13.1.2014

Tuli irti

Tänä viikonloppuna Perhissä monen elämä koki karun käänteen, sillä Perth Hills'eillä eli Perthin kukkuloilla (metsäisen seudun alku n. 15 kilometriä keskustasta itään) möyrysi raju metsäpalo omakotitaloalueella. Tähän mennessä 44 kotia on palanut ja yksi ihminen menehtynyt yrittäessään sammuttaa paloa kotinsa ympäriltä ja katolta. Satoja on evakuoitu.

Sydneyssä eli mantereen itäpuolella riehui raju metsäpalo loka-marraskuun taitteessa, ja siinä tuhoutui ainakin 200 taloa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun palot tulevat näin lähelle omaa elämääni. Vaikka jossain päin WA:n osavaltiota palaa joka kesä, edellisen kerran Perthin kukkuloilla paloi näin rajusti vuonna 2009 eli ennen tänne muuttoani. Tämänkertaisen palon syy on vielä epäselvä, eli ei tiedetä, syttyikö se vahingossa, puolivahingossa vai peräti tahallaan. 

Lämpötila oli lauantaina +44 rajuin tuulenpuuskin höystettynä, eli otolliset olosuhteet tulen syttymiseen ja leviämiseen rutikuivassa aluskasvustossa. Paloja syttyy ilmeisen helposti sähköjohtojen ja -tolppien kipinöistä, joita paikallinen sähköverkkoyhtiö Western Power yrittää parhaansa mukaan ehkäistä mm. raivaamalla kasvustoa sähkölinjojen läheltä. Tämänkertaisen palon syyksi on arveltu jonkun yksityishenkilön itsevirittelemää sähköliittymää.

E:n työt oli sunnuntaina peruttu "katastrofaaliseksi" luokitellun paloriskin takia - mikä oli todellinen onni ja ainoa järkevä varotoimi, sillä palot alkoivatkin riehua vain parin kilometrin päässä siitä paikasta, minne E:n oli tarkoitus viedä kalliokiipeilijäryhmä. Kävimme itse asiassa vain pari viikkoa sitten tutustumassa John Forest National Parkiin eli siihen seutuun, jossa metsäpalot tälläkin hetkellä etenevät. Tuntuu hurjalta ajatella, miten vaeltelimme autuaan tietämättöminä siitä, että samat maisemat ovat nyt, pari viikkoa myöhemmin, pelkkää nokea ja tuhkaa. 

Täältä keskustasta käsin palot eivät tunnu kovin todellisilta, koska ei näy eikä tunnu savun hajua saati liekkejä, mutta uutiskuvista päätellen tilanteesta on leikki kaukana. Nytkin kuuluu helikoptereiden ääniä läheltä, eli mahdollisesti kyseessä on ambulanssilento tai palolaitoksen kopteri matkalla kohteeseen. Toivottavasti palo saadaan pian sammumaan ja täksi viikoksi ennustettu hivenen viilenevä sää auttaa asiaa. Sateita sen sijaan on turha odotella ennen syksyn alkua eli huhtikuuta. 

Kotiväelle tiedoksi, että paloista huolimatta tilanne on palolaitoksen mukaan hallinnassa ja itse en ole minkäänlaisessa vaarassa metsäpalon osalta. Mutta harmittaa kaikkien niiden puolesta, joiden koti ja omaisuus humahtivat tuhkana tuuleen. 

Yllä ja alla: John Forest National Parkista, tavallista luonnonpuistoelämää kahden viikon takaa. Iso kenguru-uros piknik-alueella ruokatoiveikkaana. Alla varoituskyltti: älä ruoki lintuja, koska harakat ja kookaburrat muuttuvat röyhkeiksi ja rasittaviksi ruokarosvoiksi.

Yllä ja alla: John Forest National Parkista. Kuvassa on - - - vesiputous. Tässä kivikossa siis syöksähtelee vesiputous märkään aikaan eli talvisin, näin kesällä ei missään näkynyt pisaran pisaraa. Totaalinen kuivuus on otollista metsäpaloaikaa.


Tällainen tienvarsilla yleinen mittari osoittaa, onko alueella turvallista liikkua metsäpaloriskin osalta. Keltaiseen sektoriin saakka on ok autoilla/liikkua alueella, mutta oranssista eteenpäin kannattaa olla varovainen ja punaisessa vaiheessa hankkiutua alueelta pois, jos mahdollista. Tänä viikonloppuna luokitus Perthissä oli mustapunainen catastrophic, ja oikeassa oli. 
Yllä ja alla: Kahden viikon takaisen retkikohteemme alueella näyttää nyt tältä. Kuvat WA:n palo- ja pelastuslaitos.


3 kommenttia:

  1. Kas kun juuri viikko sitten kirjoitin samasta aiheesta, meillä kun sattuunesta syystä tuo tulipaloriski on nyt kirjaimellisesti kotiovella. Toimintasuunnitelma pitää olla selvillä kaikille perheenjäsenille yms, näitä katastrofeja ei pää pensaaseen pistämällä vältetä. Etenkään jos se pensas syttyy tuleen ;P

    Toivottavasti palot saadaan hallintaan! Täällä on tästä viikosta tulossa sellainen maastoa kuivattava viikko (ti-pe +40C tai yli) että loppukesästä voi tulla hankala..

    VastaaPoista
  2. Tokihan näitä paloja ei sammumaan saa mikään hallitus tai poliitikko, mutta ennätyslämpöjen rikkoessa elohopeamittareita pitkin ja poikin Australiaa, seuraan kauhulla näitä Abbotin pölinöitä: "ilmastonmuutos on kiistanalainen ilmiö eikä näyttöä ihmisten osuudesta siihen ole, joten emme aio puuttua asiaa mitenkään ja leikkaamme kaiken tutkimuksen". Kiesus.

    VastaaPoista
  3. Joo, Abbotin touhuja pitää kyllä oman verenpaineen takia koittaa välttää seurailemasta. Melkoisen noloa tuo nykyisen hallituksen toiminta monellakin saralla :\

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!