Pienet oudot asiat

Lintujen lisäksi olen bongaillut pieniä eroavaisuuksia paikallisen elämänmenon ja suomalaisten tapojen välillä. Tai ehkäpä erot ovat vain omien tapojeni, ja täkäläisten tekemisten välillä. Huomioita seuraa kuitenkin:

1) Sormiruuat. Täällä aika moni asia syödään sormin. Toki muille suomalaisillekin voi olla ihan tavallista, että pizza ja ranskikset pistellään aina kourilla menemään, vaikka itse käytän aterimia. No hampurilainen nyt menee käsissä pidellen, niinhän se kuuluukin syödä. Mutta vaikka erilaiset täytetyt leipäset kuuluisikin syödä käsin, esimerkiksi stake sandwich eli pihvitäytteinen (pitaleipätyyppinen) leipä tulee mielestäni kunnolla käsitellyksi vain veitsen ja haarukan kera. Vaikka pihvi yleensä on hyvälaatuisen murea, on se helpompi pistää suupalasiksi työkaluilla pelkkien hampaiden sijasta. Oudointa kuitenkin on, että myös salaatti on täällä ainakin joillekin käsipelillä syötävää ruokaa, ja fetapalat ynnä muut sattumat saa mukaan kääräisemällä ne sormin salaatinlehteen. Flunssakammoinen käsidesin ystävä ei ihan jokaisen ruuan käpälöintiä käsitä.

2) MYO eli make your own, tee itse omasi. Neronleimaus-bisnesidea, suosiosta päätellen. Täällä on useita erilaisia vastaavia ruokapaikkoja, joissa asiakas koostaa itse itselleen sopivan annoksen, olipa kyseessä sitten pizza, täytetty patonki tai muu leipä, salaatti-, tai hedelmäsalaattiannos tai jäätelökulhollinen. Ilmeisesti se ensimmäinen ja alkuperäinen ruuat aineksina myyvä innovoija oli MYO-niminen lounasketju. Minusta on uskomatonta, että ihmiset maksavat siitä, että saavat itse kasata tarjottimelleen jonkun alustan (kuten pizzapohjan, pitaleivän, patongin tai paahtoleivän) ja mättää sen sisään valmiiksi pilkottuja erilaisia salaattiaineksia ja liha-, kala-, broileri-, ja kasvistäytteitä, sekä levitteitä ja/tai soosseja. Pizzakin paistetaan itse. Ja tämän ällistyksen ääneen julistettuani, on paras tunnustaa, että olen MYO:n uskollinen asiakas. Voi kätevyyttä, kun ei tarvitse aamukiireessä kyhätä jostain jääkaapin perukan aineksista lounaspatonkia kasaan, vaan voi kävellä 10 metriä työpaikan ulko-ovelta tällaiselle kojulle ja haalia kaikki tuoreimmat ja herkullisimmat täytteet samaan leipään.

3) Tukat. Täällä hiusmuoti on erilaista kuin Suomessa. Tietymättömissä ovat villisti värjätyt kampaukset, ja ylipäätään mitkään erikoisemmat, tai edes lyhyet leikkaukset. Naisista 99 %:lla on pitkät hiukset, kampauksena on yleensä aina löysä nuttura päälaella. Ihmettelin aluksi aamuisin, miksi väki liikkuu niin likaisissa hiuksissa, kun kaikkien suortuvat näyttivät niin hoitamattomilta. Sitten tajusin, että enemmistö vain lähtee suoraan suihkusta töihin ja kouluun, kuivaamatta hiuksia siinä välissä. Puoliksi kuivunut sotkuinen tukka näyttää kauempaa likaiselta. Sotkettu, pöyhitty pörröisyys on muutenkin in, ainakin koululaisilla. Olen päätellyt, että kyseessä on jonkinlainen hiljainen kapina koulupukuja vastaan, sillä hiukset ovat ainoa asia, jossa ei noudateta kohteliaansiistiä kravatti-kauluspaita-linjaa.

4) Tulostaminen. Täällä ei näköjään metsäkato tai muu paperin tuhlailu huoleta, sillä kaikenlaista printtaillaan surutta, yksipuoleisina kopioina tottakai, useita luonnosversioita samoista asiakirjoista lukemista ja kynällä korjailua varten. Paperinkierrätyslaatikoita ei ole, eikä samojen printtien tyhjiä puolia käytetä luonnostulostukseen uudelleen. Kun ensimmäisenä päivänä töissä kysyin, minne nakkaan turhat tulosteet, sain vastaukseksi hölmistyneen katseen ja tokaisun: jos vaikka roskikseen kuten muutkin. Kun on ikänsä kierrättänyt paperia, ei omatunto salli heittää ihan hyviä, vain puoliksi käytettyjä uudehkoja aanelosia roskiin! Siispä kasaan niitä työpöydälleni toivossa, että joku jo lähikuukausina havahtuu kierrätyksen tarpeeseen. Tai tutustun johonkuhun perheeseen, jonka lapset tarvitsevat loputtoman lähteen piirustuspaperia.

Täällä nämä kaikki oudot asiat tapahtuvat, Perthissä.