Haloo, onko asiaa? Tätä kyselen itseltäni nyt. Olisi kiva kirjoittaa jotain jouhevaa, mutta fiilikset ovat niin ristiriitaiset, että on vaikea löytää mielekästä jutunjuurta. Omassa elämässä sujuu ihan normaalin hyvin, mutta tämä pahuksen korona. Ne ristiriitaiset tunteet ovat juurikin Australiaa kohtaan.
Toisaalta olen
tosi onnellinen, että palasimme tänne kotiin. Meillä on kaikki hyvin. Australian
hyvät puolet ovat yhä hyvät puolet: ilmasto, luonto, letkeys, sosiaalisuus,
kaikinpuolin hyvä elintaso. Puolen vuoden takainen töihinpaluu sujui hyvin – E sai
uuden pestin ja se on osoittautunut peräti unelmatyöksi hänelle. Olemme
asettuneet uudelle asuinalueelle, ja muutaman ensikuukauden potemani
lähiöahdistus on helpottanut. Ei se nyt olekaan niin kauheaa saati maailmanloppu,
että elää puolen tunnin junamatkan päässä keskustasta ja työpaikastaan.
Asia, jota
pelkäsin, ei toteutunut: ystävyyssuhteet eivät kosahtaneet siihen, että pitää
matkata hieman kauemmas puolin ja toisin tapaamisiin. Täällä kun saa ja voi
tavata aivan vapaasti kasvokkain ja kyläillen. Perthissä ei satunnaisia lyhyitä
sulkuja lukuunottamatta ole koronakieltoja, koska ei ole koronaakaan. No missä
vika sitten, pitääkö kaivamalla kaivaa ongelmia?
Australian linja
koronaa kohtaan ei ole yhtään lieventynyt eikä sellaisen merkkejä osoita.
Tämänhetkisten tietojen mukaan maa pyrkii palaamaan normaaliin, eli avaamaan
rajat, joskus kesä-heinäkuussa 2022. Luit oikein. Ajatus siis on, että maasta
ei pääse pois ilman erikoislupaa vielä vuoteen, eikä tänne myöskään pääse lainkaan,
jos ei ole kansalainen, pysyvän oleskeluluvan haltija, tai erittäin lyhyellä poikkeuslupalistalla.
Ne ihmiset, joilla on esimerkiksi voimassaoleva työ- tai opiskeluviisumi Australiaan,
saavat vain nuolla näppejään muualla. Noiden viisumien hyödyllisyys lakkasi maaliskuussa
2020 – toki aina varakkaimmat ja parhaiten verkostoituneet löytävät porsaanreikiä,
kuten ne 94 charter-koneellista amerikkalaisia julkkiksia ja raharikkaita,
jotka ovat Australiaan noinvain ilmaantuneet rajasulun kuluessa.
Meillä ei ollut
tälle kesälle Suomen- tai Eurooopan-suunnitelmia, joulua elättelin toiveissani.
Mutta jonkinlainen ohut vanne on alkanut päätä kiristää. Sen vuoksi, mitä näen ja
kuulen ihan omassa lähipiirissäni. Ja mitä kuulen mediassa, aussipoliitikkojen
suunnitelmien puutteesta. Täällä ei kerta kaikkiaan ole mitään kiirettä,
draivia, yritystä, ratkoa tätä matkustuskieltoasiaa. Sen kun olla möllötetään, pallotellaan,
syytellään toisia poliitikkoja. Ihan pokalla julistetaan, että avataan rajat
sitten, kun ”koko muu maailma on rokotettu”(!). Ausseista vain 2% on saanut
kattavan rokoteannoksen, 14% yhden rokotteen. Suomalaisilla samat luvut ovat 9%
ja 44%. EU:n tavoite on 70% rokotekattavuus kaikissa EU-maissa loppukesään
mennessä. Australialla ei edes ole tavoitetta. Tai oli, mutta se on
ABC-uutisten mukaan muuttunut jo 12 kertaa ja tällä hetkellä se on jotain niin
sumuista, etteivät uutisetkaan tiedä, mitä.
Australian
kansalaisten, myös kaksoiskansalaisten, on tällä hetkellä laitonta ja siten
mahdotonta matkustaa ulkomaille, ellei ole saanut matkustuslupaa esimerkiksi lähisukulaisen
hautajaisiin. Tällöinkin matkustuslupa vaatii massiivista paperisotaa. Eräs
ystäväni juuri sai kaksi hylkäävää päätöstä ennenkuin pääsee lähtemään oman
isänsä hautajaisiin. Tämä sen päälle, että hautajaiset tulivat täytenä
yllätyksenä, eli shokki on varmasti hirmuinen tilanteen vuoksi ylipäätään.
Matkustuslupaa
sen sijaan ei yleensä saa esimerkiksi sukulaisen huonontuneen voinnin, edes vakavan
sairauden tai saattohoidon vuoksi. Miten ihmeessä on loogisempaa myöntää lupa
hautajaisiin, kuin siihen, että saisi tavata läheisensä tämän vielä eläessä? Kaiken
huipuksi oman osavaltiomme pääministeri jatkuvasti tarjoilee empatiakukkasia kuten
”hautajaiset eivät ole riittävä syy matkustaa minnekkään pandemian aikana”.
Ikään kuin elämän ja kuoleman aikataulut voisi sopeuttaa siihen, milloin
poliitikot kokevat riittävää rohkeutta alkaa muuttaa rajarajoitteita.
Facebookin
tukiryhmistä pursuaa karmeita tarinoita siitä, miten aussit eivät saa tavata
omaa ulkomailla asuvaa äitiään tai isäänsä, sisarustaan, joissain tapauksissa
jopa omaa lastaan, koska viranomaiset eivät ole vakuuttuneita siitä, että matka
on aivan ehdottoman tarpeellinen, välttämätön ja pakollinen. Eräs ryhmäläinen
taisteli siitä, saako matkustusluvan mennäkseen siskonsa vauvan hautajaisiin.
Tässä kohti minusta mennään TODELLA pahasti väärille vesille ihmisyyden ja
inhimillisyyden kannalta. Koronaa tulee torjua, mutta ei hinnalla millä
hyvänsä.
Täältä on
mahdollista saada poistua, jos lupaa lähteä yli kolmeksi kuukaudeksi. Moni on
tämän sauman käyttänytkin. Mutta huomattavasti suuremmalle osalle yli 3kk poissa
on lähes mahdoton, koska työnantaja, työvaatimukset, tulot vs menot, tai ei
pysty olemaan erossa lapsista tai erottamaan lapsia toisesta vanhemmasta noin
pitkäksi aikaa. Eronneet yksin- tai yhteishuoltajat eivät välttämättä edes saa
matkustuslupaa lapsille, jos toinen vanhempi ei siihen suostu.
Tunnen monia
perthiläisiä, joiden taapero ei ole vielä tavannut isovanhempiaan ulkomailla,
eikä tule tapaamaankaan mahdollisesti vuoteen tai pidempäänkin. Kun pikkulapsen
elämästä – tai pikkulapsen vanhempien elämästä – haukataan 2-3 vuotta, puhutaan
todella isosta asiasta, vaikkei se koronapäättäjien mielestä tunnu missään. Kuulen
ympärilläni, miten lapset eivät enää tunnista isovanhempiaan tai serkkujaan,
tai eivät halua puhua ”ruudun kautta” tuntemattomille päille.
Joka kerta, kun kirjoitan
mitään Australian koronalinjaa kritisoivaa, saan palautetta joko viestein tai
kasvokkain: ei se nyt oikeasti noin mene, liioittelet, kaivelet, suurentelet, keskityt
pelkästään negatiiviseen, alkaa mennä yli.
Ongelma on, että
ne, joiden mielestä liioittelen, eivät koe samoja asioita kuin minä tai monet läheiseni.
Heillä ei ole
painostavaa syytä päästä juuri nyt tai lähitulevaisuudessa muualle. Tottakai
Australia on maailman paras kolkka juuri nyt, jos täältä ei tarvitse lähteä, tai
ei tarvitse koittaa saada ketään merten takaa tänne. Mutta meitä ulkomailla
syntyneitä ja/tai kaksoiskansalaisia on Australiassa 8 miljoonaa, kolmasosa
koko maan väestöstä. Eli kyse ei ole mistään harmittomasta marginaaliongelmasta,
vaan isoa kansanosaa koskettavasta, mielenterveyttä rajustikin koettelevasta
probleemasta.
Siihen ei auta
se, että johtajat lakaisevat huolen maton alle, koska heille juuri nyt status quo
sopii paremmin kuin hyvin. Australiassa on nimittäin eduskuntavaalit noin 10
kuukauden päästä, eikä pääministeripuolue halua tehdä yhtään mitään, mikä voisi
vaarantaa menestyksen. Pelokkaat ihmiset kun tunnetusti eivät tahdo muutoksia –
tähän ovat perustuneet monet poliittiset linjaukset kautta aikojen ja maailman,
tutkitusti.
Vietettyämme lähes
koko vuoden 2020 Euroopassa koronan keskellä, ihmettelen päivittäin Aussilan
sensaatiohakuista koronauutisointia. Kun lähdimme Ranskasta, koronatapausten
määrä oli noin 10,000 päivässä. Täällä on taas kerran lockdown, Melbournessa,
kaupungin neljäs. Ymmärrän halun pitää maa koronavapaana, mutta en aiheesta
uutisointia. Diagnosoituja tapauksia on tähän mennessä löytynyt 54 tapausta.
Siis ei 54 päivässä, vaan 54 yhteensä. Uutisia täyttävät kuitenkin ihan muut
luvut, nimittäin altistuspaikkojen lukumäärä, testien lukumäärä ja annettujen
rokotteiden lukumäärä. Koska nämä liikkuvat sadoissa, tuhansissa ja
kymmenissätuhansissa, Melbournen ”clusterista” eli tapausryppäästä saa helposti
sen kuvan, että nyt ovat tuhannet ja kymmenettuhannet ihan kohta sairaana,
sairaalassa, krematoriossa.
Australia ei ole
päässyt mielestäni liikkumaan eteenpäin maalis-huhtikuun 2020 paniikista,
jolloin taudista ei tiedetty juuri mitään, eikä meillä ollut keinoja taistella
sitä vastaan. Nyt yli vuoden jälkeen olemme aika eri tilanteessa, mutta sitä ei
tämä maa jotenkin tunnista, tunnusta, usko.
Olen sanonut
tämän aiemminkin ja sanon uudelleen: enemmistön turvallisuutta ei koskaan
tulisi taata vähemmistö uhraamalla. Meillä on jo parempiakin keinoja kuin
ehdoton, tiukka, byrokraattisen kylmä rajasulku. Rokotteet, tehokkaampi
karanteeni, kotikaranteeni rokotetuille. Joka päivä istun ja ihmettelen, miten
näiden asioiden organisointi voi olla lähes mahdotonta armaille johtajillemme,
joille kuitenkin maksamme yhteisestä kukkarosta parisataatuhatta per vuosi,
pääministerin tapauksessa puoli miljoonaa. En vaan käsitä. Vanne jatkaa
puristamistaan.
Tuohan on sitä mitä Suomessakin kovaäänisesti vaaditaan: rajat kiinni, Uusimaa kiinni (kyllä edelleen iltapäivälehtien kommenttipalstoilla tätä näkee säännöllisesti. Näin helsinkiläisenä se harmittaa!). 2-3 vuotta on todella pitkä aika olla erossa läheisistään.
VastaaPoistaOnko Australian rokotusnopeudessa (tai oikeastaan -hitaudessa) kyse siitä että rokotetta ei ole saatavilla? Sellaisen kommentin jossakin näin - toisaalta joskus aiemmin näin sellaisen 'ei meillä ole kiirettä, rokotetaan ensin siellä missä tauti on ja sitten kun rokote on turvalliseksi todettu niin meillekin'- tyyppisen.
Tsemppiä teille joka tapauksessa, ei tämä pandemia ketään päästä ilman vaikutuksia - vaikka ei edes sitä tautia pahemmin olisi likellä.
Kiitos tsempistä, Leena!
PoistaRokotejumi on osittain siitä johtuvaa, että Australia veikkasi väärää hevosta ja laittoi kaikki munat alkuun Astra Zenecan sekä erään aussiyliopiston kehittämän rokotuksen koriin. Sittemmin AZ:een liittyvä veritulppariski on täällä säikäyttänyt suhteettomasti, ja ihmiset kieltäytyvät ottamasta sitä. Oman yliopiston rokote ei onnistunutkaan.
Eli nyt ollaan muissa rokotustilausjonoissa viimeisenä, lisäksi valtiovalta on mielestäni viestinyt asiasta täysin epäonnistuneesti poliittisista syistä. Osavaltio- ja eduskuntavaalien läheisyys on saanut poliitikot rummuttamaan "rajat kiinni" viestiä sen poliittisen suosion takia, mikä puolestaan on saanut ihmiset ajattelemaan, ettei rokotetta edes tarvitse, koska rajat pysyvät kiinni. Eli itseään ruokkiva kehä.
Voi kamala, tsemiä sinne arestiin !
VastaaPoistaOnneksi Ranskassa höllentyy ja rokotukset vihdoin sujuu. Ihana blogi sulla, tutustun aiempiinkin kirjoituksiin. =)