututtuani, ja yli viisi vuotta Suomesta poissa asuttuani, kysymykseen törmää harvemmin. Nykyisin asiasta kyselevät lähinnä sellaiset Suomen-tutut, joita en näe usein, kun taas sukulaiset ovat ehkäpä luovuttaneet tottuneet ajatukseen, että no sinne se sitten jäi, jaaha.

En usko, että kysymyksiä koskaan lopetetaan, eli niihin kannattaa kyllä tottua ja kovettaa nahka suoraan reissupäivästä yksi lähtien. Viimeisimmälläkin Suomen-visiitilläni sain tähän useamman kerran vastata.

Jostain kumman syystä palaamattomuuden syyksi tuntuu kelpaavan esim. raha paremmin kuin yleinen onnellisuus tai silkka halu asua uudessa kotimaassaan. Minun kohdallani monet olettavat, että työ/ura/raha ovat keskeisimmät syyt, vaikka todellisuudessa ne ovat pelkkiä bonuksia: muutin, koska kaipasin jotain uutta ja erilaista elämääni, ja Australiasta löytyi helppo, mukava ja aurinkoinen maa asustella.

Paradoksaalisesti minulle saatetaan esim. sanoa, että "ei sen rahan pitäisi olla niin keskeistä elämässä, että sen takia jättää palaamatta kotiin". Tähän ei auta kuin todeta, että a) vaikka niin uskotkin, en ole myynyt sieluani rahan takia, vaan ihan aidosti viihdyn Australiassa paremmin kuin Suomessa ja b) koti voi olla monessa paikassa. Se, että on sattunut syntymään jonnekin, ei tarkoita, ettei muualta voi löytää hyviä tai peräti itselle parempia asuinsijoja. Eihän Suomessakaan välttämättä jäädä samalle kirkonkylälle koko iäksi.

Koska itse olen jo selkeästi aikuinen eli kolmenkympin rajapyykin ylittänyt, opiskelut opiskellut (roikkuvaa väikkäriä lukuunottamatta) ja vakityössä, pääsen aika helpolla kritiikin ja neuvojen suhteen. Toista on niillä nuoremmilla, jotka ovat rohkeasti lähteneet esim. lukion jälkeen välivuotta viettämään, ja vuosi on venähtänyt tai venähtämässä reissuamisen innon vuoksi. Heille riittää neuvojia suvusta ja suvun ulkopuolelta, miten jo pitäisi palata kotiin, opiskelemaan, töihin, perustamaan perhe, ostamaan omakotitalo, auto ja koira.

Takaisin siihen oikeaan, normaaliin elämään. Tästä seuraa itselleni monenmonta ajatusta, joista päällimmäinen on: mitä se on se normaali elämä - ja miksi kaikkien elämän tulisi olla samanlaista?

Entäs jos toisille on paljon normaalimpaa asua jossain muualla kuin Suomessa, jopa useissa eri maissa peräkkäin tai ihan ilman vakituista osoitetta? Tehdä monenlaisia töitä pätkittäin, tai hankkia koulutus useissa eri pätkissä tai useilta aloilta?

Nykymaailmassa ei kenenkään urapolku ole enää yksiselitteisen suora kuten joskus 70-luvulla. Itselläni on kolme tutkintoa (kaksi kandin- ja yksi maisterin-). Olen työskennellyt lähestulkoon kaikkialla Postista maatilalle, torimyynnistä levykauppaan, flyerinjaosta ATK-tallennukseen, ja sittemmin ja professionaalimmin työpaikkojani ovat olleet museot, konsulttitoimistot, arkkitehtitoimisto, kulttuuriministeriö ja energiaministeriö.

En minä saati vanhempani osanneet ennustaa ennen opintojeni aloitusta, että minne työllistyn tai minne EN työllisty. Viimeisimmässä tutkintotodistuksessani lukee taidehistorian maisteri, mutta taidemuseoiden palkkalistoilla en ole ollut sitten vuoden 2010. Kokopäivätöissä jatkuvasti silti.

Opiskella voi monenikäisenä ja moneen otteeseen. Opiskelu sinällään ei takaa työpaikkaa, eikä pysyvää uraa. Töitä voi tehdä myös ulkomailla asuessa tai reissaamisen lomassa, ja siinä oppii valtavasti sekä itsestään, työelämästä, maailmasta, muista ihmisistä että eritoten siitä, miten pärjää omilla jaloillaan.

Ihmettelen, mikseivät monet vanhemmat tajua ja arvosta, miten uskomaton itsenäistymisen ja vahvuuden merkki on, jos oma nuori uskaltaa lähteä maailmalle omin voimin ja neuvoin.

Tähän väliin kylläkin toteamus, että jos haluat opiskella, Suomessa on siihen aivan käsittämättömän hyvä, maksuton mahdollisuus (ainakin vielä toistaiseksi). Eli jos jokin tutkinto polttelee mielessä, käy tekemässä se alta pois Suomessa (tai tee ennen lähtöä).

Oppilaitoksista pääsee myös vaihtoon, ja sitä mahdollisuutta kannattaa ehdottomasti käyttää. Itse olin vaihto-opiskelijana kahdesti ja yritän nyt päästä kolmatta kertaa tohtoriopiskelijan ominaisuudessa. Parempaa ja helpompaa mahdollisuutta kansainvälistymiseen on vaikea kuvitella, kuin oppilaitoksen tarjoama ja maksama ulkomaanopiskelu. Täällä maailmalla kun opiskelu saattaa maksaa jopa kymppitonneja per lukukausi - vaikkei toki ulkomaisen tutkinnon hankkiminenkaan mahdotonta ole.

Ymmärrän sen vanhempien huolen, että maailmantapahtumien vuoksi haluaisi pitää oman herrantertun lähituntumassa eikä ainakaan päästää Suomen rajojen ulkopuolelle. Huoli on kuitenkin mielestäni - jos ei turha, niin liioiteltu. Vahinkoja ja onnettomuuksia voi sattua missä vain, ja täällä ulkomailla on yllätys yllätys paljon vähemmän vaarallista ja pelottavaa kuin Suomesta käsin, pelonlietsojamedian kautta näyttää (koska pelko myy, eettistä tai ei).

Esimerkiksi Pariisissa ja Ranskassa ylipäätään on pääsääntöisesti rauhallista, vaikka täysvarustettuja sotilaita näkeekin kadunkulmissa, ja viime aikojen tapahtumat saattavat nakertaa paikallisten mielialaa. Täällä Australiassa terroristiuhka ei käytännössä näy yhtään mitenkään ja ilmapiiri on paljon rauhallisempi ja rennompi kuin Suomessa.

Suomi on mielestäni pienuutensa ja homogeenisuutensa takia maa, jossa toisenlaisia ratkaisuja ja arvomaailmoja on vasta hiljattain alettu hyväksyä ja ehkä arvostaakin. Mutta: kaikenlainen downshiftaaminen ja etenkin matkustelun arvottaminen työnteon yläpuolelle on silti yhä omituinen arvo ja joillekin jopa punainen vaate, pääteltynä siitä yleisönosastomekkalasta, minkä mikään irtiottoartikkeli herättää.

Täällä Aussilassa asuminen on siitä(kin) syystä rentoa, että omaa elämää ei juuri tarvitse selitellä saati puolustella. Jos haluat matkustella, siitä vaan. Jos haluat painaa 70-tuntista työviikkoa, siitä vaan (tosin sitä saatetaan hieman ihmetellä. Eikö kannattaisi hieman relata, no worries?). Jos haluat suurperheen, siitä vaan. Jos et halua perhettä ollenkaan, siitä vaan. Jos haluat muuttaa vuorelle erakkohipiksi, siitä vaan. Good on ya, mate! Beauty! Eli hyvä homma sulle, makeeta!

Summa summarum: nuorena (tai vanhana) ulkomaille, uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti mahdollisuus. Lähde jos haluat ja pysy reissussa niin kauan kun siltä tuntuu :)

Yllä ja alla: Perth, Elizabeth Quay - uusi rantakatu ja tapahtuma-alue. Rohkeasti vaan maailmalle ja vipinään mukaan. 

Olenko koskaan aussi?

Miten kauan tulee asua ulkomailla tullakseen uuden kotimaansa kansalaiseksi? Byrokraattisessa mielessä aussiksi muuttuu neljässä vuodessa, jos on sinä aikana saanut pysyvän oleskeluluvan, omistanut ko. luvan vähintään kaksi vuotta kansalaisuuden hakuhetkellä, ja asunut maassa pidemmittä katkoksitta. Mutta: milloin muuttuu omissa ja/tai muiden silmissä uuden kotimaan kansalaiseksi? Riippuu taatusti maasta ja vastaajasta.

Toisille asia on mustavalkoisen selvä: ei koskaan. Ajauduin tällaista asennetta vastustamaan netissä (missäpä muualla), kun sain facebookissa kuulla olevani törppö, kun edes ehdotin, että maahanmuuttajista tulisi joku päivä suomalaisia ilman "maahanmuuttajataustainen"-etuliitettä. Itse olen sitä mieltä, että mamuna Australiassa en halua tulla jatkuvasti puhutelluksi tai ajatelluksi "maahanmuuttajana". Mihin sitä tietoa oikeastaan tarvitaan?

Jos minusta esim. kirjoitettaisiin lehtijuttu täällä, siihen ei erittäin todennäköisesti merkittäisi - ilman omaa pyyntöäni - että olen alunperin muualta. Ausseista 30% on syntynyt Australian ulkopuolella, joten moisen alleviivaus tuntuisi aika turhalta. Sen sijaan Suomessa on ihan normikauraa ilmoittaa lehtijutuissa, puhutaanko kantasuomalaisesta vai uussuomalaisesta; ei siis vain rikosuutisissa, vaan yleisesti. En oikein tiedä, miksi.

Väittelykumppanini netissä oli sitä mieltä, että kukaan ei voi tulla erimaalaiseksi kuin siksi, joksi on syntynyt. Minun mielestäni voi. Mutta tässä piilee jutun juoni - hän puhui etnisestä taustasta, minä puhuin henkilöstä historiansa ja kokemustensa summana. Hänestä etnisyys on jotain, joka vaikuttaa ihmisen käytökseen, arvoihin ym. ihmisyyteen, kun taas itse ajattelen, että geeniperimä on vain kuoremme (keho) muodostusresepti ja millaiseksi itse ihminen tulee, rakentuu yhtä paljon ympäristön muokkaamana. Ja jos ympäristö vaihtuu kesken matkan tai peräti suoraan syntymässä, ei se etnisyys automaattisesti pistä ketään esim. rakastamaan saunaa, jos sattuu syntymään suomalaissukuun Australiassa - elleivät vanhemmat opeta saunomaan!

En tietenkään voi väittää, että esim. kiinalaisesta lähtee kiinalaisuus pois Suomeen tai Australiaan muuttaessa. Sen sijaan en näe relevanttina väittää, että kiinalaiseen sukuun Australiassa syntynyt olisi ensisijaisesti kiinalainen, kasvaessaan aussikulttuurissa englanninkielellä. Epäilen sitäkin, miten kiinalainen on esim. 5-, 10-, tai 15-vuotiaana Australiaan (tai Suomeen) muuttava, joka elää koko loppuelämänsä uudessa maassa.

Vanhemmiten identiteetti lie jo rakentuneempi ja fiksautuneempi, joten aikuisuuden kynnyksellä tai aikuisena muuttava ehkä pysyttelee enemmän lähtökulttuurinsa tuotteena. Mutta tämäkin on tapauskohtaista mielestäni, ei automaatio.

Nettiväittelykumppanini ilmeisesti yritti puolustaa ajatusta, että jokaisella on oikeus omaan kulttuuriinsa, ja sitä edustaa myös uudessa maassa. Hän oli siis itse asunut ulkomailla ja oli sitä mieltä, että oli koko ajan suomalainen, ei uudenmaalainen. Tässäkin tosin piilee ajattelutavan ero: jos muuttaa ulkomaille väliaikaisesti, tuskinpa muuttuu uudenmaalaiseksi, vaikka varmasti uusia tapoja ym. sieltä mukaansa omaksuukin. Mutta entä kun muuttaa pysyvästi? Aivan eri asia.

Itseäni häiritsee, että omasta mielestään sitä omaa kulttuuria pitäisi jokaisen itse saada vaalia, mutta muilta maahanmuuttajilta vaaditaankin ihan eri asioita: ts. suomalainen haluaa olla suomalainen myös Saksassa, USAssa, Ruotsissa jne., mutta syyrialainen tai irakilainen Suomessa pitäisi äkkiä assimiloida ja opettaa pois omista tavoistaan ja kielestään. Tämä ei toki ole pelkästään monien suomalaisten asenne, vaan näköjään aika globaali. Kyllä tässä pitäisi joku keskitie löytää, eli kaikille samat oikeudet. Mielestäni keskitie on, että omia perinteitä ja kulttuuria saa harjoittaa, kun ne eivät ole ristiriidassa uuden main lain kanssa eivätkä vahingoita muita.

Muttamutta. Voiko siis olla lähtömaansa -maalainen, jos ei siinä kulttuurissa enää elä, eikä näe ja koe sitä suuntaa, mihin lähtömaa etenee vuosien mittaan? Olenko minä esim. viisi-kuusikymppisenä yhä suomalainen vaiko aussi? Mielestäni jonkinlainen merkkipaalu lie silloin, kun on elänyt yli puolet elämästään uudessa maassa. Voiko silloin enää kokea olevansa ensisijaisesti synnyinmaalanen? Nähtäväksi jää, kun itsellä tuo aika vuosikymmenten päästä koittaa.

Todennäköisimmin olen aina jotain siltä väliltä. Tällä hetkellä identiteettini on Australiassa asuva ulkosuomalainen, vaikka aussipassi eli maan kansalaisuuskin on. En tunne olevani australialainen, vaikka Australiasta pidänkin kovasti ja mielelläni kuulun tähän kulttuuririkkaaseen, monimuotoiseen kansaan. En kuitenkaan tunne olevani suomalainen, vaan nimenomaan ulkosuomalainen - jonkinlainen oma rotunsa, jota yhdistää ulkopuolisen näkökulma eli Suomen kulttuurin joidenkin piirteiden nostalgisointi ja ylistys, ja joidenkin kavahtaminen (esim. jörötys, negatiivisuus ja kateellisuus).

Tämä on taatusti aihealue, jota jokainen maastamuuttava pui jossain vaiheessa elämäänsä, enkä ehkä pysty lisäämään mitään täysin uutta näkökulmaa tai oivallusta. Olisi kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia, kommenttikenttään mahtuu!

Täällä eri kulttuurien näkyvät juhlapäivät ovat normikauraa kaupungilla. Eilen vietettiin keskisyksyn sadonkorjuujuhlaa tai "kuukakku"-juhlaa (moon cake), jota juhivat mm. kiinalaiset, korealaiset ja vietnamilaiset. Nämä kuvat ovat tosin kiinalaiselta uudeltavuodelta helmikuussa.

Yllä ja alla Indonesian, mukaanlukien Balin, edustusta uudenvuoden kulkueessa.

Suomi ulkosuomalaisen silmin

Vaikkei paluumuutto Suomeen ole tapetilla lähi- tai kaukotulevaisuudessa, pääsen kuitenkin aina reissuilla ällistelemään entistä/alkuperäistä kotikamaraa paluumuuttajan eli puoliksi ulkopuolisen, puoliksi sisäpiiriläisen silmin. Olen taas Suomessa, tällä hetkellä Kuopiossa freelancerina eli luennoitsijana ja kyllähän työn oheen myös yleistä ihmettelyä ja havainnointia mahtuu.

Kyllä Suomi on ihmemaa, koska...

1. Luonto on lähellä.

Kävelylenkkeily on tutkitusti suomalaisten yleisin harrastus, ja luonnonhelmassahan ne lenkit usein heitetään - puistoissa, luonnonpuistoissa, järven, meren tai lammen rannalla. Tai edes puistoisia katuja pitkin. Torilla kojut pursuilevat luonnon antimia: mansikoita, mustikoita, puolukoita, hillaa, kanttarelleja, auringonkukkia, savukalaa... kaikkea ihanaa.

Jo lentokentällä koneesta ulos astuessa tuoksuu sateen jälkeinen metsä ja kenttää ympäröi tuulessa hiljaa huojuva ikikuusikko. Kaukana liplattaa kimmeltävä järvi. Puijolle eli Kuopion kaupunkimetsään pääsen lähes suoraan majapaikan ovesta ja myös kaupungilta tullessa voi kävellä Puijon rinteen viertä, eli halki metsän, neljä kilometriä viidestä.

Myös Perthissä on puistoisaa ja Perthin kukkuloille pääsee karri- eli eukalyptusmetsiin, mutta ei se tunnelma vain ole sama. Perthin luonto on kuivaa ja karua, ja vaikka siinäkin on oma kauneutensa, ei suomalaista mäntykangasta tai tummanvihreää suojelevaa kuusikkoa, saati hennonkeväistä lehtometsää, voita varmaan koskaan mikään. Takana vielä järvi välkehtimässä ja valkeita koivunrukoja sitä reunustamaan, niin kyllä täyttyy nostalgialla ja ihailulla ulkosuomalaisen sydän.

Luonto on koko reissuni teema sikäli, että osallistuin vihersuunnittelijoiden ja -rakentajien konferenssiin, ja jotenkin kyllä tunsin löytäneeni heimoni: matkalla Vihervuoden juhlaillalliselle järjestettiin puunhalauksen ennätysyritys, eli sata ihmistä käsikkäin piirissä halaili Väinölänniemen lehtikuusia, kuvat tietenkin twitteriin ja instaan ja kaikkialle. Tätä lisää! Puita halaamaan kaikki!

Perthissä on sen verran vielä 80-luvun juppi/juntti-kulutuskulttuuria, että esim. viherpuolella työskentelevä E saa kuulla "ylilyödystä ituhippiydestään" jopa työkavereiltaan, kun erehtyy esittämään luonnonsuojelumietteitään. Myös hänen autovalinnalleen naureskellaan: mitätön, pienipäästöinen Toyota Yaris eikä kunnon bensasyöppö lava-auto tai maasturi. Ei voi käsittää. On toki Perthissäkin myös kehittyneempää ajattelua.

Poissaolo Suomen vuodenajoista ja luonnosta jotenkin vahvistaa sitä linkkiä, että luonto ja sen näyt ja tuoksut herättävät vahvoja muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Koska niihin eivät aistit turru jatkuvasti, tällaisiä "piikkejä" pulpahtaa mieleen tavan takaa. Horsma tuo mieleen sen kesän, kun olin sukulaisten maatilalla hoitamassa heidän hevostaan. Karvarousku syksylehtien alla muistuttaa lapsuuden sienijahdista kaverin mummon pataan. Kirkkaankeltaiset koivunlehdet polulla tuovat mieleen ala-asteen koulunaloitussyksyt, kun kouluunpaluu oli jännittävä yhdistelmä uuden alkua, kavereiden tapaamista ja uusia oppiaineita, koulutarvikkeita, kouluvaatteita ja harrastuksia.

Enpä muista näin vahvasti fiilistelleeni lapsuutta ja nuoruutta ihan Suomessa asuessa, työpäivän jälkeen Prismaan ostoksille kurvatessa, tihkusadetta manaillen.

En ole nähnyt suomalaista syksyä kuuteen vuoteen ja eihän näistä maisemista saa tarpeekseen. Vaikkei syksy ole vielä täysissä voimissaan, on mahtavaa olla paikalla näkemässä ruskan vähittäinen eteneminen - kolme viikkoa vielä aikaa tarkkailla jokaista lehteä ja kortta, oi onnea!

2. Suomalaiset syövät ihan tolkuttomia määriä. Tietysti tähän mielikuvaan vaikuttaa erikoistilanne, eli konferenssiin osallistuminen ja siellä hyvät tarjoilut. Mutta suomalainen lounasbuffet kaikkine vaihtoehtoineen on ihan eri juttu kuin Perthin normilounas, joka on yksi salaattilautanen, nuudelikulho tai sandwich. Toki Perthissäkin on buffetteja, mutta niissä on aina rajoitus: yksi, kaksi tai kolme curryä (tai muuta lisuketta) riisin päälle, hinta vaihtoehdon mukaan.

Suomessa sen sijaan lounaaseen kuuluu salaatti, leipä, keitto ja/tai tuhdimpi ateria lihaa tai kalaa sekä hiilarit päälle (perunat, riisit, makaronit tms.). Itse olen mennyt pelkällä lounassalaatilla, koska ei kevyempään tottunut yhtäkkiä saakaan ahdettua koko settiä, eikä etenkään kaiken pullan ja kahvileivän päälle, jota myös on tarjolla.

Lounas ei tietenkään ole päivän ainoa ateria, vaan lisäksi syödään myös aamiaista, välipalaa, päivällistä ja iltapalaa. Ilmankos E on sitä mieltä, että minä(kin) syön jatkuvasti, ja osaa sujuvasti kysyä suomea käyttäen, että taasko otat palaa - hänelle pala tarkoittaa ruokaa noista aamu-, ilta-, ja välipaloista ammentaen.

Tietenkin ulkosuomalaiselle ruoka ja sen merkitys korostuu, koska Suomessa on yhtäkkiä tarjolla kaikkea sellaista, josta normaalisti vain haaveilee. Näen joskus jopa unta salmiakin tai mokkapalojen syömisestä, ja katkera on se hetki, kun herätyskello soi ja suussa onkin vain kieli. Perthissäkin saa salmiakkia sieltä täältä - joskus tuurilla Ikeasta, joskus hollanninlakua IGAsta eli sikäläisestä Siwasta. Saksalaisketju Aldi, Perthissä juuri ovensa avannut, myy välillä suomimakuun sopivaa karkkia, ja sinne silloin! Tosin salmiakista on tapahtunut vähittäinen vieroittuminen, eli en enää syö sitä pussikaupalla, vaan muutama natu kerrallaan riittää.

3. Kesä-Suomi on vipinää täynnä. Olen suomalaisuuteni aikana asunut useissa kaupungeissa, mukaanlukien Kajaani, Lappeenranta, Kuopio, Jyväskylä sekä lähinnä painajaisia jättänyt ruma Raisio (tosin olin paljon Turussa paetakseni ankeaa Raisiota). Koska kaikki olivat kokoluokaltaan keskisuuria tahi pieniä, en ole ennen ulkomaille muuttojani elänyt isossa kaupungissa, jossa olisi runsaasti tapahtumia ja menoa.

Nyt jopa nämä pienemmät paikat ovat ihan eri tavalla eläväisiä, ja esimerkiksi täällä Kuopiossa on tänä viikonloppuna tori tupaten täynnä tapahtumaa ja porukkaa Satoa-ruokafestivaalin ansiosta. Eilen loppukesän-alkusyksyn sää helli n. +20 asteella, ja viistossa ilta-auringossa oli todella rentoa ja mukavaa makustella kuopiolaisravintoloiden tarjontaa. Idea on tismalleen sama kuin Perthinkin ruokakojumarkkinoilla, eli pikkurahalla pikkuannos, jotta jaksaisi ja raaskisi ostaa mahdollisimman monta. Tällaista fiilistä kaikkialle Suomeen ja useasti!

Sivu-urani on kaupunkisuunnittelun ja -tutkimuksen parissa, ja promoankin kaikille, joita kiinnostaa tai ei kiinnosta, että myös Suomen talveen tarvitaan vipinää ja syitä lähteä ulos.

Miksei Suomen kaupunkeja voisi koristaa ja elävöittää ympäritalvisilla havuilla, koristemarjakasveilla, valoilla, tapahtumilla (esim. lumi-, jää-, ja valotaidetapahtumat ja veistoskisat, pulkkariehat jne.) ja vaikka glögikojuilla? Missä ovat joka perinnepäivän markkinat, riehat ja muut? Runebergia ja muita liputussyitä löytyy kyllä joulun ja vapun välistäkin, miksei näistä tehtäisi isoja kansantapahtumia ja ulkoilusyitä? Runopulkkailu? Laskiaispullien kalorinpolttoluistelu? Paaston ruokarieha - eli mitkä ruuat sopisivat pääsiäispaastoon tai kevään keventämiseen? Rairuohon istutustapahtuma Guinnesin ennätystenkirjaan?

Suomessa on paljon hyvää innovatiivisuutta ja luonnon- ja maanläheistä yritteliäisyyttä, toivonkin tätä lisää, ankeuttavista poliitikoista ja leikkauslistoista huolimatta.

4. Negatiivisessä mielessä Suomi ihmetyttää teeman pakolaiset vuoksi. Montaa pakolaista en ole vielä nähnyt, mutta mielipiteitä heistä olen kuullut laidasta laitaan, sekä kadulla, kasvotusten että somessa. Sitä vihan ja epäluulon määrää on vaikea käsittää, mikä joistain huokuu.

Esimerkiksi ensimmäinen kuulemani suomenkielinen keskustelu Helsinki-Vantaalla koski asiaa: eivät voi olla oikeita pakolaisia, kun on sellaiset diskohousut ja partavettä. Tähän päälle haukkuryöppy siitä, miten pelkurinuorukaiset vain livistävät sodan alta ja tulevat tänne saamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat edut, jotka tietenkin ovat avokätisemmät ja runsaammat kuin paikallisille, huhujen mukaan näet.

MV-lehti ja huhumylly ovat tehtävänsä tehneet ja epäreiluuden tunteen yllyttämä viha tihkuu siellä täällä. Tällä viikolla oli Forssassa joukkotappelu vastaanottokeskuksen pihalla, kun paikalliset tulivat "juttelemaan" pesismailojen kanssa. Tietenkin osapuolilla on aivan eri kuva, miksi, ja edes poliisin oikaisuyritykset eivät ole saaneet tilannetta auki tai selvyyttä siihen, kuka aloitti ja miksi aloitti.

Onneksi sentään oma lähipiiri suhtautuu hyvin inhimillisesti ja olen kuullut sekä auttamishalukkuudesta ja empatiasta, että käytännön avustustyöstä, vaikka toki heitäkin mietityttää, että miten kaikki tulee sujumaan. Apua pakolaisille on annettu sekä henkisen tuen, ystävyyden että käytännön elämänjärjestelyn muodossa (tarvikelahjoituksia, asunnon etsintää jne.). Ymmärrän pelon ja vastahakoisuudenkin, kun uusia ihmisiä vain pullahtaa maahan, mutta en jaksa missään oloissa ymmärtää tahallista väärän, valheelllisen ja ilkeämielisen/väkivaltaan lietsovien huhujen levitystä saati sitä väkivallan käyttöä hyökkäysmielessä.

Ihmettelen myös oletusta, että kun tulijoihin suhtautuu mahdollisimman vihamielisesti, nämä "oppivat olemaan." Ei. Rasismi, syrjintä, halveksunta ja eristäminen ovat nopein tie alati repeävään kuiluun ja epäluuloon, jossa toista osapuolta ei edes nähdä oikeina ihmisinä enää. Näin mamuna tiedän, koska minuakin vastaan on osoitettu mieltä, kun "vien aussien työt". Ei todellakaan tullut integroitunut olo, kun iso karju huutaa naaman edessä "meillä on täyttä, painukaa &%#¤"!!!".

Miksikö kuitenkin kotiuduin Australiaan? Niiden kaikkien upeiden ystävällisten ja rentojen ihmisten takia, jotka ymmärtävät, että ei se lähtömaa tai etninen tausta, vaan kuka olet henkilönä, mitä teet ja miten omalla panoksellasi osallistut yhteiskuntaan. Siihen pisteeseen ei pääse, jos ei anneta edes mahdollisuutta.

5. Suomi on turvallinen lintukoto. Tietenkin Suomessakin on ongelmia ja riskejä, ei vähäisimpänä alkoholi, syrjäytyminen ja niistä johtuvat välinpitämättömyyden tai väkivallan teot itseä tai muita kohtaan. Mutta Puijon rinnettä kävellessäni mietin, että ei ole montaa kaupunkia, joissa uskaltaisin yksin lähteä metsään eristyksiin tunniksi pelkäämättä, kuka tulee vastaan.

Perth on keskirauhallinen kaupunki, eikä siellä ole turvatonta sinällään, mutta. Amfetamiiniongelma (meth, ice) aiheuttaa sen, että missä vain voi tulla sekainen ja myös väkivaltainen narkkari vastaan, ja heidän reaktioistaan ei voi olla varma. Välillä Perthin sensaatiolehdistö revittelee rikoksilla, jotka ovat erityisen arvaamattomia ja väkivaltaisia (machete-hyökkäykset, väkivaltaiset kotimurrot tai autokaappaukset). Ei näitä tietenkään koko ajan tapahdu, mutta sen verran usein kuitenkin, että Suomeen verrattuna Perthissä on hyvä pitää silmät auki ja etenkin yksin pimeällä liikkuessa olla varuillaan.

Siksipä on todella surkeaa lukea sitä pelon- ja vihanlietsontaa, joita em. pakolaisten vastustajat levittävät, koska Suomi ei tilastollisesti ole muuttunut sen vaarallisemmaksi kuin ennenkään. Pelko aiheuttaa vihaa ja eristyneisyyttä, ja sitä ei tällaiseen Muumilaaksoon kuin Suomi toivoisi ollenkaan. Ollaan rohkeasti kesäsuomalaisia - mukavia ja leppoisia - ihan vuoden ympäri ja kaikkia kohtaan, se on ulkosuomalainen toiveeni.

Satoa - ruokafestareilta (c) satoa.fi. 

Hometta ja hymyjä eli Australian erikoisuuksista

Blogin pitäminen on aallokkoista touhua sikäli, että välillä siinä on hyvässä myötätuulessa ja juttuideoita ja kirjoitusinspistä piisaa. Välillä taas on sellaisessa alhossa, jossa ei juuri mikään nappaa eikä tuulta ole purjeissa ollenkaan. Johtuen siitä, että mikään erityinen ei arjesta pistä silmään jutunjuuren arvoisena asiana. 

Oman blogini idea on alusta saakka ollut toimia kuulumisten kertomisvälineenä kotijoukoille Suomessa, sekä ihmettelyn ja kulttuurierojen vertailun lähteenä muille Perthiin tai Australiaan muuttoa suunnitteleville. Sittemmin tästä on muokkautunut yleisen ulkosuomalaisuuden pohdiskelun paikka. Mutta entäs, kun ulkosuomalaisuuskin tulee niin osaksi arkea, ettei sieltäkään oikein pilkahtele erityistä kerrottavaa? Aijai ja voivoi.

No tokihan silti arkisimmastakin arjesta vielä löytyy kummallisuuksia, kun oikein katsoo. Kuten tällaisia:

1) Tervetuloa Australian talveen - sänky homehtui. En tajua, miten tämä on päässyt tapahtumaan, koska meillä on aiempia vuosia kuivempaa ja lämpimämpää sisällä. Parin vuoden takaiseen duplex- eli paritaloasuntoon verrattuna pikkuinen kerrostalokolmiomme on suorastaan palatsi. 1970-luvun lopun duplex kun oli lähinnä tiilistä tehty teltta, eli ikkunoista ja ovien raoista veti ja nippanappa ei satanut suoraan sisään. 

Olen jo pidempään ollut havaitsevinani homeen hajua nukkumaan mennessä, ja epäilyksen kohteita ovat olleet mm. melamiininen yöpöytä, paperinippu väikkäriin liittyviä tulosteita sängyn alla (joka odottaa lukemista... ihan pian), ehkäpä itse kokolattiamatto, mikä olisi ollut todella rasittava ison remontin lähde näin alle vuoden vanhassa asunnossa, ja mitähän vielä. Vihdoin älysin nostaa patjan pois ja mäntypuinen sängyn pohjasäleikköhän se syyllinen oli. 

Jostain ihmeen syystä yksi lankku on homehtunut, mutta ei ole onneksi levinnyt patjaan tai muualle lautoihin. Nyt ihmettelemme, että mitäs seuraavaksi, koska home ei lähde harjaamalla (yritin), ei sitä uskalla pesuaineillakaan kastella lisähomehtumisen pelossa, ja aurinkoon ja tuulettumaan ei ole asiaa vielä moneen viikkoon näissä rankkasateissa. Muilla sama ongelma? Vinkkejä otetaan vastaan.

2) Suomalainen on vihdoin oppinut ottamaan vastaan kohteliaisuuksia. Jostain kumman syystä suomalaiset ylipäätään ovat todella vaivautuneita, kun heitä kehutaan. Kulttuuriin kuuluu, että kehumisen kohdetta pitää äkkiä vähätellä - kai siksi, ettei vaikuttaisi leuhkalta? 

Täällä on kohtuullisen tavallista, että tuntemattomatkin saattavat sanoa jonkun kohteliaisuuden ohikulkiessaan. Joskus juhliin tälläytyneenä, junassa matkustaessa, olen saanut kehuja useammaltakin kanssamatkustajalta, mikä häkellyttää vaikka tietysti myös ilahduttaa. Suomalaisen vakiovastaus tietenkin on luokkaan "ai tämä vanha rätti, ei en nähnyt yhtään vaivaa, kunhan heitin päälle, joo tukkakin on miten sattuu jne." 

Olen vihdoin älynnyt ja päässyt vaiheeseen, jossa onnistun sanomaan sen kaikkein vaikeimman sanan: kiitos. Ei mitään muuta. Tai enintään: kiitos, onpa kivasti sanottu. Ei selittelyjä, ei vähättelyjä, hymy päälle ja se on siinä. Aussit lähinnä häkeltyvät, jos heidän kehujaan alkaa torppaamaan. 

Päällenäkyvästä kiitoksesta huolimatta on silti edelleen vaikea tosissaan uskoa kehuja, miksi lie? Eilen työpaikan hississä tuntematon nainen kehui sukkahousujani - raidalliset puuvillapögät, että tarkenee Perthin talvessa. Hänen mielestään ne olivat todella coolit. Aloin välittömästi epäillä, että onko kehu ehkä piilotettu piikki, ja todellinen viesti oli, että "ei tuollaisissa valtion virastoon johtotehtäviin". Mutta miksi ihmeessä? Kiitin tietenkin, ja tukahdutin epäilykseni. Mitä järkeä on vaania ja nuuskia vainoharhaisena negatiivisuutta ja mollausta? No worries ja menoksi.

3) Hyvä pinnallisuus. Tässäpä sanapari, joka ei suomalaiselle avaudu ainakaan positiivisena ilmiönä. Ja silti se voi sitä olla. Aussit eivät ole samanlaisia pepsodent-hymyilijöitä kuin jenkit, mutta perusasetus useimmilla sosiaalisissa tilanteissa on ystävällinen pirteys. Kun asioit kenenkään kanssa, olipa se kassa tahi vaikka työkaveri, jota et yleensä juuri näe, asiaan kuuluu hieman rupatella, jotta kummallakin on mukavampi olla toisen läheisyydessä. Esimerkki:

Meidän parkkihalliin on ilmaantunut aavistuksen epäilyttävä auto, eli sellainen, josta on rekisterikilvet poistettu ja tuulilasissa nippu parkkisakkoja. Aikani sitä katseltuani soitin varmuuden vuoksi poliisille, jos kyseessä on vaikka varastettu omaisuus. Poliisi tuli asiaa tutkimaan eilen ja menin avaamaan ovet, että pääsee sisälle. Oli kohtuullisen koominen tilaisuus seurata vierestä, kun poliisi tutkii autoa, mutta silti vääntää jonkinsortin small talkia. Asiaan kuin asiaan nyt vain kuuluu, että ollaan kohteliaan mukavia, oli tilanne (melkeinpä) mikä hyvänsä. 

Suomalaiselle tämä ystävällinen kuori voi tuntua juurikin kuorelta, ja joitakin piirre ärsyttää: miksei voi vain olla aidosti tuppisuu tai mököttää, jos on huono päivä? Ei voi aina olla hyvällä tuulella!

Itse olen kovasti tykästynyt tähän "väännä vaikka väkisin iloista naamaa"-kulttuuriin, koska esim. töissä on sata kertaa helpompaa puurtaa, kun kukaan ei jurnuta henkilökohtaisista ongelmistaan tai huonosta päivästään. Toki meidänkin työpaikalla on klikkejä, juoruja ja pahanpuhujia, mutta päin naamaa ei olla kellekään ilkeitä tai töykeitä. Onko tämä epärehellistä, vai sosiaalisten tilanteiden fiksua voitelua kaikkien eduksi? 

Itse olen kallistunut jälkimmäiselle kannalle. Negatiivisuus herättää ja vetää puoleensa negatiivisutta, ja suomalaisessa voivottelukulttuurissa usein lähtee kierre päälle, jossa jokainen alkaa avautua omasta ketutuksestaan, mikä taas ruokkii sitä lisää. Helpompaa on kaikille, kun ei ketuta laisinkaan :D

Kuvitukseksi asiaan liittymättömästi: kortteja, joita askartelin suomalaisten käsityötuokiossa Perthin Suomi-koululla/kirkolla viikko sitten. Olipa  mukavaa ja rattoisaa!

12 h autossa - roadtrip Monkey Miaan

Meno- eli matkustusjalkaa kutkuttaa meillä kummallakin, mutta ulkomaille ei ole yhdessä asiaa, koska E:n passi on enää voimassa pari kuukautta ja uutta ei järkevästi saa, ennenkuin hänelläkin on plakkarissa Australian kansalaisuus tämän vuoden loppuun mennessä. Ranskan konsulaatin kanssa asiointi oli sen verran nihkeää aviopapereita hakiessa, että passitappelu ei jaksa innostaa, kun aussipassin saa haettua minkä tahansa postin kautta, kunhan kansalaisuus on. 

Seikkailuhinkua voi toki sammuttaa kotimaanmatkoillakin. Siispä road tripille. Kävimme pitkän viikonlopun verran Monkey Mia - rannalla, joka on Perthistä reilut 850km pohjoiseen (12 h pysähdyksineen). Rantoja on toki Perthissäkin ja Perthin ympärillä vaikka muille jakaa, mutta Monkey Mian erikoisuus ovat rannassa päivittäin vierailevat delfiinit, joita yleisö saa ruokkia. Lisäksi tämä Francois Peron- kansallispuiston eräs niemennypykkä on todella luonnonkaunis ja leireilijöiden suosiossa. Emme ole siellä ennen käyneet, joten auto täyteen retkeilyyn sopivaa kamaa ja konepelti kohti kohdetta. 

Kun Perthistä lähtee ajamaan etelään Margaret Riverin viininviljelyaluetta kohti, matkalla on pari kaupunkia (Busselton, Bunbury) sekä Margsin alueella viinitiloja, olutpanimoita, oliiviöljytuotemyymälöitä ym. nähtävää ja käyntikohdetta. Kun lähtee pohjoiseen, matkalla ei ole juuri mitään, bushin eli puskan lisäksi. Ainoa kaupunki reitillä on Geraldton, 35 000 asukasta; muuten matkalla on jotakuinkin yksi kyläpahanen per sata kilometriä. 

Huomasimme reissulla, että Monkey Miaan kannattaa lähteä aivan ensi töikseen Perthiin saavuttuaan, jotta siitä saa eniten irti. Reitin erämaamaisemat ja eristyineisyys ovat oma nähtävyytensä, mutta vain silloin, kun se ei vielä ole tuttua Perthissä asumisen ja monien muiden autoreissujen vuoksi. Samoin jylhät rantakalliot, turkoosi meri, sitkeäntuuhea rantakasvillisuus ja vaaleat hiekkarannat tekevät aivan eri lailla vaikutuksen, kun ne eivät jo ole osa jokapäiväistä elämää monen vuoden ajalta. 

Ajoimme Geraldtoniin torstai-iltana, pysähdyimme yöksi AirBnb:n kautta löytyneeseen taloon, ja jatkoimme Monkey  Miaan perjantaina. Takaisin kotiin ajoimme yhtä soittoa sunnuntain mittaan: alkuperäinen idea oli jakaa tämäkin ajo kahteen osaan Geraldtonin-pysähdyksellä, mutta "vain" viiden tunnin päässä kotoa tuntui, että no ajetaan samaan syssyyn ja päästään kotisänkyyn nukkumaan.

Yllä ja alla: Monkey Mian ja Perthin välimatka, ei näytä paljolta Australian kartalla. Alakuva paljastaa, että etäisyys on suunnilleen luokkaa Helsinki-Rovaniemi. Mukava viikonloppuajo. 

Jos AirBnb ei jo ole kaikille tuttu, kyseessä on "virtuaalimajatalo", eli ihmiset tarjoavat omia kotejaan (yleisimmin yhtä huonetta) yöpaikaksi netin kautta. Sekä isäntä että vieras arvioivat toisensa jälkikäteen ja arvostelu menee julkiseksi nettiin: näin taataan, että kokemukset ovat hyviä eikä kukaan joudu sietämään epäasiallista tai siivotonta kotia tai vierasta. Testasimme palvelua ensi kertaa ja hyvin toimi!

Saavuimme Geraldtoniin klo 23 aikaan ja emäntämme oli lupauksensa mukaan jättänyt avaimen sähkökaappiin ulko-oven viereen. Sisään avaimilla vieraaseen tupaan, oikea makuuhuone löytyi merkattuna, ja asetuimme taloksi koskaan tapaamatta talon asukasta. Hän oli jo nukkumassa kun saavuimme, ja lähti töihin ennenkuin heräsimme. Keitimme puurot ja kahvit kuten kotonakin, siistimme jälkemme ja jatkoimme matkaa, ovi lukkoon perässä. $40 eli kolme eurokymppiä pulitimme tästä pit stopista ja mahdollisuudesta nähdä (jälleen yksi) ehta aussikoti.

Tällainen rent a friend eli vuokraa tuttava on luottavaisuudessaan peräti koskettavaa ja ihmisten parhaita puolia korostavaa: me uskoimme, että saamme mitä tilaamme, ja emäntämme uskoi, että olemme kunnon ihmisiä vailla yösijaa (kirvesmurhaajien sijasta). AirBnb:n bonuksena saa nähdä aitoa elämää ja koteja ympäri maailman sieluttomien hotellien sijasta.

Eritoten 12 tuntia kestäneellä paluumatkalla (pysähdyksineen) oli aikaa paitsi laulaa ääneen - E yritti pitää tunnelmaa yllä radiotaajuuksien ulottumattomissa lallattamalla the Flight of the Concords- sketsiryhmän lauluja, joista kylläkin muisti vain muutamia pätkiä sieltä täältä... Aikaa jäi myös pohtia syntyjä syviä ja mm. muistella kaikkia aiempia autoreissuja. Tälläviisiin:

Vaikka olen arkielämässä vannoutunut julkisliikenteen käyttäjä, edustaa auto minulle vapautta ja seikkailuja.

Olen ajanut halki Skandinavian heti ajokortin saatuani 18-vuotiaana. Norjan vuonoja, Ruotsin nypitynsiistejä pihoja ja Tanskan hiekkarantoja ihaillessa tajusin lopullisesti, että veri vetää muualle kuin Suomeen. Maailma on täynnä kaunista, ihmeellistä ja erilaista nähtävää ja paras elämä (itselleni) on sellainen, jossa tätä aarrearkkua saa tutkia mahdollisimman vapaasti.

Olen ajanut halki Euroopan: Baltian maiden, Puolan, Itävallan, Italian, Ranskan ja Saksan, ja varmaan muutaman muun joita en muista tai joiden kohdalla nukuin, kun muut ajoivat. Tajusin, miten iso ja monipuolinen manner Eurooppa on, mutta toisaalta yhtenäinen ja ystävällinen: rajoilla ei tarvinnut pysähtyä, ja kaikkialla ihmiset suhtautuivat avomielisesti ulkomaalaisiin - onhan useimmilla keskieurooppalaisilla sukulaisia tai ystäviä muissa maissa.

Ranskalaisten perheenjäsenet saattavat työskennellä Belgiassa tai Sveitsissä, saksalaisten Alankomaissa, ja niin päin pois. On todella harmi, jos Iso-Britannian EU-ero saa aikaan dominoefektin, jossa tämä vaivalla luotu ja verellä maksettu (monissa sodissa ennen ja aikana toista maailmansotaa) yhtenäisyys vaarantuu.

Olen ajanut halki Kanadan preerian, keskilännen Saskatchewan-osavaltiosta Kalliovuorille kristallinkirkkaita turkoosijärviä ja kuulasta vuori-ilmaa ihailemaan. Preerian tasaisuudessa, viivasuorilla teillä tulee miettineeksi intiaanien tai korrektimmin first nations (ensimmäiset kansat) kohtaloa. He elivät vuosituhansia harmoniassa luonnon kanssa, pitkin preeriaa vaeltaen, ja nyt alue on pelkkää vehnäpeltoa, teitä ja rekkoja, jotka palvelevat pääasiassa öljyteollisuutta ja kulutushuumaa. Onko kehitys aina edistystä?

Vaikka en haikaile takaisin historian hämäriin, jolloin moni asia oli huonommin (lääketiede, tiede ylipäätään, naisten ja vähemmistöjen asema jne.), useinkin mietin, että nykymeno on vähintään päätöntä tietystä näkökulmista: rahan, tavaran ja kuuluisuuden palvonnan osalta. Donald Trump on tästä hyvä esimerkki.

Olen ajanut aavikon halki Egyptissä kahteenkin otteeseen: ensin Niilin varrella ja toisen kerran Siinain niemimaan kärjen poikki. Kolmen tunnin matkan Luxorista Assuaniin saa matkustaa vain convoy´ssa eli letkassa tai kulkueessa, jota saattaa poliisi. Toisaalta siksi, ettei kukaan jää haaksirikkoon rengaspuhkiautoon aavikolle, toisaalta siksi, että turisteja halutaan varjella mahdolliselta terrorismilta ja maata maineen menetykseltä.

Siinain kärjessä sen sijaan saa ajaa aivan kuten lystää, koska poliiseja on harvaanasutulla alueella vähän, ja todennäköisyys esim. tutkaan jäämisestä on mitätön. Tämä ei ole välttämättä ilon asia, koska kuskisi posottaa kahtasataa, kun on kiire lentokentälle.

Egyptissä opin, millaista on elää leimattuna kansana. Egyptiläiset (muiden arabien lailla) eivät esimerkiksi voi saada Working Holiday-viisumia eli nuorten suosimaa pätkätyö- ja reppureissausviisumia länsimaihin 9/11 tapahtumien jälkeen. Niinpä esimerkiksi nuori kuskimme, 19v. poika, ei pysty muuttamaan isosiskonsa luo Amerikkaan englantia opiskelemaan taatakseen itselleen turistioppaan uran Egyptissä.

Oma etuoikeutettu asema huimaa päätä, kun tajuaa, miten monella ei ole läheskään samoja mahdollisuuksia elämässä kuin meillä E:n kanssa, ja me olemme länsimaalaisittain ihan keskikastia! Eli aika onnekkaita ja rikkaita me suomalaiset, aussit ja eurooppalaiset ylipäätään olemme maailman mittapuulla.

Entäs se Monkey Mia? Oliko visiitin ja maineensa veroinen?

Monkey Mia on Department of Parks and Wildlifen eli ympäristöviraston delfiinitutkimusasema, mutta samassa pisteessä on myös RAC:n eli paikallisen autoliiton luksusleirintäalue, resort. Resortissa vierailusta tulee maksaa ympäristövirastolle luonnonpuistojen pääsymaksu $10/hlö, majoitusmaksun lisäksi siis, jos resortissa yöpyy. Rahalle saa kyllä vastinetta. Alue on pieni paratiisi, jossa ihmiset ja eläimet elelevät sulassa sovussa: delfiinit vierailevat rannassa joka päivä, ja pelikaaneja ja muita lintuja on tientukkeeksi asti.

Delfiiniruokinta tapahtuu niin, että ympäristöviraston oppaat tulevat rantaan kertomaan delfiineistä pienen tietoiskun kolme kertaa aamun mittaan, ja jokaisen varttituokion päätteeksi delfiinit saavat kalan, pari per pullonokka. Kaikki ruokittavat delfiinit ovat villejä aikuisia naaraita, jotka on valittu sillä perusteella, että niiden "delfiiniystaidot" ovat riittävän kypsät: ne etsivät ja saalistavat itse ruokansa, ruokkivat myös poikasiaan, eivät luota vain näihin ympäristöviraston almuihin eivätkä ole alkaneet kerjätä ruokaa turistiveneistä. Jos ruokintaan hyväksymättömät delfiinit yrittävät paikalle, näille ei vain anneta mitään. Oppaat tunnistavat delfiinit ulkonäöstä.

Ennen vuotta 1995 delfiinejä ruokittiin paljon auliimmin ja silloin jopa 90% niiden poikasista kuoli, koska emot eivät oppineet pitämään niistä huolta eivätkä poikaset oppineet pärjäämään itse. Delfiinin päiväannos on 10 kiloa kalaa, joten kala-pari ei vielä tätä rytmiä ja ruokahalua sotke. Eli jos matkustat Monkey Miaan ja haluaisit nakella ämpärikaupalla kaloja delffareille, muista, että se ei ole niille palvelus.

Jos ei ole koskaan nähnyt delfiiniä läheltä, Monkey Mia on mahtava paikka, jossa delfiinit tulevat metrin päähän ja niitä näkee laumoittain. Jos sen sijaan on tällainen hemmoteltu perthiläinen ja näkee delfiinejä jopa korttelikahvilan terassilta joessa leikkimässä, ei se ole aivan yhtä satumainen elämys.

Alla kuvia reitin varrelta ja Monkey Miasta. Monkey- eli apina-nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta epäilyksenä on, että olisiko se laivan nimestä 1700-luvulta, vaiko aussislangista 1800-luvulta: lammas - apina...

Lounastauko. Eväät esiin ja piknikille peräkonttiin. 

Tällaisia tennispallon näköisiä villejä kurpitsoja kasvaa teiden laidoilla.

Shell Beach eli simpukkaranta. Koko ranta koostuu simipukankuorista hiekan sijaan.

Majoitus. "Vain" $140 huone/yö, ei edes omaa kylppäriä vaan jaettu. Aikas hintava.. vaikka Monkey Mia hieno paikka onkin! 

Shown päätähdet saapuvat. Delfiiniemo ja delfiini-isoäiti poikasen kanssa, eli kolme sukupolvea. Ikää näillä oli muistaakseni 36 vuotta, 18 vuotta ja vuosi - opas tiesi kertoa.

Kaikilla oli  kiire delfiinejä katsomaan, kun ruokintatuokio alkoi.

Ympäristöviraston opas työssään.

Yleistöstä valittiin aina yksi henkilö antamaan yksi kala. Kukin delfiini sai max. kolme kalaa.

Katsoin, että jännästi ovat laittaneet kuivatun hämähäkin tuohon ilmoitustauluun. Kunnes hämähäkki lähti kipittämään. Urhean E:n käsi ja "ystävämme" huntsman, hyppäävä metsästäjähämähäkki.

E toivoo löytävänsä thorny devilin eli piikkiliskon. 

Muistutustaulu, että kissat ovat tuhoisia villipetoja Australian luonnolle eikä niitä saisi päästää irti.

Tyypillinen sää elokuussa Länsi-Australiassa.

Kävimme vierailulla vanhimpien esi-isien luona. Stromatoliitit ovat bakteerien muodostamia yhdyskuntia (nuo kivennäköiset möykyt), ensimmäisiä elollisia maan päällä. Ikää niillä on jopa kolme miljardia vuotta eli moninkerroin enemmän kuin dinosauruksilla. 

Huono sää, aika palata kotiin. 12 tunnin päähän.