Pyoran paalla Perthissa

Ei tasta sen enempaa, mutta viime vuonna tuli lapikaytya seka viisumitaistelu, ero etta muutto. Nyt uuden asunnon suhteen elama meni taas hetkeksi myllerrykseksi ja evakoksi, joten bloggaus on ollut viimeisena mielessa. Mutta nyt on jalleen jalat maassa, turvallinen tukikohta olemassa seka katse kohti tulevaa, kiitos siita kaikille ihanille ihmisille ymparillani taalla! Ja saman tien iloisempiin/pohdituttaneisiin asioihin.

Sain lahjaksi pyoran (lahja sisalsi myos pyorailykyparan, joka on pakollinen taalla), joten sitahan on tietenkin pitanyt testailla. Ensimmainen retki suuntautui Herdsman Laken lintulammelle seka Scarborough beachin rantamaisemiin. Pyora on perusmalli marketista, mutta varsin nappara silti. Jos joskus innostun suuremmasti pyorailemaan (sanotaan kymmenia kilometreja viikossa), edessa on varmasti investointi kevyempaan ja professionaalimpaan malliin. Mutta tallaiseen sunnuntaiajeluun ja satunnaiseen kaupassakayntiin nykyinen pyorani kelpaa mainiosti.

Pyoraily on taalla sikali helpompaa kuin Suomessa, etta oletusarvoisesti aina on kuiva ja aurinkoinen keli. Sadetta on luvassa seuraavan kerran touko-kesakuussa kun talvi alkaa, vaikka toki satunnaisia kuuroja tulee muulloinkin. Muttamutta, kaantopuolena on totuttava pyorailemaan yli +30 asteessa. Ihme kylla suomalainenkin nain puolentoista vuoden orientaatiolla tahan kykenee, ja nappasin itseni sanomasta tassa eraana paivana, etta ”vain +28? Onpa viileaa!”.

Taysin odottamaton ongelma ilmeni ensimmaisen pyorailypaivan mittaan. Herdsman Laken pyoratiet ovat valkoisia kovia hiekkateita, ja naita auringonpaahteessa hohkavia reitteja aurinkolasit paassa pari tuntia tuijoteltuani huomasin, etta silmat vuotavat taukoamatta kuin melodraaman sankarittarella. Lopulta tuntuma oli niin paha, etta oli pysaytettava puun alle varjoon, nurmelle makuulle ja repusta paita paan yli silmat peittamaan. Pyorailypartneri E ei ollut paisteesta millaansakaan, paikkaili minulle silmapeiton kohdilleen ja paineli itse valokuvaamaan rantadyynin nakymia.

Sen verran tokenin vartissa, etta paasimme jatkamaan rantakahvilaan, jonka ilmastoidussa varjossa sitten kuluikin pari tuntia myohaista lounasta ja kahvikupillista nautiskellessa. Taytyy varustautua ensi kertaa varten paremmin, en tosin tieda miten. Aurinkolasini ovat asianmukaisesti uv-suojatut ja mahdollisimman tummat mallit. Ei nakojaan pohjolan vaalea silmatyyppi (vihreat silmat) kesta tallaista auringonpohotusta. Myohemmin wikipediasta kaivelin, etta karsin tilasta nimeltaan photokeratitis eli lumisokeus. Ei kiva, ei leikin asia. Muistakaa ottaa lippis ja hitsauslasit paahan pyoraretkille taalla.

Toinen pulma tupsahti eteen pyoralenkin lopussa, kun yhtakkia katosi ilma kummastakin renkaasta. Lahempi tutkimus paljasti, etta seka etu- etta takapyora olivat taynna teravia okaita, takalaisten puiden ystavallista antia. Jonkinsortin pahkinoita tai hedelmia ilmeisesti ovat, herneenkokoisia kovia ruskeita mokkuloita, joissa on niin maan teravat piikit. Maastopyoran renkaat nayttivat oikein imevan mokomia puoleensa, jokaiseen renkaan uurteeseen ja notkoon. Onneksi juna-asema oli jo lahella, joten pyora lykkimalla junaan ja sielta kotiin.

Seuraavana paivana maastopyorailya intohimoisesti harrastava kollega asiakseen haki pyorani korjattavaksi, jarjesti thorn proof – eli okaankestavat sisakumit paikalleen, ja palautti vielapa ratsuni vaihde- ja jarruhuollettuna. Ohoh ja tuhannesti kiitos tasta. Takalaista ylenystavallisyytta!

Ylenystavallisyydelle loytyy harmi kylla myos taysin vastakkainen nakokulma, pyora- ja pyorailijaviha. En tieda, lieko WA:n ongelma vai ihan maailmanlaajuinen, mutta joillekuille takalaisille pyorailija tienreunalla (maantien laidalla TAI erillisella pyoratiella, eli taysin autojen ulottumattomissa) on pahempi kuin punainen vaate. Olen innokkaammilta pyorailijoilta kuullut, etta joskus maantiepyorailijoita yritetaan jopa tonaista kumoon ohiajavista autoista, tai heitellaan kaljatolkkeja pinnojen valiin.

En ole koskaan kokenut taalla mitaan uhkaavaa tai pelottavaa kaytosta, mutta nyt onnellisina erillisella pyoratiella rantadyyninlaitaa edetessamme muutamista ohiajavista autoista naytettiin keskisormea ja huudettiin peraan alykasta viestia ”painukaa ****uun ***un turistit, ****uako siella pyorailette, hankkikaa se ***un auto niinku normaalit ihmiset!!!!” Oho, tiesin kylla, etta Perth on autokaupunki ja julkisliikennesuunnittelu laahaa vuosikymmenia Eurooppaa jaljessa, mutta jotenkin kaljatolkein ja mcdonald’s-kaarepaperein koristelluista autoista huutelu ei oikein vakuuta itseani muuttumaan huutelijoiden kaltaiseksi autonpenkkiperunaksi!