Kulissien takana - Perthin joulumyyjäiset

Viimeiset kaksi päivää on mennyt aikamoista haipakkaa. Suomi-koulu järjestää Perthissä "linnanjuhlat" eli hienon cocktail-tilaisuuden 2. joulukuuta, ja juhlista koituu tietysti kuluja (tilavuokra, järjestyksenvalvojat jne) joihin pienen seuramme kassassa ei ole rahaa. Siispä aktivoidaan periaussimetodi eli varainhankinta.

Tokihan Suomessakin etenkin junnu-urheiluseurat hankkivat rahaa talkoilla ja myyjäisillä, mutta mielestäni Australia on aivan oma lukunsa hyväntekeväisyyden ja siihen liittyvän varainhankinnan kanssa. Täällä on tavallista järjestää vaikkapa silent auction eli huutokauppa, jossa myydään lahjoitustavaroita: hintoja ei huudeta ääneen, vaan salissa kierrellään merkkaamassa listaan, paljonko olisi valmis maksamaan mistäkin.

Silent auctonin sijasta minä muut Suomi-koulun tai Suomi-kirkon aktiivit järjestimme Perthin ensimmäiset suomalaiset joulumarkkinat eilen, ja oli sekä hauskaa että raskasta. Eräs parhaita lapsuusmuistojani on ala-asteeni joulumyyjäiset, ja olen muutenkin innokas jouluihminen. Siksi jouluteemailu jo lokakuussa ei tehnyt lainkaan tiukkaa. Aikaisen joulunavauksen todellinen syy on, että näin ehdimme tuotoilla kustantaa Suomi100-juhlan menot, koska juhlapaikkaan pitää kaikki maksaa ennakkoon.

Joulumarkkinoiden järjestely alkoi jo reilu kuukausi sitten, kun aloimme askarrella joulukortteja talkoopajoissa. Kortteja syntyi peräti liikaa menekkiin nähden, mutta onpahan myydä asti vielä jouluun saakka. Olen kotona väkerrellyt virkattuja joulukoristeita ("olki"- ja "pipari"-teemoilla), E teki muutaman pannunalusen köydestä pujotellen, ja muutama muu käsistään kätevä oli myös tehnyt tuotteita kuten kirjanmerkkejä, pillihimmeleitä ja idätysruukkuja lasipulloista.

Suomalaisille on yhtäaikaa helppoa ja vaikeaa myydä käsityötä: toisaalta suomalaiset yleensä pitävät käsintehdystä ja arvostavat sitä muovikrääsää enemmän. Toisaalta monet helposti ajattelevat - käsistään näppärinä - että "osaisin tehdä tuon itsekin", eivätkä intoudu ostamaan. Parhaat menekkituotteet olivatkin leivonnaiset. Mutta miten edes pääsimme pisteeseen, että oli pullavuoria ja mokkapalatarjottimellisia myytäväksi?

Yksi aktiivimme oli käyttänyt monta päivää siihen, että leipoi illat pitkät puolisonsa kanssa ruisleipää ja korvapuusteja. Toinen aktiivi oli leiponut omenapiirakkaa ja keksejä. Kolmas teki toffeeta. Itse aloitin leipomissouvin perjantaina. Olin ensin töissä lounasaikaan saakka, vaikka olin pyytänyt lomaa koko päiväksi. Lähestyvä kansainvälinen konferenssi töissä painaa päälle, enkä pystynytkään irrottautumaan kokonaan. Lähdin siis Perthin teille perjantaina klo 12 tavoitteenani ostaa leipomistarvikkeet kolmeen pellilliseen mokkapaloja, joulupuurotarpeet, pipareita, kertakäyttöastioita, liimaa sekä pieniä paperipusseja tekemälleni glögimausteseokselle. Kuulostaa suoraviivaiselta tehtävältä, eikö? Kaikkea muuta!

Perthissä ei ole ollenkaan samanlaisia tavarataloja tai supermarketteja kuin muinainen Anttila tai nykyinen Prisma. Anttilaa lähimpänä ovat K-Mart ja Big W, mutta niissä ei ole ruokaosastoa ja ne keskittyvät enemmän halpaan krääsään, kun taas Anttilasta saattoi saada ihan ok laatua. Prismaa lähimpänä puolestaan ovat Woolworths ja Coles ruokakaupat, mutta niissä ei ole päivittäistavaroiden ohella muita osastoja (esim. ei vaatteita, urheiluvälineitä) ja vain rajoitetusti toimistotarvikkeita.

Ajoin ensin Ikeaan hakemaan tukkumäärän pipareita. Olin luullut, että arkipäivänä keskipäivällä liikennöinti sujuisi kuin vettä vaan - ehei. Perthissä on yllättävän paljon porukkaa, jotka eivät ole päiväsaikaan töissä: pienten lasten vanhempia, eläkeläisiä, FIFO- eli matkatyötä tekeviä, jotka ovat jossain kaivoksella pari viikkoa ja kotona pari viikkoa. Ikeasta löytyi hädin tuskin parkkipaikka ja muutenkin sinne saa uppoamaan aikaa kuin mustan aukon tapahtumahorisonttiin. Yksien pipareiden sekä muun sekalaisen krääsän ostoon hujahti tunti.

Seuraavaksi hain leivonta-ainekset läheisestä Spudshedistä. Se on Perthin edullisin ruokakauppa, mutta ikävä kyllä myös tarjonnaltaan rajoitetuin. Havaitsin, että turha kuvitella hankkivansa samasta paikasta kertakäyttöastioita ja liimaa. Glögimausteiden metsästykseen kului myös tuhottomasti aikaa: kokkaamiseen käytettävät mausteet ja leivontaan sopivat mausteet eivät kuulu samaan osastoon tai edes samalle puolen kauppaa, t. Spudshed.

Suuntasin naapuritontille ostarille ja Reject Shoppiin, joka on täkäläinen Tiimari. Sieltä löysin kertakäyttöastiat, mutta en liimaa enkä niitä pikku-paperipusseja. Voi elämän kevät ja kukkiva sanonko mikä. Tähän mennessä oli aikaa kulunut jo kolme tuntia. Aikaa, joka minun oli tarkoitus käyttää mokkapalojen leivontaan. Eikun matkaa jatkamaan. Saman ostarin K-Martista löysin sentään kaksipuoleista teippiä ja kuumaliimapyssyn, ne mukaan ja ulos. Erikeeper-pulloista ei ole Perthissä kuultukaan. Miksipä kukaan haluaisi liimata mitään muuta kuin paperia lasten liimapuikoilla, häh? Selvästikään eivät kovin askartelevaista kansaa täkäläiset.

Kaahasin kotiin ja aloitin mokkapalatehtaan. Seuraava este: normi-leivinpaperi on liian kapeaa uunipellille, joten piti vuorata joka pelti kahdella palalla. Ilmeisesti aussit eivät leivo ollenkaan peltipiirakkaa, tai tekevät sen jollain kapeammalla vuoalla. Onneksi taikina ei valunut saumaan, vaan mokkikset pysyivät ehjinä. Jätin pohjat jäähtymään ja vetelin sikeitä seuraavaan päivään. En muista yhtään mitään unistani.

Aamulla klo 6 jatkui järjestötyölle omistautuminen. Kuorrutin ja koristelin mokkapalat, keitin puuron, viimeistelin tekemäni joulukoristeet ja E:n pannunaluset kuumaliimapyssyllä, joka on yksi helv vit keksintö kätevä apuväline. Kun etsin pahvia tehdäkseni hintakylttejä myyjäisiin, löysin ruskeita kirjekuoria. Jes, näistä glögimaustepussit! Askartelin kuoret pienemmiksi ja murskasin mausteseoksen sisään: kardemummaa ei täällä juuri saa rouheena, vaan pelkästään jauheena tai siemenkotina. Nuijin kodat kauhalla rouheeksi, siihenkin hujahti yksi varttitunti kallista peliaikaa. Kello 14:15 oli edessä lähtö kohti Suomi-koulua, jotta saadaan myyjäiset pystyyn klo 15:30.  Klo 13 tajusin, että minulta puuttuvat vielä puurolusikat, joten juoksujalkaa lähikauppaan. Sitten tuotelastin pujottelu autoon, kaveri K kyytiin ja menoksi.

Ideamme oli, että myymme puuroannokset koulun yläkerran keittiössä ja muut tuotteet alakerran kirkkosalissa. Puuron myynti lähti mukavasti käyntiin, koska aktiivit olivat jo laittaneet kaiken valmiiksi. Alasaliin pääsimme vasta Suomi-koulun tunnin päätyttyä klo 15. Tuotteet lähtivät kirjaimelllisesti myymään itse itseään suoraan kasseista. Emme ehtineet edes asetella koristeita ja leivonnaisia esille, kun asiakkaat alkoivat syytää rahaa minua kohti. Sillä sekunnilla tajusin myös, mikä oli unohtunut: kassalipas. Eikun jostain kirjekuori kouraan ja siitä kassa.

Jouduin nappaamaan ekstratyöläisiä lennosta miehittämään (naisittamaan) myyntipöytiä, koska ensimmäiset asiakkaat pyyhälsivät pyörremyrskyn lailla sisään ja ulos ennenkuin ehdimme edes esitellä kaikkea saatavilla olevaa. Yksi meistä latoi pullaa tiskiin, toinen kirjoitti hintoja valkotauluun, kolmas möi kirpparitavaraa, neljäs järjesteli joulukortit ja - koristeet näkyville, viides rahasti ennakkomyytyjä ruisleipiä, minä möin Suomi100-lippuja... aivan kaaos ja mahtava tapahtuma yhtäaikaa!

Klo 17:ksi suunniteltu lopetus venyi ja vanui, koska ihmisiä tuli vielä viideltä ja moni jäi yläkertaan kahville ja juttusille. Olin itse kotiovella vasta puoli kahdeksan aikaan ja niin poikki, että rahanlaskenta meni jotakuinkin näin: yksi, kaksi, kolme, neljä... joko sanoin neljä? Yksi, kaksi, kolme, neljä, ai niin, en muistanut syödä mitään... sanoinko neljä vai viisi? Äh, yksi, kaksi, kolme, neljä, missä se laskin on... kuusi vai viisi? Äh, yksi, kaksi...

Olen ennenkin osallistunut moniin ja erilaisiin talkoisiin, mutta olin nyt ensimmäistä kertaa järjestelyvastuussa. Voinpa sanoa, että jokainen teistä, joka tekee vapaaehtoistyötä - - - olette aivan hitsinmoisia sankareita!

Kiitos kaikille eilen osallistuneille, olittepa tapahtumassa töissä tai ostoksilla. Kaikkia tarvittiin ja tapahtuma onnistui aivan yli odotusten. Jospa tästä saadaan vuotuinen perinne Perthiin.

Kuvassa lopputuote kolmen tunnin autoilun ja kolmen tunnin leivonnan päätteeksi.

Yllä ja alla: vaiheessa.

Mokkikset valmiina autoon lastattavaksi.

Joulupuuroa meni noin 50:lle. Iso osa porukasta tosin tuli vain kahville tai muuten ostoksille.

Aussikymppi. Uusissa seteleissä on läpinäkyvä osio väärennystä vaikeuttamaan.

Yllä ja alla: Suomi100-juhliin lahjoitettuja arpajaisvoittoja. Ainakin 10 onnekasta tulee saamaan runsaat, hienot voitot, mahdollisesti settejä riittää 15:lle.