18.11.2018

Raha ja Australia - ruokakori, hintataso, mediaanitulot

Yhteistyöpostaus muiden ulkosuomalaisblogien kanssa.

Otsikko on sikäli ympäripyöreä, että laajalla mantereella hinnat vaihtelevat asuinpaikan mukaan ja ei Suomessakaan olisi kovin mielekästä kuvitella Utsjoen ja Espoon koreja tai hintoja samaksi. Päätarkoitus postauksessa on olla osa sarjaa, jossa eri maissa asuvat bloggaajat kirjoittavat omista viikko-ostoksistaan hinta- ja sisältövertailua varten.

Ruokakaupat

Me shoppailemme normaalisti Aldissa, joka on n. 5km päässä ostarilla. Lähempää löytyisivät Coles ja Woolworths-ruokakaupat, ns täkäläiset K-market ja S-market, kun taas Aldi on samaa sarjaa kuin Lidl. Coles ja Woollies sijaitsevat jalankulku-ydinkeskustassa, joten jos niissä käyn, pyörähdän töiden jälkeen hakemassa jotain kohtuullisen pientä. Aldista haemme autolla viikon tarpeet kerrallaan, joita täydennämme tarpeen mukaan.

Aivan parin korttelin päässä olisi IGA, kuin Sale tai Alepa, mutta sen hinnat ovat kaksinkertaiset Aldiin nähden. IGAssa asioimme vain hätätapauksissa (kun kauramaito loppuu kahvista). Viikko-ostokset hoitaa joko E töistäpaluureissulla, tai käymme yhdessä viikonloppuna.

Viime viikolla poikkeuksellisesti kävimme Aldissa kahdesti, eli ostimme pienemmät satsit kahden Ikea-jättikassillisen sijaan. Koska kaikki tuotteet eivät mahtuneet samaan kuvaan järkevästi, jaoin setin kolmeen osaan. Ihan kaikki kaupasta raahattu ei tullut kuvatuksi, koska en enää muistanut, mitkä asiat jääkaapissa ja pantryssa eli ruokakaapissa on tällä viikolla ostettu, mitkä aiemmin. En alkanut jokaista pastakastikepurnukkaa, oliivitölkkiä ja papuseossettiä kaivelemaan esiin.

Viikko-ostokset


Kuva 1:
Thai Green Curry-mikroateria $4.99 - 3.15e
Mac & Cheese - mikroateria $3.99 - 2.50e
kauramaito 1l - $1.99 - 1.25e
mango-hedelmäseos-smoothie 1l - $3.99 - 2.50e
hunajakinkkuleikkele 200g - $4.99 - 3.15e
luomukananmunat 700g - $4.99 - 3.15e
sinihomejuusto 200g - $4.99 - 3.15e
reblochon-juusto 125g (ranskalainen hieman brien kaltainen mutta voimakkaamman makuinen juusto) - $3.99 - 2.50e


Kuva 2:
porkkanapussi 1kg - $0.79/kg - 0.50e/kg
aprikoosinpuolikkaat, 400g purkki - $1.79 prk - 1.15e prk
mansikkarasiat 250g - $1.49 rasia - 0.95e rasia
valko-maitosuklaalevy 250g - $2.69 - 1.70e
tomaatit 900g - $2.99/kg - 1.90e/kg
bocconcini-juusto (kuin mozzarellaa) 250g - $3.49 - 2.20e


Kuva 3:
banaaneja 2kg - $2.99/kg - 1.90e/kg
sipsipussi 200g - $1.99 - 1.25e
pähkinäseos 500g - $12.99 - 8.25e
fettucini-pasta 200g - $1.99 - 1.25e
mustikkajugurtti 1kg - $3.99/kg - 2.50e/kg
4prk passionhedelmää - $1.99 prk - 1.25e prk

Yhteensä näihin meni $80.75 tai euroina noin 52e.

Kaikki kuvien tuotteet eivät ehdi viikossa loppua, osa taas hyvinkin, esim pähkinäpussi kestää kuukauden, kun taas mansikat on syöty parissa päivässä. Joka viikon ruokakassi ei ole tismalleen samanlainen, mutta kuvissa olevat ovat aika perustuotteita meille.

Kuvista puuttuu pumpernickel-ruisleipä eli saksalaistyylinen tai Suomessa terveysleiväksi kutsuttu erittäin tumma kokojyväleipä 500g ($4.99 - 3.15e ) ja cheddar-juusto 500g ($7.99 - 5.05e). Näitä ostan tarpeen mukaan: juusto riittää pariksi viikoksi, leipäpaketti alle viikoksi. Cheddarit tulevat Aldista, ruisleipä IGAsta, koska sitä ei saa mistään muualta.

Muita yleisiä ostamiamme tuotteita ovat pakastemarjat: vadelmat, mustikat, mansikat ja sekamarjat, sekä pakastepizzat, joita - tunnustan - menee ainakin yksi per viikko. Sesongin mukaan ostamme myös mangoja ja avokadoja, kumpiakin silloin kun niiden hinta tippuu luokkaan $2/kpl tai alle - tämä yleensä tapahtuu marraskuu-tammikuu-välillä eli kuumimpaan kesäaikaan. Mangoja vedämme joskus samalla metodilla kuin suomalaiset kesämansikoita, eli laatikollinen kerrallaan ähkyyn saakka :D

Jos joku ihmettelee, missä on kaikki liha listasta, niin välillä hamstraamme jauhelihaa, kanaa ja kalaa pakkaseen eli meillä yleensä on kilo, pari pakastimessa. Tällä viikolla sitä ei ostettu. Lihankulutus on meillä yleisesti melko pientä, proteiinit tulevat paljolti ruisleivästä, pähkinöistä, juustosta ja kananmunista, joskus kikherneistä ja pavuista. Salaattia ostamme hieman kausittain, eli joskus tekee vihreää mieli, joskus salaatin virkaa hoitavat porkkanaraaste tai kirsikkatomaatit.

Ruokaostoksiamme tutkaillessani huomasin, että juustolautanen on näköjään jokaviikkoinen asia perheessämme. Ranskalainen E ei voi käsittää, että itse suosin leivän päällä esim. Colbyä (Edamin  kaltainen hyvin mieto juusto). Yritin selittää asiaa kulttuuritaustalla - meillä oli aina kotona Edamia eikä juuri mitään muuta. E oli sitä mieltä, että jos ei saisi muita juustoja, hän varmaan kituisi pois.

Lounasruokailu, take away

Lista ei sisällä juuri lainkaan lounaita. E:llä on yleensä eväänä valmisruokia kuten pussikeittoja, itse käyn mielelläni lähikahviloissa tauolla eli lounaaseeni kuluu helposti $10 (6.33e) per arkipäivä. Perheessämme juodaan myös kahvia ja teetä, joita tulee ostettua reilun kuukauden välein. Koska ostan pelkästään kofeiinitonta kahvia, saan pulittaa enemmän kuin tavallisesta: 200g paketti decaf-kahvia on noin kympin aussidollareissa, reilut kuusi euroa.

Lisäksi ostamme noin kahdesti viikossa illallisen take awayna, esimerkiksi burritoja ($10/kpl, 6e), intialaista curryä ja riisiä, $12 annos kahdelle (7.60e), tai thaimaalaista curryä ja riisiä, $25 annos kahdelle (15.80e).

Ruokamenot

Jos laskee yhteen ruokakaupan, lounaat ja illalliset, ruokien viikkohinnaksi tulee n. $200 eli $100 per henki (63.30e hlö). Joskus menee reilusti yli, jos viikkoon sattuu ravintolakäyntejä. Olemme melko hintatietoisia ruuan suhteen, mutta toisaalta en tykkää pihistellä ruuasta, sillä työpäivieni ilo on juurikin kivoissa lounaspaikoissa vierailu.

Nettilähteistä riippuen perusaussi käyttää ruokaan $80-$280/hlö (50-180e) viikossa, kun taas toisaalla kerrotaan, että pelkkiin ravintolasyömisiin ja take awayhin menee n. $90/hlö/viikko. Ruokasummat riippuvat rajusti siitä, missä shoppailee - Coles ja Woolworths ovat n. 15-20% kalliimpia kuin Aldi - sekä tietenkin ulkona syömisen määristä. Omilla eväillä ja kokkauksilla pääsee aina halvemmalla.

Suomalaisten kotitalouksien keskikulutus ruokaostoksiin on nettilähteestä riippuen 100-200e viikossa, jotkut saattavat sinnitellä jopa parillakympillä per viikko. Sanoisin, että täällä ruokaostokset ovat aika samoissa hinnoissa Suomen kanssa, mutta aussit käyttävät enemmän rahaa juuri ulkona syömiseen ja etenkin kahviloihin ja kahviin: monelle take away-kahvi on päivittäinen normiasia, kun Suomessa se keitetään kotona tai työpaikalla.

Mediaanitulot

Täkäläinen kotitalouden mediaanitulo vuodessa on $84 000 - kuukausipalkaksi ja euroiksi muunnettuna 4496e/kk tai kaksi henkeä tienaamassa 2248e/kk. Lakisääteinen minimipalkka on $18.23/h  - kuukausi- ja europalkaksi muunnettuna 1762e/kk. Tosin kaikki eivät saa kk-, vaan tuntipalkkaa, eli paljon alle tuonkin voivat tulot jäädä.

Itseäni hieman yllättää tuo mediaanitulon "pienuus" sillä olen ollut uskossa, että Australiassa on paremmat palkat kuin Suomessa. Toisaalta tilastoon vaikuttaa se, että täällä on kohtalaisen yleistä, että perheelliset (etenkin äidit) tekevät osa-aikatyotä, ja Suomessa usein tilastoidaan keskipalkka (2500-2600e) mediaanipalkan sijaan. Keskipalkka on kaikkien palkkojen keskiarvo - suurten palkkojen vääristäessä keskiarvoa -, kun taas mediaanipalkka kertoo pisteen, jota pienempää palkkaa saa 50% työssäkäyvistä.

Perushintoja

Kaikki yhteistyöpostaukseen osallistujat lupasivat ilmoittaa tietyt ostohinnat hintatason "indikaattorina", tässä keskihinnat euromääräisinä:

- kananmunat 2.65e (12 kpl)
- maito 1e/l
- leipä (kokojyväpaahto) 2.60e/paketti
- kahvi 11.50e/kg
- banaani 2.15e/kg

Ruokakoripostauksia muualta

Melkein tropiikissa - Espanja
Pala suklaata - Sveitsi
Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä - Turkki
Viisi kymppiä lasissa - Luxemburg

6 kommenttia:

  1. Tätä oli kivaa lukea! Itse leivoin pitkään laitanko mediaanitulon vai sen keskiarvon ja päädyin mediaaniin koska se on kuitenkin kuvaavampaa. Tuloerot ovat melkoisia jo ihan oman osavaltionkin sisällä ja siksikin se oma ruokakori ei ole kovin kuvaava vaan kertoo tosiaan lähinnä meidän viiden hengen perheestä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin jotenkin kuvittelin, että Australiassa palkat olisivat korkeammat. Sveitsissä ei keskipalkkaa edes tilastoista löydy, medianipalkka kylläkin, euroissa noin 5700. Silti luen pikkuriikkisen kaipauksella muiden maiden hintoja :).

    VastaaPoista
  3. Näitä muiden postauksia lukiessa tajuan, että Turkissa valikoima perusjuttuja kuten vihanneksia ja hedelmiä on todella loistava mutta meiltä puuttuu kohtuuhintaiset erikoistuotteet. Ostin ekaa kertaa pari vkoa sitten valmisruokaa pakastealtaasta ja se oli pahaa sekä kallista eli ei jatkoon. Soijamaitoa ja tofua on tarjolla, mutta hinta on tosi kova ja niitäkin täytyy etsiä erikseen eli joka kaupasta tai asuinalueelta ei niitä löydy.

    VastaaPoista
  4. Hieno nähdä mitä siellä kaik maksaa ja tienaa mukava seurata blogiasi

    VastaaPoista
  5. Tosi mielenkiintoista luettavaa :) Jäämpä lukemaan bloasi ja tervetuloa vastavierailulle :) https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista kaikki!
    Liisa, Australiassa on hyvät palkat mutta toisaalta on niitäkin joilla on minimitulot, eli se pudottaa mediaania. Tienaan itse n 30% enemmän kuin Suomessa ja veroprosenttini on matalampi, joten keskiluokkaisille(kin) jää hyvin käteen. Toisaalta asuminen on melko kallista - siis Suomen hintatasoa ;)
    Kiitos blogivinkistä Maiccu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!