6.7.2012

Mitä ajattelin tänään - en mitään koska jetlag päällä

Arkeen on palattu ja takana on jetlagin vaivaama työviikko. Painelin töihin suoraan maanantaina, koska en raaskinut tuhlata yhtään lomapäivää toipumiseen. Ei paras ideani. Onnistuin tsemppaamaan läpi työviikon, mutta on pakko tunnustaa, etten muista maanantaista enkä juuri tiistaistakaan yhtään mitään. Yöunet ovat myös venyneet kohtalaisin pitkiksi, helposti on hujahtanut 9 ellei 10:nkin tuntia. Huhheijaa. No mieluummin otan kyllä tällaisen paluurytmin kuin mitä olen muutamilta muilta kuullut, että tänne päin palatessa jetlagin kourissa yöunet menettää tykkänään, tai unen päästä saa kiinni aikaisintaan aamuneljältä. Erikoiskykyni onkin aina ollut nukkuminen. Vihdoinkin tästä Idols-hyödyttömästä talentista on hyötyä!

Loma oli erittäin onnistunut, mistä kertoo mm. se, että tunnen olleeni poissa kuukauden vaivaisten kahden viikon sijasta. Olin myös autuaasti unohtanut työtietokoneen salasanan, klassinen menestyksekkään loman merkki. Hienoa! Ja jälleen aukeavat silmät uudella tavalla Aussilan outouksille tai hienouksille, joten listaa vaan väsäämään:

1) Tuoksut kadulla. Täällä tuntuu ihan kuin olisi enemmänkin ulukomailla. Tai hetkinen. Minähän olen ulkomailla. Siis tunnelma on jotenkin eksoottisempi kuin muistinkaan, hyvällä tavalla pelkästään. Kaikesta matkailustani Euroopan maissa on päällimmäisenä jäänyt mieleen se, millaisia tuoksuja missäkin kaupungissa oli. Pesuaineet, saippuat, ruokien tuoksut, kukkien ja kasvillisuuden tuoksut, erilailla tuoksuvat sateet... Täällä Perthin keskustassa tuoksuu usein erilaisille aasialaisille ruuille, vastapaahdetulle kahville, leivoksille ja ihan länkkäriruuillekin, sekä ohikulkijoiden haju- ja partavesille, ei kuitenkaan kasvoille lyövällä tavalla. Ruokien tuoksut tulvahtelevat kadulle avoimista ikkunoista ja ammolleen avattujen terassiovien kautta. Katutasossa olevat ruokapaikat ja kahvilat kun mielellään avaavat koko seinän mitalta ikkunoita, jotta saadaan enemmän asiakastilaa = terassi ja sisätilat ovat yhtä yhtenäistä tilaa. Tämä appoammotus ihmetytti tänne saapuessa vuosi sitten, sillä usein myyjät joutuvat työskentelemään takki päällä ainakin aamuisin, kun lämpötila ulkona on vain +10 tietämillä. Auringon kunnolla noustua lämpö kuitenkin yleensä aina nousee lähemmäs tai ylikin kahdenkympin, joten silloin on ihan sama, onko ulkona vai sisällä.

2) Vesikalusteet. Ailuaja näitä. Tänään oli vaihteeksi työpaikalla vessa tukossa, kun upouudet pöntöt vetävät niin huonosti. Pöntöt myös vuotavat harva se päivä, eli vesi jää lorottamaan ja kulumaan hukkaan asioinnin jälkeen. Monissa uusissakin pöntöissä on jo ruosteinen valumavana, siis se raita joka paljastaa, että vettä tihkuttaa jatkuvasti pöntön takareunaa pitkin hukkaan. Sama koskee suihkuja. Omassa asunnossa sentään suihku on varsin toimiva peli eikä valittamista ole, mutta työpaikan sosiaalitilojen upouudet suihkut ovat typeryydessään huikeita. Tottakai nekin vuotavat, mutta eniten ärsyttää se suihkun joustamattomuus. Ei puhettakaan, että suihkupää olisi jonkun letkun päässä, jotta suihkun saisi otettua käteen ja mm. välttämään helpommin tukanpesun lounastaukourheilun jälkeen. Suihkupää jököttää käsivarrenmittaisen putken päässä ja sitä voi ainoastaan liikutella kohtisuoraan ylös ja alas. Toki ensin pitää ruuvata perhosmutteria, jotta varren nivelen saa liikkumaan. Kylmässä suihkukopissa värjötellessä onkin tosi nasta juttu vuoroin löysätä ja vuoroin kiristää jotain mutteria. Haloo?? Kenen idea? Samoin mitätön vedenpaine täällä yllättää Suomen jälkeen, vaikka tarkoitukselliseen heikkoon vedenpaineeseen onkin täällä asuessa tottunut. Vedensäästö on kauttaaltaan hyvä juttu, mutta entäs jos ei sitä vähää vettä lorotettaisi vuotavien vesikalusteiden kautta ahvenille...?

3) Täkäläisethän ovatkin paljon mukavampia ja avoimempia kuin muistin! Tai sitten olen vihdoin onnistunut murtamaan jään. Töihin tullessa moni työkaveri tuli innolla kyselemään lomakuulumisia ja muutama jopa halasi, niin innokkaita olivat saadessaan minut takaisin. Jopas. Odottamatonta, mutta ehdottomasti hienoa. Töissä oli kuulemma myös kovasti arvuuteltu, että mahdanko palata ollenkaan - ovat ilmeisesti päätelleet tiheistä eli puolen vuoden välein tapahtuvista kotivisiiteistäni, että kärsin kroonisesta koti-ikävästä. En sentään. Mutta täällä on kummallisen yleistä, että jos joku ei työtehtävistään tykkää, niin ei vaan ilmaannu töihin enää jonain päivänä. Aina saa jotain muuta tilalle, jos huvittaa etsiä. Häh? Suomessa kun on tottunut siihen, että painetaan vaikka minkälaisessa yövuoro-puhelinmyynti-provikkapalkka-polkupyöräileväsiivooja-hommissa, että olisi edes jotain palkantynkää ja voita leivälle tiedossa. Olivat tiimissäni huolissaan, että lähetän vain sähköpostin että pitäkää tunkkinne, minen sinne enää tule. En todellakaan tajua miksi, koska pidän työstäni, teen sitä antaumuksella ja palasin hommiin ihan mielelläni. No, kiva olla kaivattu!

4) Nyreät respat. Sain varmaan täysin virheellisen kuvan suomalaisen asiakaspalvelun tasosta vieraillessani parhaaseen, iloiseen kesälomanodotusaikaan, mutta täkäläisten respojen asenne sai jälleen kerran karvat pystyyn. Usein kaikkiin aulavastaanottohommiin palkataan nuoria tyttöjä (ikähaarukka kai 18-25v.), joita kyseinen pesti ei kiinnosta pätkääkään. Moni ikävä kyllä ottaa homman ihan vain nätiltä näyttämisen kannalta. Ei kannata hätkähtää, jos johonkin firmaan soittaessa puhelimeen vastaa puhelinvaihde, jonka puheesta ei edes saa selvää purkanmässytyksen ja kynsienlakkauksen loiskeen ylitse. Esimerkki: yritin tänään päästä jokaperjantaiseen lounastaukojoogaan, joka pidetään samassa korttelissa, mutta eri rakennuksessa kuin työpaikkani on. Joogatunti oli siirretty tavanomaiselta paikaltaan ylempään kerrokseen jonkin tapahtuman tieltä, mutta kappas vaan, yläkertaan pääsi vain henkilökohtaisella kulkukortilla. Oma henkilökorttini ei tässä rakennuksessa pelitä, vaikka virastoni on samaa osavaltiovirastojen kokoelmaa kyseisen rakennuksen virastojen kanssa. Kävin sanomassa asiasta aulan respalle kaksi kertaa, mutta tyttö ei ilmeisesti saanut tulla itse saattamaan minua yläkertaan, vaan soitti jollekulle kolmannelle osapuolelle. Kolmas osapuoli ei koskaan tullut paikalle. Odotettuani aulassa vartin respan katseen alla (eli hän selvästi näki, ettei ko. saattaja koskaan saapunut, muttei tehnyt asialle mitään) kävin sanomassa, että meikä häipyy, (jo maksettu) jooga jää nyt väliin, thank you very much. Koko ajan respa lähinnä pyöritteli silmiään, koska kehtasin häiritä hänen juttu- ja vitsailutuokiotaan kollegan kanssa. Jos olisikin yksittäinen tapaus, en jaksaisi urputtaa, mutta tuntuu olevan täällä enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki erittäin avuliaitakin tyyppejä löytyy, kaikki toivo ystävällisestä asiakaspalvelusta ei ole menetettyä!

Kaiken kaikkiaan, onpa kiva olla taas Perthin-kotona. Koteja voi siis ihmisellä olla kaksikin kappaletta :)
Tällainen on Perthin-suihku. Outo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!