Lahtihan tama Melbournessa ruokailu ja kahvittelu viimein oikealla tavalla kayntiin. Satuin huomaamaan, etta majapaikkani sijaitsee kahden korttelin paassa Seven Seeds-kahvilasta, joka on ainakin Melbourne-oppaan mukaan suorastaan aamiaiskulttipaikka - palkittu kaupungin parhaasta aamupalasta ja kahvista naes. Seven Seedsia ei vahingossa loyda, silla se on hiljaisella asuinkerrostalokadulla Berkeley Streetilla, jolla ei ole oikeastaan mitaan muita liikkeita. Aamu lahti hyvin kayntiin tomaatti-avokadosose-pinjansiemenpaallysteisilla hapanleipa-toasteilla, lasillisella tuorepuristettua omena-karpalomehua seka kupillisella hyvaa mustaa kahvia. Jalkikateen kahvilasta lukiessani tosin huomasin, etta sita arvostellaan kalleudesta ja turhasta hypetyksesta. Jos olisin todellinen ruokahifistelijamatkailija, olisin jo osannu etsia ne tuntemattomat helmet, joista viralliset oppaat eivat tieda mitaan. Mutta tyytyvainen olen trendikkaasti karuun Seven Seedsiin.
Kavin tanaan myos Eureka Towerissa - kuulemma etelaisen pallonpuoliskon korkein nakoalatorni - , seka National Gallery of Victoriassa eli Melbournen taidemuseossa, joista lisaa toisena paivana. Nyt ei aivotoiminta riita tarkkaan faktalajitteluun, takana on kaksi paivaa yli 40 asteen helteessa ja silti tinkimatta patkaakaan nahtavyyskierrossuunnitelmista. (Ehka hieman jaarapaista, myonnan, mutta kerranhan taalla vain ollaan kunnes ollaan toisenkin kerran!). Joten tyydyn palpattamaan mieleen pulpahtavia ajatuksenpoikasia siina jarjestyksessa, kuin tulevat.
Olen yleensa suoranainen hannuhanhi, silla tuntuu, etta asiat vain jarjestyvat tai ainakin tielleni osuu pienia ja joskus isompiakin onnenpotkuja ihan toivomatta. Taalla Melbournessa asiat ovat toisin. Jostain kumman syysta jokaisessa vaihtoehto a vai b tilanteessa olen valinnut - vaarin. Esimerkki eiliselta. China Townissa pohdin, menisinko syomaan herkkuruokaani green currya vietnamilaiseen paikkaan, vai kanaa japanilaiseen paikkaan. Paadyin leivitettyyn broilerinleikkeeseen eli torikatsuun. Olen ylpea japanin aantamisestani, olenhan opiskellut japania sentaan parin alkeiskurssin verran. Torikatsu, tilasin tiskilta. Eteeni tuodaan ruoka, jollaista en ole japanilaisessa ravintolassa koskaan nahnyt: tarjoilija ilmoittaa ylpeana, etta tassa on tilaamanne currykatsu, neiti. Lautasella on kanapalanen aklossa currykastikkeessa. En tieda, tekivatko oikein asiakseen minulle kummallisen sekasikioruuan, kun luulivat, etta lankkari haluaa fuusioaasialaista. Olipa ehtaa japanilaista tai ei, pahaa se oli, ikava kylla!
Tanaan puolestaan ajattelin, etta ajelenpa huvikseni hieman ratikalla, kun kerran eilen menin ostamaan koko viikon turistikortin joukkoliikenteeseen. Hyppasin ensimmaiseen ratikkaan, joka kohdalle sattui, kyseessa oli numero 5. Taulussa luki, etta Melbourne University. Kampusalueet ovat aina kiinnostavia, joten ajattelin, etta ajanpa paatepysakille saakka katselemaan Melbournen yliopistoaluetta. Kun ratikka oli sytkyttanyt hyvan matkaa kaupungista ulos, alkoi arveluttaa, etta olisiko Melbourne, kunnianarvoisa historiallinen kaupunki, aikoinaan perustanut yliopiston nain kauas muusta asutuksesta...? Kannattaa lukea sita reittikarttaa ennen koko linjan paasta paahan ajamista, opimme. Melbourne University oli nimittain se toinen paatepysakki tai tassa tapauksessa lahtoasema aivan hotellini vieressa - kavinhan siella jo eilen kavelemassa! En tajunnut, etta SE yliopisto ja TAMA ratikassa mainostettu yliopisto olivat yksi ja sama asia. Kun ymmarsin erheeni, hyppasin ensi tilassa ratikasta ulos ja vaihdoin kadunpuolta odottaakseni takaisin kaupungiin kulkevaa ratikkaa. Nakomatkan paassa ratikka pysahtyi ja jai odottamaan. Viisi, kymmenen, viisitoista minuuttia. Ei ole todellista, ajoin paatepysakkia edelliselle pysakille, ennen kuin tajusin jaada kyydista. Nolona nousin takaisin samaan ratikkaan, kun se lopulta nytkahti uudelleen liikkeelle ja palasi samoja raiteita takaisinpain. Tasta(kin) tarinasta voisi joku ajatella, etta miten olen koskaan onnistunut yksin matkustamaan missaan ja miten ylipaataan olen paassyt Australiaan asti asumaan. Tuurilla, sanoisin.
Ja takaisin ruokaan. Seven Seedsissa syoty aamupala heratti myos arvostamaan Perthia aivan uudella tavalla. Ei siella niin paljoa jaljessa ollakaan, kuin yleinen mielipide uskoo! Olen syonyt ihan yhta maistuvan luomuaamupalan Fremantlessa kasvisruokakahvilassa, joka on ilmeisesti suurille massoille toistaiseksi tuntematon helmi (ja jonka nimea en tahan hataan muista). Kahvista sen sijaan en uskalla vannoa, silla kahvituntemukseni on samalla tasolla kuin viinituntemukseni. Tilaan kumpaakin tekniikalla 'lasillinen, kiitos', tai 'kupillinen mustana, kiitos', sen sijaan, etta osaisin pyytaa rypaleen, alueen, vuoden, pavun tai paahtoasteen mukaan. Oppia ika kaikki, ehka viela paasen sellaisenkin tietotaidon herrattareksi tassa kahvin ja viinin luvatussa maassa.
Ruuasta puheenollen, talla reissulla sympatialukemani kaikkia kala-, pahkina- ym. allergikkoja, seka kasvissyojia kohtaan on piikannut uuteen ulottuvuuteen. En ole koskaan ennen joutunut uhraamaan ajatustakaan sille, miten vaikeaa on olla varma, etta saa valtettya jotain ruoka-ainetta. Maitoallergiani on aitynyt sen verran pahaksi tassa vuosien 'in denial'-elaman jalkeen ("en ma voi allerginen olla, ainakaan pahasti''), etten sieda enaa edes voita tai mitaan maitorippusia. Joudun vahtimaan ihan uudella tarkkuudella, mita mistakin ruuasta elimistooni pullahtaa. Esimerkiksi eilinen lounaani, tandoorikana-wrap sisalsikin yllatystaytteena maitorahkakastiketta, minka huomasin liian myohaan. Myos soijamaito vaahdotetaan/kuumennetaan nakojaan samalla suuttimella kahvikuppiin kuin normimaito, joten ainoa varma vaihtoehtoni on musta kahvi kahviloissa. Seven Seedsissakin pyysin juustottoman version aamupalastani, mutta eikos ensimmainen poytaan tuotu lautanen pyoriskellyt fetajuustossa, jonka siis olin pyytanyt jattamaan pois. Eikun lautanen takaisin keittioon ja uusi versio tilalle. Nyt kasvissyojaystavien tarinat mummolareissuista, joissa mummo tarjoaa lihakeittoa, josta lihapalat on noukittu pois, saavat aivan uutta henkilokohtaista kosketuspintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!