Rakas päiväkirja

Lauantai-sunnuntai on ollut suuri Grand Final - viikonloppu, siis footiessa tietenkin. Jotkut itärannikon joukkueet siellä pelasivat, joten ei kiinnosta. Sen verran on kuin onkin kotikaupungin Westcoast Eagles-fanitus tarttunut, että olisin ehkä saattanut katsoa pelejä, jos omat poijjaat olisivat siellä kamppailleet. Perthin kulttuuri- ja tapahtumakulmilla, Northbridge Piazzalla, pienessä puistossa on jättimäinen ulkoilmanäyttö, jolta finaalipelejä pystyi seuraamaan. Varmasti olisi ollut paikkakunnan vetonaula ja kansanjuhlan tyyssija Eaglesien pelin katsomiseen. Nyt nurmikolla näytti makoilevan vain muutamia erityisen footie-kiinnostuneita (tai aurinkoisesta, ihanasta päivästä muuten vain nauttivia) henkilöitä. 

Footien töllöttämisen sijasta kävin sivistämässä itseäni kaupungin kahdessa taidemuseossa, Art Gallery of Western Australiassa sekä PICA:ssa eli Perth Institute of Contemporary Arts'issa. WA:n taidemuseossa on esillä peruskattaus eurooppalaista, lähinnä brittiläistä maalaustaidetta 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuun, ja siitä eteenpäin painotus kääntyi enemmän australialaistaiteilijoihin. Loogista toki, koska eurooppalaiset saapuivat Perthiin vasta 1800-luvun alkupuolella ja eivät tänne ensimmäisinä taiteilijat muuttaneet - toisin sanoen kotimaista taidetta on enemmän tuotettu vasta 1800-luvun lopulta lähtien.

Kokoelmien suppeudesta huolimatta museo oli mukava käyntikohde, itse rakennus on minusta etenkin sisältä tyylikäs ja toimiva museoksi. Se koostuu kahdesta osasta, joista toinen on alkuperäinen Perthin oikeus- ja poliisitalo 1900-luvun alkuvuosilta, ja toinen osa on modernimpi, olisiko 1980-luvulta. Oikeustalon puolella on jäljellä pari wanhan ajan putkaa sekä oikeussali, jonne pääsee fiilistelemään sadan vuoden takaisissa Law&Order-tunnelmissa.

Enemmän olisin kuitenkin kaivannut australialaisten ja erityisesti WA:n omien kasvattien teoksia näytille, nyt tarjonta oli pitkälti sitä samaa eurooppalaista, mitä vanhan kontinentin museoissa näkee. Tosin WA:n taidemuseossa ei ollut nähdäkseni mitään erityisen nimekkäitä töitä. Sulat hattuun Ateneumille, Tennispalatsille ja Kiasmalle Helsingissä, koska tämän kolme kertaa isomman kaupungin taidemuseo jäi kirkkaasti noiden kolmen varjoon. Lähestulkoon parasta antia oli, kuten usein muulloinkin vastaavissa paikoissa, museon myymälä. Kekseliäimpiä ja kauneimpia matkamuistoja, lahjoja ja koristeita, sekä kivoja kortteja ja minijulisteita saa usein juuri museoista.

Perthin kulttuurikeskuksen eli museoiden, teatterin, modernin taiteen gallerian sekä kirjaston muodostaman aukion nurkilta.

Naapurissa sijaitseva PICA eli modernin taiteen näyttelytila sen sijaan yllätti positiivisesti. Jo WA:n taidemuseon puolella huomioni kiinnittyi yhteen tiettyyn valokuvateokseen, monitulkintaiseen ja kauniseen The Bride of the North, tekijöinä nuoret monialaiset kyvyt Tarryn Gill ja Pilar Mata Dupont. Kappas kätevyyttä, kun kävelin WA:n taidemuseosta ulos, näin samojen leidien yksityisnäyttelyn julisteen PICA:n seinässä. 

Valokuvista ja videoista koostuva näyttely teki todella vaikutuksen. Tämä täkäläinen taiteilijaparivaljakko yhdistelee töissään kuvastoa ja kerrontatapoja niinkin erilaisista, mutta yllättävästi yhteensulautuvista lähteistä kuin 50-luvun Hollywood-musikaalit ja glamour, saman aikakauden armeijapropaganda ja naisvoimistelu / olympiahuuma, pin up, burlesque ja sukupuoliroolit,  sekä katoliset pyhimyskultit ja alttaritaulut. Naiset sekä esiintyvät kuvissa itse, että valo- ja videokuvaavat muita. Harmillisesti en saanut näyttelystä kuvia, sillä hetkisen (epäonnistuneita otoksia) näpsittyäni sain kuulla, että kuvauskieltohan siellä oli. Enemmän tietoa tämän jo kymmenen vuotta yhdessä työskennelleen kaksikon töistä linkistä: http://www.tarrynandpilar.com/

Kun itseään sivistää, tulee tunnetusti nälkä, joten suunnistin Northbridgeen etsimään kahvilaa, josta saisi all day breakfast'ia eli kokopäivän aamupalaa. Yleensä se on paahtoleipä lisukkeilla kuten munakokkelilla, grillatuilla tomaateilla ja tuoremehulla. All day brekky'ssa on se kätevä puoli, että sitä saa vielä lounasaikaan, mutta se on usein lounaslistan annoksia edullisempi ja täyttävämpi. 

James Streetilta löytyikin juuri sopiva kahvila, Pancakes & Grill eli pannareita ja grilli kuumana. Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa, alla annos. Jäi puolet syömättä, oli niin paljon evästä. Täkäläiset pancakes'it eivät todellakaan ole mitään Suomen vesilettuja tai eilisestä kaurapuurosta pyöräytettyä pannaria (ettei mene tähteet hukkaan), vaan lähinnä litistettyjä, kahvitassin kokoisia tuhteja muffineita. Muuten oli oikein maistuva annos, mutta nakeissa oli joitain kummallisia ryynejä (rustoja? yäk), joten niistä kaksi jäi lautasen reunalle. Yhden söin ihan uhmamielessä.

Aamupala nimeltään Aussie Sunrise. Ei muuten ollut lounasta halvempi, tällä kertaa meni $22.  Keko pannarien päällä on voipallo.