Oravanpyörästä ulos ulkomaille muuttamalla?

Onko ulkomaille muutto hyvä väylä ulos oravanpyörästä, tai onko se siihen väylä ollenkaan? Aiheesta tuli keskustelua Ulkosuomalaisten Blogit-sivustolla, ja aloin itsekin asiaa pohtia. Eräs kommentoija oli peräti sitä mieltä, että irtiotoista on tullut uusi normaali: nykyään ”kuuluu” ensin hankkia ”kaikki” - koulutus, vakityö, perhe, omakotitalo, auto ja koira - jonka jälkeen tehdään irtiotto sopivana tai sosiaalisesti hyväksyttynä pisteenä iin päälle. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen väite ja pureudun siihen lopuksi.

Lähtökohtainen ongelma aiheesta keskustellessa on oravanpyörän määrittelemättömyys. Onko perusarki oravanpyörä? Onko arki loppujen lopuksi kaikkialla samanlaista, eli onko oravanpyörää mahdotonta paeta? Voiko ulkomaille muuttamalla päästä oikeastaan mistään hamsterinhäkistä ulos, jos se oravanpyörä, juoksumatto tai myllynkivi lymyää kuitenkin uuden maan uusissa ympyröissä? Wikipedian mukaan oravanpyörä kuvaa turhauttavaa ja tehotonta toimintaa, tai kilpailu- ja kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa mukana pysymisen yrittämistä. Keeping up with the Joneses, pidetään kulisseja yllä, tavoitellaan aina jotain parempaa ja hienompaa oman jaksamisen ja terveyden kustannuksella, koska naapurillakin on.

Itselleni oravanpyörä on paikallaan juoksua eli samojen asioiden turhauttavaa, väsyttävää tai puuduttavaa toistamista päivästä, kuukaudesta, ehkä vuodesta toiseen. Oravanpyörä saa tuntemaan, että elämä valuu hukkaan, ja jokin toisenlainen tapa elää olisi täyttymyksellisempi. Mutta onko arki aina ikävää tai täyttymyksetöntä? Mielestäni ei, ja tässä piilee jutun juju. Arki eri maissa, kaupungeissa ja paikoissa voi olla hyvinkin erilaista eri painopisteineen ja juurikin tämä on syy, miksi sitä uutta parempaa arkea lähdetään haikailemaan kaukomailta.

Ulkomaille muuttajan tai irtiottajan perusmannekiini on digityöläinen, joka näpyttelee puolta työviikkoa palmun alla uima-altaalla, viettääkseen toisen puolen aurinkomaansa ravintoloissa, nähtävyyksissä, seikkailuissa, halvoista hinnoista nauttien. Tämä iltapäivälehtien myymä illuusio ei tietenkään läheskään kaikille (ei ehkä edes noille perusmannekiineille) ole ulkomaille muuton todellisuutta. Luonnollisestikin useat (useimmat?) muuttajat päätyvät ennemmin tai myöhemmin elämään perusarkea myös uudessa maassa, jos perusarki sisältää töitä, asioiden hoitoa, kauppareissuja, lääkärikäyntejä, harrastuksia, opiskelua, lasten kuskausta jne. Mutta palataan jälleen siihen, onko perusarki oravanpyörän synonyymi? Se voi olla, tai voi olla olematta.

Millaiseksi oman arkensa muodostaa, riippuu tietenkin eniten henkilöstä itsestään. Mutta ympäristö voi joko tukea tai vaikeuttaa ”omannäköisen” tai haaveillun arjen järjestämistä. Pienimuotoisena pikaesimerkkinä: itse harrastan kahvilalounaita aina voidessani, koska siitä tulee minulle hyvä mieli ja tunnen eläväni täyteläisempää elämää. Suomessa minulla ei ollut tähän harrastukseen varaa, Australiassa on. Lisäksi Aussilassa on paljon enemmän uusia kokeiltavia kahviloita sekä sosiaalinen hyväksyntä asialle, jos sitä kaipaa. Kellekään ei tarvitse perustella, miksi kuluttaa rahaa fiiniin cappuccinoon kahvilan terassilla, kun kotona voisi tyrkätä porot pannuun parilla pennillä. Jos jostain tykkää, siitä tykkää, good on you!

Oravanpyörästä hyppääjät ja irtiottajat usein perustelevat muutoshalujaan ilmasto- ja sääasioilla. Suomessa nyt vaan on aika pee ilmasto, jos sattuu tykkäämään lämpimästä, kuivasta ja aurinkoisesta säästä. Aamuruuhkat, laskujenmaksut ja kaupankassalla jonotukset ovat samaa joka maassa, mutta mitä näiden rutiinien ulkopuolella tekee tai pystyy tekemään, vaihtelee rajusti. Aurinko ei ole ainoa houkutin, eivätkä suomalaiset ainoita muuttajia – ulkomaille muutetaan jatkuvasti kaikkialla. Esimerkiksi aussinuoret usein haikailevat Kanadaan, kokemaan lumisen talven laskettelun ja lautailun parissa vuoristossa. 

Tosin irtiotto ei aina tähtää jonkin tarkastirajatun unelman toteutukseen, vaan yleisemmin muutokseen, jonkin erilaisen kokemiseen. Esimerkiksi me asumme jo ulkomailla, halusimme silti irtioton - Australian auringosta Ranskan marraskuun mutaan ja tihkuun. Ylipäätään ajatus, että ulkomaille muutto ja/tai irtiotto kerran elämässä ovat jokin onnen tae tai ratkaisu kaikkeen, on tietenkin naiivi, koska elämä on jatkuvaa muutosten tilaa ja mitä halusi eilen, ei välttämättä ole, mitä haluaa ylihuomenna tai ensi vuonna. Omassa tapauksessamme matkustelu, uuden kokeminen ja uudet alut ovat elämäntapamme sinällään, eli irtiotot irtiotosta ovat itse asiassa meille normaalia elämää. 

Ulkosuomalaisten keskustelussa tuli esille sekin puoli, että uutta auvoisaa elämää etsivät saattavat pettyä rankasti tajutessaan, että arki lyö kasvoille myös myyttisessä unelmamaassa. Aivan varmasti näin. Mutta elämä nyt on sellaista, että läheskään jokainen unelma ei olekaan toteutuessaan niin mahtava, kuin kuvitelmissa toivoi. Tuskinpa maailman jokaiset häät tai jokainen ostettu uusi koti on täysin vastannut mielikuvia, päinvastoin. Miksi ulkomaille muutto olisi asiassa poikkeus? Silloin on vaan paikan päällä pohdittava, miksi siihen oravanpyörään päätyy aina uudestaan, eli onko omissa valintamekanismeissa jotain ”vinksallaan”: suostuuko vaikka liian helposti ylitöihin, jos kuitenkin inhoaa sitä, että omaa aikaa ei ole?

Oravanpyörän vastakohta ei mielestäni ole jokin leppoisa paratiisi, jossa arkea ja arjen rutiineja ei ole olemassakaan. Pikemminkin vastakohta on hyvä arki, enimmäkseen mieluisa, mielekäs tapa olla ja elää. Itselleni mielekkyyteen ja mieluisuuteen kuuluu vahvasti omaehtoisuus, eli mahdollisuus itse valita, mitä tekee, miten ja milloin. Kun päätimme lähteä kiertämään maailman ympäri äitiys- ja muiden vapaideni aikana, emme missään vaiheessa kuvitelleet, että arjen rutiinit eivät tule koskettamaan meitä irtiottoajan mittaan. Päinvastoin. Suunnittelimme tarkoituksella niin, että voimme välillä elää mahdollisimman tasapaksua arkea, jotta muutokset, matkustus ja uutuudet eivät vie kaikilta voimia ja hermoja. Sitäpaitsi niistä uutuuksistakin tulee oravanpyörä, jos ne kokee pakkosyötöllä, suorittaen, enemmän on enemmän-mentaliteetilla. 

Onko irtiotto nykyään yksi ”must” muiden joukossa, sellaisten ihmisten ämpärilistan yksi jatke, jotka ovat jo saavuttaneet ”kaiken”, ks postauksen ensimmäinen kappale? Mahdollisesti. Välivuosien pito kaikenkaikkiaan vaikuttaa yleistyneen, tosin minulla ei ole asiasta tilastotietoa. Omasta mielestäni irtiottojen normalisoituminen on pelkästään hyvä juttu. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi putkielämä olisi kaikista arvokkainta: peruskoulusta opiskelemaan, sieltä töihin, naimisiin, vanhemmaksi, omakotitalon omistajaksi, eläkkeelle, hautaan. Etenkin kun kenenkään elämä ei todellisuudessa ole putki, vaan kaikilla on omat polkumme, mutkamme, umpikujamme ja irtipyristelymme. 

Jos siitä omasta arjestaan ja omasta normaalistaan haluaa poikkeuksen – oli se sitten Suomen Prisman jonoista Ranskan Carrefourin jonoihin – on vain mahtavaa, jos asian uskaltaa toteuttaa. Jos taas ei moista poikkeamaa kaipaa, mahtavaa sekin. Toinen ei ole toista parempi, vaan jokainen elämäntapa on kokijalleen yhtä arvokas.

Hyvää joulunodotusta keskiaikaisilta kujilta.

Anoppilan kauniita yksityiskohtia.