Töissä Australiassa - osa 1

Ajattelin aloittaa uuden teeman, "töissä Australiassa": kulttuurieroja ja huomioita työelämästä aina kun sellaisia tulee vastaan ja satun tunnistamaan. Tämä ei ole mikään kattava lista, eikä välttämättä kovin järjestelmällinen katsaus. Lähinnä yhden ihmisen havaintoja sieltä sun täältä.

Idea teemaan syttyi tällä viikolla töissä, kun peräkkäin sattui useampi ”periaustralialainen” päivä, jokainen jotain täkäläistä hienosti kiteyttäen.

Torstain vietin aamusta iltaan internal controls manual´in parissa, eli siis työpaikan käsikirjaa uusiksi kirjoittaen.

Joka tiimillä meidän organisaatiossa, kuten tietääkseni kaikkialla julkissektorilla, on oma sääntökirjansa. Se on kuin Ikea- tai lego-kokoamisohje: näin teet työsi, askel askeleelta. Ohjekirja on pakollinen varuste työpaikalla ja luonnollisesti sitä pitää aika ajoin päivittää, kun lainsäädännössä tapahtuu muutoksia tai kehitetään parempia käytäntöjä.

Käsikirja kuulostaa äkkiseltään idioottien opukselta, sillä esimerkiksi meidän tiimin kirjassa on todentotta kuvattu aivan perusteista lähtien jokainen oleellinen/toistuva työtehtävä malliin:

- Valvova virkailija ottaa sähköpostitse vastaan riskianalyysiraportin valvomaltaan yritykseltä.
- Virkailija arkistoi kaiken sähköisen yhteydenpidon seurantatietokantaan.
- Virkailija analysoi raportin sisällön (ks. riskinanalyysien ohjesääntö), ja kirjoittaa siihen vastauksen ohjeen mukaan.
- Mikäli raportti ei täytä vaatimuksia, virkailija ottaa yhteyttä raportin laatijaan ja pyytää lisätietoja ja selvennyksiä.
- Raportin laatija muokkaa raporttia vaaditulla tavalla, mikäli tarpeen.
- Vrkailiija laatii yhteenvedon raportista ja toimittaa sen johtokunnan hyväksynnän jälkeen aihealueesta vastaavalle ministerille
- ...blaa blaa blaa.

Kun ensimmäisen kerran näin controls manualin, en tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Siis oikeesti, mitä kädestäpitelyä! Kun pari kuukautta sitten vaihdoin hetkellisesti työtehtäviä toiseen tiimiin ja sain käsiini heidän tiiminsä controls manualin, kiljaisin sisäisesti hallelujaa. Puolitoista kuukautta toisissa tehtävissä onnistuivat ilman sen kummempaa takkuilua ja myös sellaisina päivinä, kun olin ainoa henkilö paikalla, koska joka kysymykseen löytyi vastaus hienosti ajantasalla pidetystä controls manualista.

Käsikirjan kirjoittaminen ja ylläpito käy työstä, mutta toisaalta, sen tuoma  ajansäästö ja helpotus on varmasti rahassa mitattavaa. Kun paikalla on uusi aloittaja tai sijainen, tai täytyy paikata päivän verran jotakuta hivenen erilaisia tehtäviä tekevää omassa tiimissä, käsikirja kouraan. 

Ohjekirjoja on lisääkin ja jokaista monimutkaista tehtävää varten on omat ohjeensa. Fordilaista täsmäpaloiteltua työskentelyä. Eipähän tule riitaa, että mitä olisi pitänyt tehdä ja millä tavalla, ja tekeekö jokainen varmasti kaikki pykälät. Myönnän, että jos ohjekirjaa ei päivitetä, siitä äkkiä muodostuu byrokraattinen myllynkivi, jota raahataan mukana vain pakosta tai virkaintoisuudesta. Mutta omalla työpaikallani se on aidosti hyödyllinen lunttilappu.

Viikko ei ollut pelkkää ohjekirjojen pänttäystä ja hiomista, vaan keskiviikkona pääsin konferenssi-illalliselle Perthin parhaimmistoravintolaan, Kings Parkin Frasers´iin. Osallistuin pomoni sijaisena: eipä ollut minulta hirveä uhraus lupautua vastaanottamaan ilmainen kolmen ruokalajin illallinen ruokajuomineen.

Kings Park on kukkulalla Perthin keskustan ja Swan-joen kainalossa. Puiston korkeiden eukalyptuspuiden ja palmujen välistä avautuvat mahtavat näkymät joen yli pilvenpiirtäjänkeskustaan iltavalaistuksessa. Frasers, suosittu hää- ja juhlapaikka, nököttää aivan kukkulan laella näkymien kannalta parhaalla paikalla. Muutama muu kollega onnistui nappaamaan liput myös, joten networking- eli verkostoitumisillasta tuli aika lailla ”juttele pelkästään kavereillesi samalla kun mussutat herkkuja upeissa maisemissa”-ilta.

Tilaisuus alkoi kuten viralliset juhlat, konferenssit ja esitelmät Perthissä yleensäkin: acknowledging the traditional owners eli seudun alkuperäiskansan, Noongar-aboriginaaliheimon mainitsemisella. Tämä on käsittääkseni uudehko perinne, jossa puheenpitäjä puheensa aluksi toteaa jotakuinkin, että ”tunnustamme Noongarit”, kunnioitusta osoittaakseen.

Samalla kunnianosoituksella alkoi myös iltakoulutus seuraavana päivänä. Luulin tulleeni seuraamaan the Australian Institute of Management´n esitelmää aiheesta ”think on your feet” eli miten vastata äkkiä ja vakuuttavasti tilanteissa, joissa ei ole ehtinyt valmistautua tai ei välttämättä tiedä aiheesta paljoa.

Kyseessä olikin workshop, eli interaktiivinen koulutus, jossa harjoitellaan pareittain tai ryhmässä. Kouluttaja esitteli hauskalla tavalla erilaisia metodeja, ja tehtävänä oli sitten käyttää juuri opittua menetelmää parin kanssa keskustellessa. Onneksi olin työkaverin kanssa liikenteessä, joten ei tarvinnut ihan tuntemattomien juttusille lyöttäytyä, huh!

Vastaava koulutus tuskin rullaisi Suomessa, tai ainakin paljon tahmeammin. Se nimittäin alkoi tyypilliseen tapaan yleisöstä ideoita hakien. Millainen on hyvä esiintyjä? kysyi kouluttaja. Yleisöstä alettiin huutelemaan mielipiteitä, jotka kirjattiin fläppitauluun. Paikalla oli satakunta ihmistä. Kyllä meikäläisen aikaan yliopistossa kaikki istuivat tuppisuina massaluennolla, ja yleensä vain yksi äänekäs vastasi tai kommentoi opettajan kysymyksiin - koskaan, mitään. Muut lytistyivät matalammiksi ja toivoivat, että toivottavasti ei ainakaan minulta kysytä.  

Työviikko on nyt onneksi pulkassa ja rentouttava viikonloppu odottaa, jes. E lähti nelipäiväisille arboristien kokoontumispäiville eilen, luvassa mm. puuhunkiipeilykilpailuja ja moottorisahan käyttönopeus- ja taitokisoja. Olisin päässyt minäkin messiin, jos yöpyminen kahdeksan hengen tukkijätkätuvissa olisi houkutellut. 

Tuli tunne, että kirjaston kirjapino, kotisohva, torkkuhuopa, pannu minttuteetä ja ehkäpä suklaalevy viikonloppuseurana ovat tällä kertaa enemmän kohdillaan. 

Yllä ja alla: Frasers-ravintola sisältä ja ulkoa. Tänne tuskin on muulloin asiaa, sen verran kalliin oloinen. Kuvat (c) Frasers.