Maahanmuutto ja mielenterveys

Olen yleensä harvoin kipeänä täällä auringon ja D-vitamiinipommituksen alla, mutta nyt alati kiertävät kevätflunssat saivat minut näppeihinsä jo toistamiseen kuukauden sisällä, niisk. Eilinen meni pääasiassa nukkuessa (neljät päikkärit, riittävästi?), tänään olen paremmassa hapessa joten bloggaamaan, bloggaamaan.

Olen useammankin kerran maininnut, että teen väikkäriä kaupunkitutkimuksen alalle, mutta vuosien mittaan suunta on kääntynyt elämänlaadun ja onnellisuustutkimuksen puolelle. Millainen ympäristö tai ympäristökokemukset voivat tehdä onnellisemmaksi, tai ainakin tyytyväisemmäksi? Olen aiheesta paljon lukenut filosofian, psykologian ja lääketieteenkin alalta, ja löytänyt varsin kiinnostavia tuloksia.

Näyttää siltä, että ollakseen elämäänsä tyytyväinen ja pysyäkseen hyvässä mielen- ja ruumiinterveydessä, ihminen tarvitsee riittävästi ihmettelyä ja lumoutumisen kokemuksia. Nämä nimittäin buustaavat aivo- ja hormonitoimintaa, ja tekevät elämästä elämisen arvoista jopa huomaamatta. Tämä lie yksi syy, miksi meillä homo sapienseilla on kulttuuria ja taidetta, muunmuassa.

Luonto ja luonnon läsnäolo tulevat lähes joka tutkimuksessa esiin mielenterveyden ja terveyden kannalta keskeisinä tekijöinä. Luonnossa olo auttaa stressinpoistossa, mutta ilmeisesti luonnossa liikkuminen tai edes sen näkeminen ikkunasta antavat noita ihmettely- tai lumoutumishetkiä. Milloin kukkii jokin kasvi, milloin kellastuvat lehdet, milloin linnut leikkivät puissa, milloin on hurja sää.

Arvelen, että suomalaisia vaivaa siksikin niin yleinen kaamosmasennus, että valonpuutteen lisäksi kärsitään lumoutumisen puutteesta.

Missä sitä lumoutuu, jos talvi ei satu olemaan erityisen huurrekaunis ja pakkasenkimaltava, vaan räntäinen ja musta? Päivän askareiden jälkeen yleensä jumittuu kotisohvalle telkun ääreen - telkkarista taas harvoin tulee mitään lumousta aiheuttavaa, paitsi ehkä satunnainen hyvä elokuva tai vaikkapa luontodokkari.

Lumoutumisen ei tarvitse olla mikään vuosisadan muisto, vaan ihan muutaman sekunnin mittainen "ooh" eli "onpa kaunis/kiehtova/koskettava/jännä/uusi juttu". Näitä kun on jokaisessa päivässä tai edes viikossa muutama, mielenterveys tutkitusti pysyy parempana, samoin stressitasot alempana. Huimaa!

Tässä astuu kuvaan matkustelu, ja myös uuteen maahan muutto. Varmempaa ja vahvempaa ihmettelyn avaajaa ei olekaan kuin matkustelu, saati maanmuutto. Tietenkin näiden mukana tulee myös negatiivista ihmettelyä eli ärsyttäviä huomioita, jännitystä, stressiä ja ehkäpä jopa pelon hetkiä, mutta toisaalta väistämättä myös noita "ooh" tilanteita.

Kulttuurishokki on tietenkin asia erikseen, ja voi laukaista jopa ahdistusta tai masennusta, jos sitä ei tunnista ja aktiivisesti hoida, eli avaa mieltään uusille näkökulmille ja tavoille tehdä asioita. Se, että on itse tottunut johonkin, ei tee ko. tottumuksesta maailman parasta toimintatapaa. Tämän asian huomaaminen tai pikemminkin sisäistäminen vie usein vuosia.

Uuden maan tavat voivat tietenkin olla entistä maata huonompia tai ärsyttävämpiä, mutta silloin täytyy vain löytää selviytymismekanismi, koska harvoin yksi suomalainen mullistaa koko Meksikon, Kongon, Kiinan tai Australian systeemejä vain olemalla niistä ärtynyt ja turhautunut - tai edes aktiivisella kampanjoinnilla.

Itse en ole koskaan kärsinyt rajusta kulttuurishokista, koska en ole asunut riittävän pitkään sellaisissa maissa, jotka voisivat todenteolla jurppia. Olen siis kohtuullisen helposti tottunut uusiin kuvioihin, koska uudet kuviot ovat mielestäni käyneet järkeen (esim. aussien sosiaalisuus ja hyväntuulinen rupattelu).

Kaiken maailman mindfulness-sivustot netissä syytävät mietelauseita, joiden pähkinänydin on, että "käytä rahasi ja aikasi mieluummin matkusteluun kuin mammonanhankintaan tai sen palvontaan". Tämä ei ole tuulesta temmattua mielen- ja fyysisen terveyden kannalta. Toki ihmetystä voi löytää myös arjesta, matkustamatta, ja tällainen elämäntapa olisikin erittäin antoisa ja terveyttä edistävä. Tähänhän mindfulness tai hetkitietoisuus, arkeen keskittyminen, nimenomaan tähtää.

Kun itse muutin Australiaan, muutin seikkailunnälän vuoksi, nähdäkseni, mitä muualla on ja miten muualla eletään. Suomi tuntui liian tutulta ja myös ahdistavalta liian pitkän, pimeän ja antisosiaalisen talven vuoksi. Nyt tajuan, että kaukokaipuuni ei ollut mitään nuoruuden haihattelua, vaan kroppani ja aivojeni viesti, että tarvitaan lisää ihmettelyä ja lumoutumista, joita en mielestäni aivan liian puuduttavan tavallisesta, harmaasta arjesta löytänyt.

Maanmuutto oli minulle kuin videopelien level up, samat mutta eri haasteet elämään. Australian mukana tuli uusi kulttuuri, uusi kieli, uusi ammatti, uusi koti, uusi kumppani, uudet kaverit, uudet harrastukset. Sopi minulle erinomaisesti. Ihmetystä ja lumoutumista - toki myös ärsytystä ja turhautumista - on riittänyt.

En sano, että kaikki pitää uusia elämässä löytääkseen sitä ihmetystä. Eikä matkustelu tai maanmuutto ole ainoita väyliä ihmettelyyn ja lumoutumiseen. Sen sijaan elämänasenne, jossa pystyy huomaamaan pieniäkin kiehtovia, kauniita, koskettavia tai mietityttäviä asioita, kantaa pitkälle. Montako ihmetyksenaihetta - positiivista sellaista - sinä löydät tästä päivästä tai viikosta? Haaste havainnointiin heitetty!

Kuvituksena pieniä ihmetyksen ja ilon aiheita - paitsi viimeinen, joka on pelkkää käytännönpakkoa.

Sain Suomesta salmiakkia myyntiin Perthin Suomi-talolle. Muumimukeja löytyi paikallisesta tavaratalosta ensimmäistä kertaa!

Tällainen sunnuntaibrunssi odotti viime sunnuntaina kavereiden luona, nam.

Tällainen brunssi on ollut kohtaloni nyt pari päivää: chili-teetä, valkosipuli-inkiväärijuomaa, kahvia ja kurkkupastilleja. Näillä lähtee nuha. Onneksi on kirjaston kirjoja viihdykkeenä.