9.2.2014

Suomen ihmettelyä, osa 2

Lisää huomioita Suomesta:

1) YLE. Ensimmäistä kertaa minulle todella valkeni, miten mieletön palvelu YLE on. Siis siksi, että se on taho, joka tuottaa tai osatuottaa (-rahoittaa) laajimman kirjon suomenkielistä telkkarisisältöä. Näin pienelle maailmankolkalle se on lähes sama asia, kuin jos joku tuottaisi omankielistä sisältöä yksittäiselle osavaltiolle Australiassa; jota muissa osavaltioissa ei pystyttäisi kielimuurin takia seuraamaan; ja jota muualla ei tehtäisi liian pienen yleisömäärän takia.

Ilman YLEä telkusta tulisi rutkasti enemmän vieraskielistä ohjelmaa, ja uskon, että suomenkielen asema olisi tässä globaalissa ajassa nykyistä hatarampi - tiedä vaikka Suomessa puhuttaisiin jo laajasti sujuvaa finglishiä, eli suomen ja englannin sekamelskaa. Viiden miljoonan ihmisen kansakunta on vaarassa hukkua suurkielten puristukseen, jos ei omaa kieltä joka päivä kuule ja käytä aamusta iltaan. Tiedän, että YLEn rahoitus puhuttaa jatkuvasti ja sitä pidetään kalliina organisaationa (ja ehkä leikkausvaraa onkin), mutta toisaalta: sisältö on ainutlaatuista, koska suomenkielistä ohjelmaa ei mistään muusta maailman maasta voi ostaa.

2) Rahasta puheenollen: taju lähtee, miten kallista Suomessa on! Pulitin juuri 48€ yhden viikon seutumatkakortista (Hki-Espoo-Vantaa). Yksi viikko bussin, metron ja ratikan käyttöä, melkein viisikybää! Vaikka ajelisin Perthissä paikallisjunalla viikon kaukaisimmista lähiöistä keskustaan ja takaisin, menisi tähän rahaa $50 eli noin 35€. Ja kaukaisimmat lähiöt ovat 60km päässä keskustasta, ei 20km.

Uutisista selvisi, että vuokra-asumisen hinta on Suomessa kallistunut taas 3,5% viime vuoden mittaan, ja epäilenpä, että palkat eivät ole nousseet samaan tahtiin. Bensan hinta hiihtelee jo 1,70€/l pinnassa, kun se Perthissä on $1,43/l eli reilun euron - ja sielläkin valitetaan bensan kalleutta. Tosin Perth on Helsinkiä reilusti laajempi, joten bensaa kuluu helposti työmatkoihin tuplamäärä Helsinkiin verrattuna. Lounas Helsingissä maksaa n. 10-18€, jossa jo haarukan alareuna on liian kallis perthiläiselle ($15). Ulkona syömiset taitavatkin rajoittua minulla pelkkään keittolounaaseen, joka sentään vielä irtoaa alle kympillä.

Silloin kun Perthiin muutin, laskeskelin, että Suomessa ja Perthissä oli suunnilleen sama hintataso. Nyt Suomi on painellut edelle, ja etenkin vahva euro/heikko aussidollari - suhde leikkasi omasta matkabudjetistani turhan ison siipaleen. Vaihtokurssi oli v. 2011 lähempänä $1 = 0.80€, kun se nyt on $1 = 0.60€. Perthissä on paremmat palkat, mutta myös eteläisen pallonpuoliskon kalleimman kaupungin maine. Suomessa lomailu, saati eläminen, alkaa tuntua yhdeltä kipurajalta hintojen suhteen!

3) Kaduilla on juuri nyt pelkkää sohjoa, kuraa ja hiekoitushiekkaa, mikä ikävästi karistaa omat idylliset talviodotukseni kimmeltävistä hangista. Kaduilla on muutakin kummallista - nimittäin uniikkeja univormuporukoita:
- opiskelijat
- asevelvollisuutta suorittavat.
Jos olisin turisti, ihmettelisin kovasti haalarivillitystä kaikkine tussiteksteineen, sekä kaikkialla liikkuvia maastopukuisia nuoria miehiä. Keitä he ovat, mihin matkalla ja miksi noissa puvuissa?

4) Suomalaisilla on hämmentävä tapa pysähtyä niille sijoilleen, kun jotain pitää tehdä (esim. etsiä soiva kännykkä laukusta). Kadulla kävelijät, ostarilla pyörijät tai ruokakaupan edustalta ostoskärryjä ottavat jäävät tasan paikalleen, jos esim. kassi pitää asetella sinne ostoskärryyn. Jos satut olemaan pysähtyjän takana matkalla samoja ostoskärryjä kohti, siinähän törötät kassinasettelijan blokkaamana ja odotat, että kassi on halutulla tavalla paikallaan. Tehtävän suorittamista varten ei siis mennä esim. seinän viereen parkkiin, jotta muut pääsevät helposti ohi - ilmeisesti muita ei omassa maailmassa ja laukunasettelun tiimellyksessä ole olemassakaan.

5) Suomen parasta antia gourmet-puolella ovat tähän asti olleet kaksi erittäin simppeliä tuotetta: ruisleipä ja hanavesi. Täältä saa käsittämättömän hyvää, jääkylmää hanavettä! Perthissä hanavesi maistuu usein kloorilta ja miltälie aineilta, ja se ei ainakaan meillä ole kesällä kylmää, koska putket kuumuvat helteissä väkisin. Viileimmillään vesi on huoneenlämpöistä, vaikka miten juoksuttaa (mitä ei oikein edes raaski vesipulan maassa tehdä).

Kylmää vettä saisi pitämällä vesikannua tai -pulloa jääkaapissa, ja paremmanmakuista tulisi britakannulla tai jollain muulla suodatussysteemillä, mitä emme ole saaneet aikaiseksi hankkia. Pitäisi kyllä, en usko että on erityisen terveellistä pitkän päälle juoda kaikki ne kemikaalit, joilla hanavettä on Perthissä tohtoroitu.

Ruisleivän tuomaa onnea en voi tarpeeksi korostaa. Ruispalat ja Reissumies, kunpa saisin teidät ikiajoiksi mukaan Perthiin!
Rakkaustarina Suomesta. Kuva (c) Vaasan.

4 kommenttia:

  1. Matkustamisen kalleudesta; täällä Brisbanessa maksan melkein $12 paikallisjunamatkasta per suunta. Gold Coastilta Brisbaneen, matkaa 70km. Tämä tarkoittaa siis että työmatkoista pulitan miltei $120 viikossa. On se siis kallista muuallakin kuin Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Totta, Artell. Mutta.

    Suomessa on matalammat palkat ja korkeampi verotus kuin Australiassa, eli ostovoima on pienempi. Matkakortti, (48e/vko) jonka itse ostin, oli seutulippu eli max 20 km säteellä Helsingistä. Oma työmatkasi on 70km/suunta, eli kolminkertainen trippi.

    Maksat euroiksi muutettuna n. 80e/vko työmatkoistasi; Suomessa Helsinki-Hyvinkää-junamatkat maksavat 10e yhteen suuntaan eli 100e/vko. Kyllä siinä monen sadan euron ero tulee vuositasolla.

    VastaaPoista
  3. Lähinnä halusin korostaa Perthin halpuutta. Kyllähän Suomi kallein on, sitä en kiistä.

    VastaaPoista
  4. Perth ei ole ainoa kohtuuhintainen; Melbournen paikallisjunat (samalla lipulla toki voi matkustaa busseissa ja ratikoissakin) kattavat myös halkaisijaltaan noin 100km:n alueen - lippu maksaa kalleimmillaankin $200/kk eli €130. Vaikka Helsingissä asuva selviääkin seutulipustaan halvemmalla (n. €100/kk) niin ihan Lahteen asti sillä lipulla ei reissata..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!