Suomea, englantia, ranskaa... kielimyllerryksessä

Taas kielestä asiaa. Suomikoulun aikuisryhmä kokoontui toista kertaa eilen, ja hyppäsimme saman tien verbien eli tekemissanojen kimppuun. Ajattelin, että paras ottaa tämä monimutkainen taivutuspaketti alta pois pian: näin ensimmäisellä kerralla siitä jää joku rippunen mieleen, toisella kertaa opiskelijat muistavat, että joo olihan tästä puhetta, kolmannella ehkä jo muistavat jonkun taivutusmuodon ja siitä se lähtee etenemään.

Tajusin taivutustaulukoita laatiessani, että toden totta, uuden kielen opiskelu on itseasiassa uuden ajattelutavan oppimista. Sanastoahan oppii, kun sitkeästi pänttää, koska erikieliset sanat ovat kuitenkin vain synonyymejä sille, mitä jo omalla kielellä osaa. Mutta entäs sitten kielen tuottaminen eli sen rakenteen ja kieliopin ymmärtäminen? Esimerkkejä:

Suomalainen ajaa bussilla, vaikkei ole kuski, istuu vain kyydissä. Englantilainen ottaa bussin tai tulee bussilla. Suomalainen laittaa ruokaa, kun kokkaa sitä. Laittaa tarkoittaa valmistaa tässä yhteydessä, vaikka mitään muuta asiaa ei voi pelkästään "laittaa" niin, että tarkoittaa sen valmiiksi laittamista. Suomalainen päätteellään -lainen tai -nen itse asiassa vastaa kysymykseen "millainen"; no Suomesta, muiden suomalaisten kaltainen.

Suomalaiset sanat sisältävät kokonaisen lauseen yhteen pakettiin käärittynä. Eilen tuli kysymys, että paljonko suomenkielessä on sanoja (100,000 ydinsanaa ja 350,000 kattavassa sanakirjassa). Kysyjä kysyi, koska on huomannut, että suomeksi sama asia usein sanotaan vähemmillä sanoilla kuin englanniksi. No, tämähän ei tarkoita, että sanoja sinällään olisi vähemmän, vaan niitä vain tarvitaan vähemmän, koska yksi sana pakkaa kaikki merkitykset. Kuten: istuisinko? Should I sit down? Siinä on tekeminen, mahdollisuus ja kysymys yhdessä sanassa. Pohdiskelua saa mukaan lisäämällä -han, istuisinkohan. Ja kuten jokainen suomalainen tietää, päätteitä voi teoriassa lisäillä loputtomiin, koska jokainen pääte itsessään tarkoittaa jotain ja antaa lisää tietoa tarinaan.

Päätteet ovat englanninkieliselle hankalia, koska moista ilmiötä ei englannissa ole. Täällä saman asian ajaa prepositio, sanan eteen lisättävä in, on, at, by, for, from, of jne. Niitä kun lisäilee niin saa aikaan muotoja, jotka tarkoittavat sisällä, päällä, kohdalla, tavalla, hyväksi, ulos, pois jostain jne. Mutta. Prepositiot eivät läheskään aina toimi suomalaisen logiikan mukaan, koska suomalainen on bussissa, englantilainen on on the bus eli bussilla. Jokainen prepositio-sana myös tarkoittaa eri asiaa silloin, kun niitä käytetään eri rooleissa sanan osana, kuten I'll drop by (pistäydyn, käväisen), written by (kirjoittanut se ja se), by the bay (satamassa), by ten a'clock (kello kymmeneen mennessä), by and large (enimmäkseen, kaikenkaikkiaan), by no means (ehdottomasti, totta maar)...

Englannissa on myös valtavasti muotoja, jotka eivät minun suomalaislogiikkaani istu, kuten concerned by something, olla huolissaan jonkun asian takia. Itse tunkisin tuohon of, huolissaan asiasta, vaihtoehdon by eli "takia, peräisin" sijasta. Samaten to die from cancer ei jotenkin aukea, kuolla syövästä (tai mistä tahansa muusta syystä), ei kuolla syöpään tai syövän takia: jälleen olisin vastannut of tai vaikkapa because of (takia) sanan from sijasta.

Oma jipponsa englannissa ovat sanat, joiden olennaisen osan muodostaa prepositio. Esimerkiksi lay off tai lay-by. Ensimmäinen on irtisanominen, toinen on osamaksuosto, jossa tuote maksetaan erissä ja sen saa vasta, kun erät on maksettu. Lay-by on myös P-pysähdyspaikka maantien varressa.

Minulle vaikeita, keskenään sekoittuvia termejä ovat olleet etenkin yhdistelmät put (panna, laittaa) tai give (antaa) sekä prepositio, tälläviisiin:
put off - siirtää ajankohtaa, myöhentää; laittaa elektroninen laite pois päältä; tai vähentää jonkun kiinnostusta (off-putting: epämotivoiva, luotaantyöntävä).
put down - vähätellä, lannistaa, alistaa; lopettaa (mellakka tms.); tai lopettaa eläin.
Tietysti put down ilmenee myös kahtena eri sanana, esim. put that book down, jolloin se tarkoittaa "laita kirja pois".

Give up ja give in molemmat tarkoittavat periksi antamista. Ero piilee siinä, että give up on lopettaa joku asia kokonaan (heittää hanskat tiskiin tai vaikkapa lopettaa tupakointi), kun taas give in on enemmän myönnytys tai periksi antaminen toisen ihmisen tai porukan painostuksen alla: don't give in to that bully - älä suostu kiusaajan vaatimuksiin.

Ainiin, sitkein mokani englanninkielessä on ollut käyttää muotoa I am specialised in... ansioluettelossa. Tässä on nimittäin aikamuotohärö, jonka englanninkielinen näkee heti, vaikka suomalainen on varma, että "olen erikoistunut" tulee ilmi aivan oikein. Pitäisi sanoa joko: I specialise in (erikoistun), I have specialised in (olen erikoistunut) tai I am specialising in (erikoistun parhaillaan). Ja tämän sain tietää vasta näin neljän vuoden ansioluettelon levittämisen jälkeen. Ou mai.

Opettaminen on hauskaa hommaa vaativuudestaan huolimatta, sillä opiskelijat ovat aidosti innostuneita, eivät kuten minä seiskaluokan ruotsintunnilla, jotka vedin läpi äärimmäisen pitkin hampain (turhaa! vaikeaa! ällöä! ärsyttävää! tyhmä ope! raivostuttavaa! mahdotonta!). Osa opiskelijoista haluaisi selvästi jutella paljon enemmän kaikkea kielenopiskeluun yleisesti liittyvää, mutta koska tapaamme vain kerran kuussa reilun tunnin verran, ovat tunnit asiapakattuja ja rupatteluaikaa on vain hetki lopussa.

Koska kaikilla opiskelijoilla on suomalainen perheenjäsen (puoliso tai vanhempi), ovat he taatusti jonkun verran suomen sääntöjä ennenkin kuulleet. Silti niiden sisäistäminen ei ole aivan yksinkertaista. Esimerkiksi eilen tuli puheeksi, miten suomalaiset näyttävät aina takeltelevan englannin he ja she - eli mies-hän ja nais-hän sanojen kanssa. Selitin, että itsekin aina mokailen puhumalla miespuolisesta pomostani she tai her, koska suomeksi kaikista käytetään samaa hän-muotoa, oli puheena mies tai nainen. Hämmentyneitä ahaa-muminoita luokantäydeltä. Kohta joku kysyy: niin onko tämä hän-sana siis miehestä vai naisesta? Mikä sana olisi siitä toisesta? Ruotsissa asunut opiskelija hoksasi yhden sanan kaavan äkimmin, koska ruotsinkieleen on äskettäin tuotu sukupuolineutraali sana hen, hän.

Vakuutin verbilabyrinttiä läpikäydessämme opiskelijoille, että verbitaivutus on se haastavin vaihe suomen opiskelussa, ja sen jälkeen helpottaa. Opettelemme vasta preesens-taivutuksia, eli minä teen, sinä teet, hän tekee ja noinnikkään. Kun suomen palapelinomaisuuden tajuaa - eli sen, että ensin otetaan sanasta jotain pois ja pannaan jotain muuta tilalle* - pääsee opiskelussa pitkälle muidenkin päätteiden ja sijamuotojen suhteen. Uskoin tähän itsekin, kunnes kotona tajusin, että minulla ei tässä vaiheessa ole hajuakaan, miten järkevästi, loogisesti ja motivoivasti opettaisin jatkon eli ne tusinat muut päätteet, joita verbeihin voi työntää ja tehdä niistä yhä uudenlaisia sanoja.

Ja entäs sitten astevaihtelu? Eli eri muodoissa sama verbi kirjoitetaankin hippusen eri tavalla: kiivetä muuttuu muotoon minä kiipeän, ei kiiveän. Tarkoittaa tiputtaa yhden t:n pois ja liudentuu muotoon minä tarkoitan, ei tarkoittan. Ja silti: he tarkoittavat pitää kummatkin t:nsä. Näihin pitää kehitellä joku mielekäs selitys, miksi näin. Miksi suomalainen kokee helpommaksi lausua eri mittaisen konsonantin - tai kokonaan eri konsonantin - eri yhteyksissä?

Pyysin opiskelijoita opettelemaan uuden sanan joka päivä seuraavien kahden kuukauden ajan, kun meillä on opetustauko. Saa nähdä, moniko jaksaa päntätä! Koska haluan opettaa ja motivoida esimerkin kautta, aloin itsekin opiskella ranskaa samalla logiikalla, eli vähintään yksi uusi sana per päivä. Memrise-kännykkä-app on tähän oiva apu. E puhuu pelkästään englantia kotona (mikä on vähän harmi, koska en siten tule oppineeksi luonnostaan), mutta ranskaa on kuitenkin hyvä päntätä nyt ensi kevääksi suunniteltua Ranskan-kiertuetta varten.

Ääntämiseni lähti heti päin prinkkalaa nasaalivokaalien kohdalla: du vin eli viiniä ei kertakaikkiaan tule suusta ulos oikein, vaikka E miten avustaa Memrise-äänen rinnalla. Vin lausutaan vän, mutta ä pitäisi pullauttaa suusta kitalaen ja nenän avulla, ankan kääkätykseltä kuulostaen: vwän. Tällä menolla jään ilman viiniä Ranskan-reissulla. Onneksi saan sitä tärkeämpää, kahvia, du café, se kun luiskahtaa kieleltä helposti.

Luin äskettäin, että uutta kieltä oppii kuulemma pysyvimmin neljän eri kerroksen muodostuttua: ensin pitää kuulla ja lausua sana, jotta se jää kuulomuistiin. Sitten se pitää nähdä, jotta kirjoitusasusta saa visuaalisen muistin tukea. Kolmanneksi olisi hyvä kehittää jokin muistisääntö: käytin pöljänä esimerkkinä sanaa kurkku, jonka yksi opiskelijoista oli oppinut pikkupojaltaan. Kurkku on sekä putkenomainen vihannes, mutta myös putki kaulassa, kurkku. Yhteys. Neljänneksi olisi hyvä saada aikaan ns. emotional connection eli tunteisiin vetoava tai edes muiston arvoinen mielikuva sanasta. Vaikkapa Suomen kesässä, kiireettömän loman aamupalapöydässä nautitut kurkkuvoileivät painavat sanan varmemmin mieleen kuin pelkkä kurkun kuvan näkeminen oppikirjassa.

Nyt vain pitää soveltaa tätä oppia käytäntöön itsekin ja kehittää jonkinlainen muisto per sana ranskaksi.

*Vaikkapa tehdä-verbin kuusi erilaista preesens- eli tämän hetken tekemisen muotoa:
teen, teet, tekee, teemme, teette, tekevät. Tehdä menettää -hdä-pätkän ja saa e+n, e+t, +kee, +e+mme, e+tte, ke+vät perään.

Alla: Helsingin kaupunginkirjasto pitää yllä kiinnostavaa sivustoa, jossa vastaillaan kaikenlaisiin lukijoiden lähettämiin kysymyksiin, muunmuassa auotaan suomenkielen kiemuroita ja sanontojen taustoja.