Leppoisasti liikennevirastossa

Mietin pari päivää, pitäisikö kirjoittaa Norjan kauhuista jotain. Kun kuitenkin jo uutisten seuraaminen masentaa ja toisaalta jokainen täysijärkinen on asiasta vain yhtä mieltä, ei tunnu enää olevan sanoja jäljellä. Paras siis pysytellä omassa lestissä ja jatkaa tämän mantereen tarkkailua ja ruotimista.

Parin työpäivän mittaisella kokemuksella uskaltaudun lausumaan vankkoja mielipiteitä täkäläisestä työkulttuurista. Olen muiltakin aussi-finskeiltä kuullut, että työpaikka on täällä hierarkinen ja tehtävänkuvat selvärajaisia. Itse olen ällistellyt näinä parina päivänä, miten vähän minulla oikeastaan on tekemistä. Osaston isoimman pomon sihteerinä tottakai on kiire, puhelin soi ja pöytäni ääreen jonotetaan tiedustelemaan milloin mitäkin mappia tai allekirjoitusta vailla olevaa dokumenttia. Välillä taas istuskelen post-it-lapuista origameja taitellen, miettien, miten paljon lisää työtä voisin päivään mahduttaa. Osastolla on ison pomon eli executiven lisäksi liuta pienempiä pomoja eli managereja. Yksi sihteeri ehtisi minusta hyvin organisoida myös pienempien pomojen kokouksia, arkistointia ynnä muuta tarpeellista. Raja on silti selvä. Kenenkään muun työtaakkaa en tasaa, kuin sen oman pomoni. Vain, jos yhtään mitään muuta ei ole tehtävänä, saa jotain harmitonta kopiointia tai muuta perus-assisteerausta hoitaa muillekin.

Havahduin huomaamaan, että teen nyt helpointa työtä vuosiin. Syy ei ole siinä, että sihteerin työ olisi jotenkin jämähommaa tai vasemmalla kädellä sutaistavaa - kyllä keskittyä saa, ja tuplatarkistaa kaiken tekemänsä. Helppouden tunnun syy on siinä, että tiedän täsmälleen, mitä minulta odotetaan. Toisin kuin aiemmissa työpaikoissani, joissa tehtävänimikkeeni on ollut jotakuinkin sama, minun ei yhtäkkiä tarvitsekaan osallistua, kirjoittaa, tutkia, taustoittaa tai vaikuttaa osastolta lähtevien dokumenttien sisältöön. Minun ei tarvitse osallistua palkanmaksuun, matkalaskutukseen, kokousten fyysiseen järjestämiseen, asiakaspalveluun, yhteistyökumppanineuvotteluihin tai markkinointiin. Sen sijaan istun loossissani ja vastaan puhelimeen, päivitän sähköistä kalenteria, sovin muiden sihteerien kanssa tapaamisaikoja pomolleni ja välitän kaiken tarvittavan materiaalin mapeista/sähköpostista pomolle kouraan ja takaisin joko sähköpostiin eteenpäin lähetettäväksi tai mappiin arkistoitavaksi. Ristiriitaista on, että palkkani on nyt kolmanneksen parempi kuin aiemmissa, vaativampina pitämissäni töissä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka tekee luettelemani muut työt - joku nekin tekee. Ilmeisesti jossain muualla on lisää sihteerejä ja erisorttisia alaisia niitä varten.

En ole vielä päättänyt, mitä mieltä olisin yksinkertaistuneesta työnkuvastani. Toisaalta on hyvä, että töissä on selvät ohjeet, eikä työtehtäviä edes voi tuoda kotiin stressattavaksi työpäivän päätteeksi. Toisaalta olen aina ollut parhaimmillani kaikenlaisessa tutkimus-, kehittely- ja ideointityössä, eli yksinkertaisuus voi käydä pidemmän päälle raskaaksi. Varminta on todeta, että tämä on ensimmäinen työni tällä mantereella, eikä vielä tiedä, miten kimuranttiin ja mutkikkaaseen työrooliin joskus tulen päätymään. Silloin selvät sävelet liikennevirastossa palaavat varmasti kaiholla mieleen.

Ollapa pullaa

Ei varmaan ole enää tarpeen numeroida näitä tekstejä. Tarkoituksena oli näyttää, että tekstit alkavat ykkösestä, vaikka kaikki eivät etusivulla näykään. Eiköhän tottumattomampikin blogikävijä ole jo huomannut logiikan!

Asun nyt kolmatta kertaa ulkomailla - pari edellistä kertaa alle puoli vuotta kerrallaan - ja on kiinnostavaa vertailla havaintoja ja tuntemuksia. Ensimmäisellä kerralla olin valtavan innoissani, mutta toisaalta yksinäinen. Unkarissa kielimuuri ja myös kulttuurierot olivat yllättävän ylittämättömiä. En kuitenkaan kadu päivääkään, ja tuo ensimmäinen kierros opetti rutkasti sekä uudesta maasta että itsestäni. Seuraavalla kerralla Kanadassa puolestaan oli seuraa ja aktiviteetteja, mutta ankara koti-ikävä vaivasi ensimmäisestä viikosta alkaen, enkä koskaan oikein kotiutunut. Osasyynä oli jälleen kulttuurishokki, sillä olin erehtynyt olettamaan Kanadan olevan kuin Suur-Suomi, englanninkielisenä vain, enkä osannut tutkailla maata sen omilla ehdoilla. Tunnetusti kolmas kerta toden sanoo ja osaan nyt paremmin varautua siihen, että tulemme kohtaamaan outouksia, ärsytyksiä ja ongelmia, mutta myös tutuiksi, tärkeiksi ja rakkaiksi tulevia ihmisiä, paikkoja ja asioita.

Huomaan, että kaipaan Suomesta joka kerta eri asioita. Salmiakki on joka kerran listalla, klassisesti. Sitähän kaikki NHL-pelaajatkin ilmoittavat ikävöivänsä! Sauna ei ihme kyllä ole koskaan ollut kovasti tapetilla, vaikka saunomisesta pidänkin. Enemmän palelua olisi varmaan aiheuttanut enemmän saunankaipuuta. Unkarissa ollessani Suomen symboliksi muodostuivat koivut. Niin paljon kuin rakastinkin Budapestin maisemia, idyllisiä katuja hevoskastanjoineen syysväreissä, koivuja ei tienoilla kasva. Aloin jopa nähdä valveunia, joissa kuljeskelen valkeiden runkojen reunustamissa järvimaisemissa. Budapestissä kaipasin myös - järjenvastaista kyllä - lunta. Kunnes sitä joulukuussa satoi sohjoiseksi kerrokseksi, ja sain elämäni flussan poskiontelontulehduksineen. Kanadassa puolestaan ei ollut lumesta pulaa, mutta ikävöin ruisleipää ja edam-juustoa niin, että sylki valui suusta. Edes ruisleipä ei ollut niin tärkeää kuin oikea juusto. Siellä ei jostain kumman syystä myyty juustohöylättävää kovaa juustoa, leivän päälle oli vain erilaisia sulatejuustoviipaleita, yäk.

Perthissä ruokapuoli on aika hyvin hallussa, ja suomalaistyylisesti voi syödä jopa melko helposti. Dundernewsistä poimin loistovinkin, että suosikkileikkeleeni suolaliha on täällä nimeltään silverside. Ei aivan vastaavaa, mutta ajaa asiansa. Eilisellä Ikean-reissulla tosin mustikkatee ja perunasalaatti osoittautuivat yllättävän myyviksi, ja mukaan tarttui jopa sillipurkki - eväs, jota emme Suomessa syöneet koskaan, ja kylläpä nyt maistuu maukkaalta. Harmillisesti hapankorppuja ei löytynyt, ainoastaan kouluruokailumuistoja herättävää näkkäriä, ei kiitos.

Hartaimmin kaipaamani ruoka täällä ovat olleet piparit. Oi onnea, Ikeasta saa Anna's Pepparkakkoreja oikein alekorista, ja nyt niitä on varastoituna kotihyllyyn kahvipurkin kylkeen. En edes ole erityinen keksihiiri, mutta pipareista tulee mieleen joulu, joulusta talvi ja pimeä, tyyni hiljaisuus, perheen ja suvun kanssa vietetty aika. Samasta syystä, ja ihanan vesikielelle-maun takia, kaipaan myös korvapuusteja. Ensi tilassa hiivaa lipastamaan, jotta saa leivottua. Huomasin muuten juuri, että nämä sunnuntaipostaukset ovat aikamoista tunnelmointia - syytä ei tarvitse kaukaa hakea, kun sunnuntait yleensä kuluvat hitaasti kotioloissa puuhaillen, ajatuksiin uppoutuneena. Pullaa....

33. Tutustutaan Perthiin osa I

Tajusin vasta nyt, että en ole kirjoittanut Perthistä ollenkaan. Tietenkin arjen kuvaus täällä kertoo myös paikasta, mutta kaupunkia en ole juurikaan kuvaillut. Jätän perusfaktat Wikipedian kerrottaviksi ja hyppään suoraan sellaiseen, mikä saattaisi kiinnostaa tänne matkustavaa. Yhteen osioon mahtuu varsin suppeasti, joten aloitan yleisemmästä ja palaan tuonnempana (kunhan muistan ja hankin) syvempään sisäpiiritietoon.

Perth koostuu tarkalleen ottaen Perthin kaupungista sekä paristakymmenestä pienestä kaupungista ja kunnasta (city, town, shire), jotka yhdessä muodostavat Perthin metropolialueen. Metropolin keskusta, eli CBD-liikekeskusta sekä Perth East, West ja North sijaitsevat Swan-joen pohjoispuolella, South Perth nimensä mukaisesti eteläpuolella. CBD:n keskiön muodostavat kaksi rinnakkaista kävelykatua, Murray Street ja Hays Street, sekä bisneskatu Saint Georges Terrace, Pyhän Yrjön terassi vapaasti suomentaen. Keskustasta löytyy kauppoja, tavarataloja ja ostoskeskuksia sekä muita palveluja kuten pankkeja, kännykkä- ja nettiliittymäputiikkeja, kioskeja, kahviloita ja ravintoloita. Keskusta on eläväinen, mutta mieleenpainuvia ravintoloita siellä ei meistä ole ollut, perushyvää ruokaa toki. Erityismaininnan ansaitsisi tietty herkkukebabtiski, joka tosin on ollut kaksi kertaa kolmesta ostoyrityskerrasta suljettuna.

CBD:stä pohjoiseen on Northbridgen alue, joka on pienten kahviloiden, ravintoloiden, baarien, gallerioiden ja putiikkien täplittämää persoonallista seutua. Northbridgessä on suosikkipizzeriamme Oliver's sekä minusta kiehtovimpia kaupunkinäkymiä Perthissä, kuten keskuskirjaston, museon, taidegallerian sekä näitä yhdistävän aukion ja pienen vesiaiheisen puiston muodostama kokonaisuus. Northbridgessä ei kannata olla väärään aikaan väärässä paikassa, sillä bilekansan magneettina alueen viikonloppuyöt muuttuvat helposti käsirysyksi ja joskus jopa puukkohipaksi. Ongelmat välttää lähtemällä kotiin ennen aamuyhtä ja/tai kiertämällä kaukaa pimeät kujat - kuten missä tahansa muussakin suurkaupungissa.

Swan-joen rannat ja laaja King's Park-puisto ovat näkemisen arvoisia. Luonnollisesti puisto on yhä meiltä koluamatta, nyt kun yritämme olla paikallisia. Kotikaupungin nähtävyyksiinhän ei yleensä tule tutustuttua... South Perthissä sijaitsevassa eläintarhassa kävimme, hieno, suosittelen lämpimästi! Vaikka alue ei ole suuri, se on onnistuneesti maisemoitu ja jo pelkkä vaihtelevien kasvillisuusnäkymien keskellä vaeltelu palkitsee. Keskustasta etelään sijaitsee Fremantle, suosittu turistikohde ja täkäläinen versio "vanhakaupungista". Fremantle ja Perth ovat erillisiä asutussiirtokuntia 1800-luvun alusta, ja ovat aikojen saatossa yhdistyneet välimaaston rakentamisen myötä. Freossa on kiehtovaa vanhan ajan tunnelmaa, kuin villi länsi kohtaisi eteläeurooppalaisen pikkukaupungin. Alueen matkailubisnes hieman takkuilee, koska myös Freon tilavuokrat ovat rajussa nousussa, eikä yrittäjillä ole varaa maksaa piikkinä hyppääviä summia käsityöputiikkien ja postikorttimyymälöiden tuloilla - siispä myymälöitä on jäänyt tyhjilleen. Kun viimeksi kuukausi sitten sunnuntaina kävimme, kaduilla oli kuitenkin mukavasti väkeä jopa näin talviaikaan.

Rannat Cottesloe, City Beach ja Scarborough kuuluvat tietenkin kaikkien kävijöiden ja myös asukkaiden suosikkipaikkoihin. Intian valtameren rantaa seurailevaa tietä voi ajaa useita kymmeniä kilometrejä, ja pysyy edelleen metropolin sisällä. Loputtoman hiekkarannan tuntumassa kulkee kävely- ja pyöräilyteitä, joilla on aina kulkijoita vauvan- ja koiranulkoiluttajista hölkkääjiin. Vesillä näkyy surffareita jopa näin talvella, eli puheet aussien ulkoiluinnosta eivät ole tuulesta temmattuja. Järvimaisemiin tottuneena yllätyin, miten syvän vaikutuksen merenranta, vaalea hiekka, matalat sitkeät vaaleanharmaat dyynipensaat ja utuinen horisontti ovat minuun tehneet. Olin luullut, ettei suomalaista koivujen reunustamaa järveä tai korpilampea voita näkymänä mikään. Ei ehkä voita, mutta samoille mitaleille yltää!

Tänään kävimme pohjoisempana Sorrento Quay'ssa, joka on uudempaa asuin-, shoppailu-, ja matkailualuetta merenrannassa. Boy, sepä vasta oli hieno paikka! Todella kauniita merinäkymiä, ja ovelasti myös kaupallistettu rantaan levittäytyvällä, torikojuja imitoivalla ostoskujalla. Kummasti täällä osataan tehdä rahaa ilman, että kävijälle tulee muovinen ja epäaito olo. Päinvastoin, alue oli mitä parhain viikonloppukohde, perheelliselle tai ilman. Mainospalana: käytiin syömässä Little Ceasar's Pizzeriassa. Kyseisiä puoteja on kolme Perthissä ja pizzapaikka on voittanut useita vuosia peräjälkeen Best of the Best-pizzakilpailun, joten täkäläiset kokevat, että sieltä saa maailman parasta pizzaa. Ainakin monipuolisinta. Otin Chicken Satayn, joka pitää sisällään grillattua broileria, tuoreita sieniä, sipulia, paprikaa, intialaistyylistä satay-kastiketta sekä kookosmaitoa, plus mozzarellaa tietenkin. Fuusiokeittiö, olemassaolostasi kiittäen!

32. Työ tekijäänsä kiittää ja kuoppaa kaivaa

Eilen oli ihka ensimmäinen työpäiväni täällä, ja pieleenhän se meni. Ei onneksi tykkänään, ja tilanne korjaantui kyllä. Työskentelen contractorina eli arkisemmin vuokratyöntekijänä, teen sijaisuuksia erilaisissa toimistoissa tarpeesta riippuen. Täällä contractor-firmat ovat erikoistuneet eri sektoreille, osa välittää työläisiä kaivoshommiin, osa hotelli- ja ravintola-alalle, ja tämä minun työnantajani on erikoistunut välittämään sijaisia WA:n osavaltiohallinnon eri virastoihin. Ensimmäinen pestini on tuurata WA:n liikenneviraston erään osaston pomon sihteeriä. Vuokratyövälitysfirma eli agency oli lähettänyt minulle jo hyvissä ajoin kirjalliset ohjeet, missä työpaikka on, kuka on yhteyshenkilöni ja niin poispäin. Harmillisesti yksi pikkuseikka oli väärin, nimittäin työn aloituspäivämäärä.

Minun olisi pitänyt olla perjantaiaamuna klo 9 lähtien puolipäiväisessä perehdytyksessä, ja kymmeneltä aamulla sain kotiin iloisen puhelinsoiton agencyltäni, mitä kuuluu. Hyvinhän tässä, pikku nuhasta toivun - eli totaalisen väärä vastaus kysymykseen, how are you. Hilpeä mieshenkilö luurin toisessa päässä sitten rupatellen muistuttaa, että minun olisi pitänyt olla töissä jo tunti sitten - ei pirkale! Sopertelen anteeksipyyntöjä ja valmiuttani syöksyä välittömästi oikeaan osoitteeseen, agency-Anthony vain toppuuttelee "no worries, se on rento paikka". Virastoko rento? Anthony tiedustelee vielä, että sopisiko minun tulla töihin yhdeksi. Ei huutoa, ei selitysten tivaamista, ei äänetöntä idiootiksi leimaamista, ihmeellistä. Kun yhdeltä (tasan) ilmoittaudun viraston ala-aulassa valmiina tapaamaan jonkun kireän ja odotuttamisesta ärtyneen nutturapään, minua hakemaan tuleekin ikäiseni sirpakka ja ylen ystävällinen Shelby. Hän pahoittelee sekaannusta minulle (!) ja kiittelee vuolaasti, että pääsin tulemaan (!). Kierrämme pikaisesti tulevan työkerrokseni tilat ja hän esittelee minut muutamille ihmisille, kaikki ovat mitä parhaimmalla mielellä siitä, että juuri minä tulen heidän työkaverikseen - siltä siis kaikki onnistuvat näyttämään ja kuulostamaan. Täkäläistä sosiaalisuutta ja avoimuutta se.

Hauskana yksityiskohtana alkuperämaakseni veikataan Irlantia, eli ilmeisesti työenglantikin sujuu muutamista ruostemurusista huolimatta. Toisaalta, irkut puhuvat usein mitä käsittämättömintä englantia, eli liekö se sittenkään kohteliaisuus... Perthissä seikkailee Irlannin heikosta taloustilanteesta johtuen paljon vastamuuttaneita irkkuja, ja arvatenkin suomen ja irlannin kovahkot konsonantit ja ärrät sekoittuvat täkäläisten korvissa samaksi aksentiksi. Suomalaisten englanninopettajien kiihkeä kiintymys brittiaksenttia kohtaan - ja sen paukuttaminen yläasteelaisten ja lukiolaisten kaaliin - on epäilemättä osasyynä "irlantilaisuuteeni". Osaston kaksi edellistä sijaista myös olivat sattuneet olemaan irkkuja, O'Malley ja O'Hara nimeltään. Suomalainen nen-sukunimi kai sointuu takkuilematta jatkoksi!

Työni ytimeksi valkeni pomon kalenterin pitäminen ajan tasalla, eli seuraavien viikkojen ajan tehtävänäni on varmistaa, että pomo on siinä kokouksessa, joka kalenteriin on merkittykin, ja ehtii myös seuraavaan ajallaan, oikeiden asiakirjojen, lupapäätösten ynnä muiden kanssa. Toivonpa vain hartaasti, että juuri tulevina viikkoina ei tehdä merkittävimpiä tai kauaskantoisimpia päätöksiä uusista liikennerakentamisen hankkeista, junavaunuhankinnoista tai vastaavista. Ei nimittäin ehtinyt skarppaamisesta huolimatta painua puolessa päivässä mieleen, mitä missäkin mapissa on.

31. Asumisen pieniä outouksia

Täkäläisen asumisen peruspiirteet ovat varmasti tuttuja kaikille Australian-, mutta myös Amerikan- ja Brittein-kävijöille. Suomalaisten silmiin outouksia ovat ainakin seuraavat:

1) Hanat. Jostain syystä täällä kodeissa on harvoin sekoittajahanoja, eli siis niitä, joissa kylmä ja kuuma vesi tulevat samasta hanasta ja vieläpä jollain portaattomalla säädöllä. Tavallista on nähdä keittiön ja kylppärin lavuaarien reunalla nököttämässä kaksi erillistä hanaa, kuumalle ja kylmälle vedelle erikseen. Tarkoitus kai on laskea vettä kummastakin altaaseen ja sekoitella sopiva lämpö siinä. Kuka nykyajan ihminen niin tekee - no ehkä tiskivedelle juuri ja juuri. Astetta hifimmissä versioissa on enää yksi hana, mutta erilliset pyöritettävät nupit kuumalle ja kylmälle. Vasta täällä vuosi sitten valmistuneessa talossa näin ensimmäisen kerran suomalaistyylisen vipuhanan, jossa kuumaa ja kylmää pystyy säätelemään liukuvasti. Hurraa, edistys on tavoittanut myös brittiläisen kansanyhteisön!

2) Kokolattiamatot. En ole täällä nähnyt kauhistuttavimpien tarinoiden lähteitä eli kokolattiamattoja kylpyhuoneissa, mutta makuuhuoneissa kokolattiamatto on sääntö, ei poikkeus. Uusimmissa, tai vastikään remontoiduissa taloissa parketti tai laminaatti alkaa jo voittaa jalansijaa. Muissa tiloissa, eli olohuoneessa, keittiössä ja ruokailuhuoneessa laattalattia näyttää olevan suosituin. No olkkarikin on vanhemmissa taloissa yleensä päällystetty kokomatolla. Varmasti plyysilattia on lämmin talvisin, mutta mitäänhän siitä ei pois saa, joka siihen on kerran imeytynyt. Nykyinen vuokraisäntämme työskentelee rakennusalalla ja paljasti todennäköisimmän syyn kokolattiamaton suosioon. Sitä saa neliömetrin kahdellakympillä, kun parketista tai laatulaatasta saa pulittaa helposti kymmenkertaisen hinnan.

3) Talo ilman eteistä. Täällä eteinen näyttää olevan ihan uusinta uutta, siis sellainen sisääntulosoppi, jossa voi riisua kengät. Jos jonkinlainen aulatila on, mitään vaatekomeroa tai naulakkoa eteisessä ei turhaan ole tiellä, tuulikaapista ei kukaan ole kuullutkaan.Yhtään iäkkäämmissä asunnoissa tullaan sisään suoraan keittiöön tai olkkariin. Eipä sillä, täällä ei tarvitse kuoria samanlaista vaatekerrosta päältä kuin Suomessa, mutta kyllä ne kengät ja kevyemmänkin takin mielellään jättäisi jonnekin muualle kuin hellan päälle ja alle. Näin huushollaajan näkökulmasta on myös äärettömän ärsyttävää mopata jatkuvasti kengänjälkiä ruokakomeroiden edestä - tosin nykytalossamme on eteinen, ja keittiö on täysin päinvastaisella suunnalla talossa, joten ongelma ratkaistu! Lisäksi pitäisi tehdä täkäläiset ja hankkia sisäkengät tai uggit eli lammasnahkasaappaat, ei tarvitsisi sukkasillaan tallustella ja ärtyä hiekanmuruista.

4) Pesukone. Täkäläinen malli on päältätäytettävä, jossa rumpu on suuaukko ylöspäin. Siis käytännössä rumpu on iso rei'itetty metalliämpäri, jonne vaatteet nakataan lilluttelemaan vedessä. Pesujauhe tietenkin ripotellaan suoraan vaatteiden päälle (josta se kätevästi paakkuuntuu päällimmäisiin). Talossamme on upouusi laite ja se kyllä linkoaa todella tehokkaasti, ja pesee peräti lämpimällä vedellä. Toisin kuin monet aiemmat näkemäni, jotka rumputtelevat vaatteita yhtä innottomasti avannonkylmässä vedessä kuin eläkkeelle kauan sitten jäänyt pesulamummo.

5) Imurit eivät ole tehneet erityistä vaikutusta, aika tehottomia mussuttajia. Varmaan superhyviäkin on, mutta ei niitä vuokra-asuntoihin tuhlata :) Käytiin katselemassa kodinelektroniikkaosastolla, josko ostaisi oman, mutta ei sitten raaskittu, kun hinnat lähtevät 300-400 dollarista. Kaipa imurilla on Suomessakin hintaa, on vain unohtunut, kun viimeisin ostos on tehty vuosia sitten. Täällä imureissa ei juuri koskaan ole pölypussia, vaan irrotettava ja pestävä muovisäiliö. Varmaan hygieenistä tavallaan, mutta inhottaa pelkkä ajatus aukoa, tyhjentää ja pestä jotain, jonne on kerännyt kaiken mikroskooppisen lattialta, seinänraoista ja pimeistä kolosista löytyvän viikkojen ajan. Onneksi sentään imurit ovat eurooppalaistyylisiä eli niissä on suutin, putki, letku ja itse imuriosa. Amerikanmalli kun on se omituinen itsekseenseisova kyhäelmä, jossa koko imuri on pakattu putkenvarteen ja jonka suutin on neliömetrin kokoinen (Aku Ankasta tuttu). Tällä pystyversiolla ei ole mahdollista imuroida minkään alle puoli metriä korkean alta. Eipähän tarvitse pohtia, mitä kaikkea sieltä pimeistä koloista löytyy, kun pimeät kolot pysyvät tutkimattomina.

Tällainen siis se amerikanimuri, ei ole täällä näkynyt. Kuva Google kuvahaulla.

30. Kannattiko

Viikonlopun stressin keskellä tuli jälleen mieleen pohdiskella, miksi ylipäätään veri vetää ulkomaille. Onko ihan järjellisen ihmisen touhua lähteä vaivalla ja tohinalla toiselle puolen planeettaa, jättää koti, perhe, suku, ystävät, joita kaikkia kuitenkin tulee jatkuvasti ikävöimään? Eikö sitä helpommalla pääsisi, kun pysyisi vain synnyinsijoillaan, tuttujen ihmisten, asioiden, tapojen, ruokien, kielen ja maisemien keskellä? Pääsisi tietysti. Mutta jostain syystä se ei riitä. Erittäin subjektiivisena listauksena pulpahtivat ainakin seuraavat syyt - eivät paremmuusjärjestyksessä -, miksi tuntuu juuri nyt oikealta asua täällä Australiassa. Ei tosikoille :)

1) Suomessa tuputetaan uskomusta, että Suomi on maailman paras maa. Lisäksi heti kun rajat ylittää, on välittömässä vaarassa kaikkien muiden ihmisten, luonnonvoimien ja suunnilleen pahojen henkien taholta. Näinhän ei todellisuudessa ole. Suomessa on valtavasti todella hienoja asioita, toimivuutta, tehokkuutta, siisteyttä ja luotettavuutta. Filosofisesti ottaen kullekin on paras se maa, jossa parhaiten viihtyy. Itse haluan nähdä toistenkin totuuksia omin silmin, kiertää, etsiä ja löytää, tutustua uusiin ihmisiin, tapoihin ja näkymiin. En halua olla suomalaisen median, suomalaisten ennakkoluulojen, sekä oman kulttuuri- ja uskomustaustani vanki, ja päätyä luulemaan muusta maailmasta asioita, joilla ei olekaan pohjaa.

2) Suomessa uskotaan, että toiseen suomalaiseen voi aina luottaa. Näin ei kuitenkaan käytännössä tehdä. Pimeillä kaduilla vilkuillaan pelokkaasti olan yli, mitä se toinen suomalainen oikein minulle aikoo. Ja useinhan se aikoo vetää turpiin, jos pimeä aika sattuu olemaan pe- tai la-yö. Naapuria kyräillään ja hymyillen lähestyvää väistetään - mitä tuokin minusta haluaa, mitä se yrittää, huijaa vielä. Tietenkään en väitä eikä pidä erehtyä luulemaan, että muualla maailmalla jokainen vastaantulija olisi automaattisesti hyväntahtoinen. Mutta kun ei ole automaattisesti pahantahtoinenkaan. Maailmalla matkaillessa yllättyy uudelleen ja uudelleen siitä, miten auttavaisia ja ystävällisiä vieraita ihmisiä kohtaa melkeinpä päivittäin.

3) Elämänpiiri on Suomessa väistämättä pieni. Riippuu tottakai asuinkaupungista, omasta aktiivisuudesta, harrastuksista ynnä muista, mutta helposti sitä valahtaa koti-työ-ruokakauppa-koti-kotisohva & telkkari-ympyrään sen kummempia ajattelematta. Toki samaa elämää voi elää - ja useimmat elävät - ihan ympäri maailmaa. Itselle kyse onkin enemmän mahdollisuuksista. Täällä suuremmissa maisemissa on helpompaa valita toisin. Viikonloppuna voi lähimatkailla aina uusille tuntemattomille seuduille, viikollakin voi piipahtaa helposti ulkona syömässä ja kokeilla uusia makuja, paikkoja ja tunnelmia. Arjesta tulee sisällökkäämpää, kun jatkuvasti riittää uutta ihmeteltävää. Tietenkin uutuudenviehätys tulee karisemaan aikanaan pois, mutta vaihtoehtojen runsaus jää silti jäljelle.

4) Tunnustetaan tosiasiat. Suomi on aika ruma ja tylsä maa. Vuodesta puolet eletään kuin manalassa, pimeän ja kylmän keskellä kamppaillen, kukin koteihinsa linnoittautuen. Rakentaminen on yhä pseudoneuvostoajoilta, valjunkelmeät katuvalot särisevät, likaisenraidoittunutta betonia näkyy joka silmäyksellä, kadut ovat etenkin räntäaikaan luotaantyöntäviä. Koristella ei saa, koska arkkitehtuuriin liitettynä se on valheellista (arkkitehtien käsitys), kodin ikkunoihin liitettynä ärsyttää naapureita (jouluvalot tuollakin vielä helmikuussa, valitan yleisönosastoon!), ja päälle puettuna ärsyttää vastaantulijoita (on niin olevinaan tuokin). Totista, ilotonta ja koleaa. En tiedä miten Suomen brändityöryhmä tuon faktan on saanut käännettyä vetovoimaisuudeksi!

Silti en vaihtaisi syntyperääni mihinkään, tietenkään. Suomi on niin paljon muutakin kuin huonot puolensa. Pohjoinen ei lähde ihmisestä vaikka ihminen lähtisikin pohjoisesta.

29. Analyytikon paluu

Täältä siististä uudesta kodista käsin uskaltaa taas palata ajattelemaan arkea, työntekoa ja opiskeluun uppoutumista eli väitöskirjaani, joka siis on alkutekijöissään. Liekö lukijoissa kaupunkisuunnitteluharrastajia tai -ammattilaisia, mutta koska kyseessä on väikkärini aihe, pari sanasta siitä. Tuli koettua viikonlopun mittaan varsin henkilökohtaisesti ja perinpohjaisesti muutamia keskeisiä kaupunkisuunnittelun nykypulmia.

Tämän hetken hankalin kehityskulku suurkaupungeissa on jatkuva laajeneminen ja sen mukanaan tuoma liikennemäärien kasvu. Etenkin angloamerikkalaisissa maissa, mutta myös Euroopassa ja Aasiassa on hankaluutena, että kaupunkikeskustat näivettyvät uusien suburbioiden rakentamisen myötä. Suureen osaan näitä uusia esikaupunkeja ei pääse ilman omaa autoa, tai julkisliikenne on puutteellista. Siispä syntyy amerikankierre, jossa kaikki asuvat kaukana keskustasta kilometreittäin levittäytyvällä omakotitaloalueella, kaikki asiat hoidetaan autoilla, ostokset tehdään jättiostareilla, joilta ajetaan toisiin jättiostareihin, kaupunkikeskustaan jäävät vain suuryritysten konttorit ja/tai slummiutuvat alueet. Nykyään puhutaan jo exurbioista eli uusista asuinalueista aiempien esikaupunkien takana - ja jälleen etäisyydet ja liikennemäärät kasvavat. Monissa kaupungeissa kuolettuminen tai kurjistuminen uhkaa myös keskustaa lähimpänä olevia esikaupunkeja, kun hyvin toimeentulevat pakenevat yhä kauemmas ringissä.

Miksi ihmiset sitten muuttavat yhä kauemmas, vaikka se tietää pidempiä työmatkoja, enemmän tunteja autossa, lisää saasteita? Koska useissa kaupungeissa keskustan ja sen lähiseutujen rakennuskanta rappeutuu hitaasti mutta varmasti. Sijainnin takia kiinteistöjen hinnat ovat kovia, vaikka kunto on päästetty surkeaksi. Harva innostuu ostamaan omaa ja remontoimaan ylihintaista luukkua vielä kalliilla rahalla. Siispä rapistuneimmat talot jäävät vuokralaisille, koska jostain ne tulot on kiinteistönomistajien kaivettava, ja toisaalta, asuntojen kysyntä on piikissään. Kulahtaneiden asuinalueiden ilme näyttää usein likaisuuden ja hoitamattomuuden takia vaaralliselta, vaikka todellista riskiä ei olisikaan. Nuhruisuudesta syntyy kierre, jossa kaikki ne, joilla on valinnanvaraa (esim. mahdollisuus ostaa oma), välttelevät seutuja. Toki voi käydy niinkin päin, että keskustaa aletaan kohentaa isolla rahalla, kuten täällä Perthissä on alkanut tapahtua. Vanhoja rappioalueita puretaan, uusia pilvenpiirtäjiä ja kodikkaita asuin- ja asiointialueita syntyy tilalle. Uusiutuminen on kuitenkin hidasta, ja ne uudet keskusta-asunnot vasta ylihintaisia ovatkin! Eli pako exurbioihin jatkuu.

Täällä suuri osa 60-80-lukujen kerrostaloista on tiilirunkoisia, mikä ilmeisesti tekee niistä jokseenkin peruskorjauskelvottomia. Suomessa ei ole tavatonta nähdä betonikerrostaloa purettuna rankaan saakka, jolloin vanhan betonirungon päälle saneerataan täysin uusi talo. Täällä samaa ei voi tehdä, koska tiilet pitäisi käytännössä vaihtaa yksitellen. Ainut tehokas perusparannusvaihtoehto näyttää olevan purkaminen ja uuden teko tilalle. Ei aavistustakaan, miten ongelma aiotaan ratkaista, sillä se vaatisi jotakuta innokasta rakennusliikettä ostamaan koko kerrostalon kaikkine asuntoineen kaikilta yksittäisiltä omistajilta, ennen purku- ja jälleenrakennusurakkaa. Turvallisempaa on tutkailla tätä ongelmaa vain teoriassa ja paperilla, kuin olla itse mukana - ainakaan torakkaluukun asukkaana.

Ja loppuun kuva tästä nykyisestä kodistamme, selkeä parannus torakkaluukkuun! Eli turvassa ollaan ja usko aussiasumisen tasoon ei päässyt täysin romahtamaan :)

28. Shokkihoitoa

Viiden päivän nettipimento vihdoin ohi ja heti blogin kimppuun. Viiteen päivään mahtui roimasti käänteitä, suurin osa ei-toivottuja - seuraa astetta pidempi tarina. Selvisi kristallinkirkkaasti, miksi aussit pitävät kenkiä jalassa sisällä. Jollain pitää voida talloa torakat ynnä muut 6-1000-jalkaiset kanssa-asujat.

Muutimme torstai-iltana suurin toivein kerrostalokaksioon Subiacossa. Italialaisjuurinen, rennon boheemi mutta siisti kaupunginosa on eläväinen ja vilkas, hip ja cool. Alue on vain parin lähijunapysäkin päässä Perthin keskustasta eli optimisijainnilla. Luhtikerrostalon kakkoskerrokseen noustuamme innostus jäi ulko-ovelle, kun keittiön lattialla mönki pari torakkaa, ja seuraava parivaljakko löytyi kylppäristä. Risto listi otukset urheasti ja uskaltauduin itsekin peremmälle, koska täällä nyt vain sattuu olemaan erinäisiä elukoita ihmisten asumuksissa, ja sitä on pakko sietää. Virheliike oli sammuttaa valot yöksi.

Erehdyin yöllä keittiöön hakemaan vesilasia, ja onneksi lasi ei ehtinyt käteen asti, koska olisi ollut pirstana lattialla. Keittiössä vilisti kymmenen erikokoista ja -väristä torakkaa: löytyy ruskeaa heinäsirkan mallista, paria pienempää ja litteämpää versiota, pitkiä mustia viemärieläjän näköisiä luikkuja ja vaikka mitä luteita. Risto taas sängystä ylös tallomaan nilviäiset niille sijoilleen. Uni ei todellakaan tullut silmään koko yönä, vaikka varotoimi toimi eli keittiön ja wc:n valot paloivat koko yön, ja ötöt pysyivät piiloissaan (eli meidän uuden kodin keittiönkaapeissa).

Aamulla heräsimme punaisten pisteiden peitossa, joten oli syytä epäillä myös kirppuja ja/tai luteita (ihanaa). Hätyytin vuokraemännän soittamaan pest controllerin eli tuholaistorjujan heti, olimme itse koko päivän poissa. Illalla lattioilta löytyi kymmenisen kuollutta, puolikuollutta sekä elävää syöpäläistä, ja jääkaapin alta myrkkyjauhetta. Inhon- ja kauhunsekaisen raatosiivouksen jälkeen pääsimme nukkumaan - siis sänkyyn valveilla pyörimään. Seuraava aamu ei valjennut edellistä paremmissa merkeissä. Kärsin epäilyttävästi päänsärystä ja kurkkukivusta. Kummankaan oloa ei lievittänyt, että myrkytyksen selvästä vähennysvaikutuksesta huolimatta eläviä ja kuolleita bugeja löytyi yhä.

Kolmantena päivänä oli apposen selvää, ettei kyseessä ole edes täkäläisittäin asunnon normaalitila eikä ohimenevä juttu, joten varasimme pikavauhtia hotellihuoneen hätämajoitukseksi. Ilmoitin välittömästi vuokraemännälle, että puoleksi vuodeksi allekirjoittamamme sopimus päättyy tähän päivään, huolimatta sopimuksen ukaaseista, että olisimme vastuussa uusien vuokralaisten etsimisestä sekä kaikista mahdollisista kuluista, jos lähdemme kesken puolen vuoden kauden. Luonnollisesti vuokraemäntä oli käänteistä tyrmistynyt ja sopimus purettiin.

Apuun rientänyt pelastava enkeli, maanmiehemme Nora sekä aussimiehensä Jon ansaitsevat täällä julkiset kiitokset! Oli ihana päästä turvasatamaan yöksi siksi aikaa, että saimme järjestettyä uuden, edes väliaikaisen asumisen. Kiitos myös vegemite-hapankorpuista ;) Uuden majoituksen etsinnässä oli tunnustettava tosiasiat ja valittava, haluammeko asua kaksin lähellä keskustaa ja jotakuinkin nuhjuisesti ja silti kalliisti, vai hivenen edullisemmin upeassa uudessa talossa, mutta kämppisten kanssa. Kahdesta pahasta valitsimme pienemmän, ja päädyimme nyt asumaan täkäläiseen Espooseen uututtaan kiiltävään valtavaan omakotitaloon. Saman katon alla elää jälleen kaksi muutakin pariskuntaa, mutta tällä hetkellä yksityisyys tuntuu yliarvostetulta jutulta - ovathan asuinkumppanimme sentään nyt kaksijalkaisia ja kasvollisia otuksia.

27. Tulkinnanvaraista

Huomisen aihe jo ennakkoon, koska olemme muuton takia nettipimennossa. Pitää hankkia oma nettimokkula tämän nykyisen vuokraan kuuluvan wifin tilalle - ainoa huono puoli muutossamme! Mutta asiaan.

Aiemmin mainitsin aussiaksentin sillointällöisestä käsittämättömyydestä, etenkin puhelimessa. Taannoin vuokratyöfirman agentin soittaessa sain selville ehkä puolet, mitä kiireinen bisnesnainen paapatti kiihkeällä tempolla. Pärjäsin silti lähes kiitettävästi, mutta vakava tenkkapoo tuli eteen, kun nainen tivasi minulta useaan otteeseen että "wokainno owlireit yuwydbi ekspektin". On siis ihan aussihenkilöstä kyse, ei intialaisesta tai vielä eksoottisemmasta :) Puhetapa vain aika hätäinen eli äänteitä ei turhaan lähdetä suulla muotoilemaan! Kolmen toiston, ja selventävän "you know, monnney" tokaisun jälkeen ymmärsin, että kysyi hourly ratea eli tuntipalkkaa. Millaista odotan saavani siis. Sanoin hädissäni vähän alakanttiin, mutta onneksi agentti avuliaasti itse korjasi summan muutamaa dollaria ylöspäin - liekö kuullut väärin, tai sitten piti pyyntöäni niin ala-arvoisena, ettei kehtaa asiakasyritykselle ilmoittaa niin pientä palkkaa.

Täällä työhaastattelukutsu esitetään niin rennosti, että sitä helposti erehtyy pitämään kutsuna työhön. Kun minulle soitetaan ja sanotaan, että "hei, mullapa on sulle töitä jos kiinnostaa, tule juttelemaan, mitä alat täällä tehdä", sen kääntää mielessään aika varmaksi saumaksi. Sitä ajattelee vain, että työ alkaa perehdytys/tutustumisjuttelulla, koska totta kai työnantaja haluaa ensin tavata kasvokkain, ennen kuin uskaltautuu palkkaamaan. Paikan päällä sitten selviääkin, että edessä on kuin onkin perinteinen haastattelu, johon olisi ollut syytä valmistautua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Pahimmillaan vastassa on kolmen hengen raati, joka kuulustelee ja hiillostaa erehdytettyä työnhakija-kandidaattia. No, onneksi samaan lankaan ei mene toista kertaa ja kaikkien tulevien kutsupuheluiden jälkeen pänttään soittajasta kaiken mahdollisen.

Siellä sitä bisnestä tehdään. Keskustan St Georges Terrace-kadulle ei ole asiaa ilman liituraitaa. Mitä nyt turistina pyörimään ja niska kenossa ihmettelemään.

26. Kalliimpi katto pään päälle?

Tänään on edessä muutto uuteen asuntoon. Vihdoin löytyi edes jotenkin järkevällä vuokrahinnalla, ja sitäkin kivemmalla sijainnilla nuorehkon suomalaisen peruskoti = kerrostalokaksio. Täällä asunnon kokoa ei juuri koskaan ilmoiteta neliöinä, vaan numeroina, joista luetaan makuuhuoneiden ja kylppärien määrä. Asunto 2x1 on kahden makuuhuoneen ja yhden kylppärin/wc:n kokoinen. Asunnossa kokoa 4x2 on neljä makkaria ja kaksi kylppäriä ja/tai vessaa. Noista kylppäreistä ei tiedä, tarkoitetaanko siinä wc-pönttöjen määrää, suihkujen määrää, ammeitten määrää vai sekaisin kaikkia, sillä numero 2 voi tarkoittaa kahta kylpyhuonetta vessoilla, yhtä kylpyhuonetta ja yhtä vessaa, tai periaatteessa kahta vessaa ja nollaa kylpy/suihkutilaa. Kaikkiin kokoihin kuuluu oletusarvoisesti yksi keittiö tai keittokomero, ja 1-2 oleskeluhuonetta.

Toinen kummaksuttava asia on omakotitonttien tiivis täyttö. Omakotialueilla tontit ovat kapeita ja syvyyssuunnassa pitkiä, ja joka tontille on pakattu yhdestä kolmeen erillistaloa peräkkäin kadulta katsoen. Näköjään täällä ei talojen välisiä etäisyyksiä säädellä kaavalla kuten Suomessa - tai sitten vähimmäisetäisyys lähtee puolesta metristä. Perth on tällä hetkellä Aussilan nopeimmin kasvavaa kaupunkiseutua ja ei lie yllätä, että moni yksityinenkin on innostunut kiinteistökehitysbisneksestä eli niinsanotusti gryndauksesta. Yhden talon tontteineen kun ostaa ja remontoi sekä ymppää samalle maalle ne pari-kolme lisätaloa, voi myydä kaikki tonttimaineen mojovaan hintaan. Osa tässä pelissä menestyy, osa ei, mutta toiveet rikastumisesta ovat kovat.

Talonhankintaa lietsoo sanomalehden jokalauantainen, laaja ja ihanasti kuvitettu asuntoliite, joka tietysti on imaissut myös minut pauloihinsa. Silmät oli pudota päästä, kun bongasin näppärästi pohjaratkaistun, simpsakan tyylikkään kaupunkikodin eli valmistalopaketin hintaan $131 000. Herrajjesta, neljä huonetta ja keittiö autotallilla sekä patiolla vain ysiysi tuhatta euroa! Vaikka asuntolainataakka houkuttaa yhtä paljon kuin loma helvetissä, melkein jo pyörin lainalaskurisivustolla. Jokseenkin välittömästi valkeni kuitenkin, että vaatimaton satadonatsu ei riitä mihinkään: tontin hinta lähtee kivalla alueella kahdestasadasta tuhannesta dollarista, valmistalopaketin hinta ei sisällä lvis-töitä eikä perustuksia (eikä kai juuri minkääntasoisia sisustuksia), ja asuntolainojen korot paukuttavat vähintään seitsemässä prosentissa. Mielikuva itsestäni hörppimässä sunnuntaikahvia oman talon pihalla viikunapuun varjossa sirpaloitui saman tien. Kunnes hulluus iskee uudelleen...

Sitä hinnakkaampaa asumista Cottesloe Beachin tuntumassa, Intian valtameren maisemissa. Ranta-asumismuoto tunnettu nimellä Australian dream.

25. Ymmärsithän varmasti

Ollakseen näinkin rentoa kansaa, perttiläisissä (virkailijoissa) yllättää perinpohjaisuus ja seikkaperäisyys. Kaupunginosien nettisivut ovat kattavat, ja suunnilleen kaikesta maan ja taivaan välillä tiedotetaan. Esimerkiksi Town of Victoria Park - kotipaikkamme vielä huomiseen - pyytää nettisivuillaan yleisökommentteja, saadaanko kaupungin omistamilla mailla reunustaa katuja tekonurmella vai pysytäänkö luonnonnurmikossa. Sivulle on listattu noin parikymmentä hyvää ja huonoa puolta sekä teko- että aitonurmesta mielipiteenmuodostusta helpottamaan. Enpä koskaan ole nähnyt vastaavaa Suomessa, vaikka byrokraattien onnelaksi maata luulinkin.

Julkissektorin (osavaltionhallinto, kaupungin työpaikat, yliopistot jne.) työpaikkailmoituksiin kuuluu aina linkki, josta aukeaa job description form eli työtehtävien kuvaus. Siihen on eritelty prosenttimäärinä arvioiden, mitä työ pitää sisällään ja miten usein: asiakaspalvelua, paperitöitä, käytäntöjen kehittämistyötä jne. Lisäksi työpaikkailmoitukseen sisältyy aina lavea hakuohje tarkistuslistoineen, "muistithan lähettää hakulomakkeen, ansioluettelon sekä hakukirjeen". Työnhaun helpottamiseksi laadittu luettelointi alkaa ärsyttää siinä vaiheessa, kun hakukirjeeseen pitää listata läpikotainen vastaus jokaiseen tehtävänkuvausnumeroon. Missä ja milloin käytit todistettavasti taitoa asiakaspalvelu, millaisia menetelmiä sovelsit ja mikä oli lopputulos? Miten olisit voinut tilanteessa kehittää toimintaasi? Eikö voi riittää, että olen tehnyt tätä työtä x vuotta ja osaan sen, piste.

Länsi-aussiaksentin ja puhkiselittämisen välillä on minusta hupaisa ristiriita, sillä osa täkäläisistä puhuu niin mumisten ja leventäen, ettei puheesta saa selvää edes huulilta lukemalla. Suurin osa toki puhuu täysin ymmärrettävästi, kun pääsee sisään täkäläisiin äänteisiin. Tehdä ei sanota meik vaan maik, päivää kamu ei ole guddei meit vaan guddai maeit, ja niin eespäin. Lavennettu ääntämisen tapa tuo jotenkin etäisesti mieleen Savon - ilmankos täällä niin kotoisalta tuntuukin.

Tarkoilla ohjeilla ei harhaudu reitiltä eikä poikkea polulta, täällä tunnutaan tykkäävän suoraviivaisesta lähestymistavasta.

24. Suuri matka

Historiaan kallistuneena tutkijana minua kiinnostavat asioiden syy- ja seuraussuhteet, sekä nykytapahtumien historialliset juuret. On ollut kiinnostava huomata, että 1700-1800-luvun herraskainen tapa, grand tour, elää ja voi hyvin nykynuorten voimin. Grand tour oli etenkin britti-, mutta myös muiden eurooppalaisten yläluokan nuorten miesten koulutuksen viimeistelyosio ja siirtymäriitti aikuisuuteen: jopa vuoden mittainen matkustelukierros Euroopassa ja joskus myös kauempana, kuten Intiassa tai Pohjois-Amerikassa.

Working Holiday-viisumi takaa, että Australiaan vaeltaa vuosittain vuodeksi tuhansia pari-kolmekymppisiä, moni pyörii samalla turneella myös Kaukoidässä. Taustalla on usein ajatus, että ennen varsinaista vakiintuneen elämän aloittamista on päästävä vielä irtautumaan, ulos arkirutiineista ja oravanpyörästä. Osalle kuukausien tai vuoden reissailu riittää, toiset jäävät sille tielleen, uuteen maahan pysyvästi. Löytöretkeilyn vetovoima, uusien paikkojen näkeminen ja kokeminen, ei ole karissut ihmisluonnosta eikä taatusti katoa jatkossakaan. Sen verran utelias laji olemme.

Perthissä - kuten varmaan muuallakin tällä mantereella - kuulee päivittäin laajaa valikoimaa eri kieliä. Englannin lisäksi japani, saksa, espanja, ranska, kiina sekä oletettavasti malaiji ja indonesia kaikuvat kaduilla päivittäin. Myös ruotsia ja tanskaa on kuultu. Kotona tietysti tsekkiä kämppisten takia. Tiedä sitten, onko kyseessä aito kulttuuriero vai luonne-ero, mutta tsekkien kanssa saa suomalainen vääntää lähes kaikesta. Heillä on tapana jankuttaa yksinkertaisiakin asioita ja varmistaa tuhanteen kertaan, onko jokin sovittu asia yhä voimassa. Suomalaisen logiikalla sana pidetään, ja kaikki sovittu on lukkoon lyötyä, ellei jotain ihan pakottavaa estettä tule. Viikonloppuna pääsemmekin iloksemme muuttamaan omaan kaksioon! Kulttuurien sulatusuunina Perth on tähän saakka näyttänyt vain parhaita puolia, mutta kotona haluaisi sittenkin olla ihan omassa rauhassa :)

Perthin kävelykeskustaa hiljaisena hetkenä, yleensä kadulla on jos jonkinsorttisia katutaiteilijoita, musiikkia ja meininkiä.