23. Eteläiselle pallonpuoliskolle, kylmään ja märkään

Perthissä on tähänastisen talven mittaan (kesä-heinäkuu) ollut ennätyksellisen sateista. Juhannuspäivänä satoi eniten millimetrejä 25 vuoteen. Hyvä juttu pohjavesivaroille, täällä tulee helposti pulaa käyttövedestä, kuivaa seutua kun perinteisesti on. Osavaltiohallinto teki jo tälle vuodelle päätöksen ottaa pahan päivän varalle tarkoitetun tekoaltaan vettä vesijohtokäyttöön. Pulaa ei siis ole helpottanut se, että sadevettä on tullut eniten vuosikausiin. Ihmetyttääkin, miten vähän täällä rajoitetaan vedenkäyttöä. Vesi ei maksa juuri mitään kuutiolta, koska vuokra-asunnoissa se tavallisesti sisältyy vuokraan. Joitain ponnettomia rajoituksia nurmikon kastelulle on, mutta esimerkiksi vessoissa harvoin on vedensäästö-vetonuppeja. Tai onhan ne, mutta eroa reilumpaan huuhteluun ei huomaa mitenkään.

Vedentulosta on hyötyä, mutta kyllä nyppii lähteä päivittäin vaakasateeseen Singaporen kiinakaupasta ostettu, harittava sateenvarjo puuskatuulissa nurin kääntyillen. Onneksi vettä tulee vain kuuroina, ja koko päivän kestävät sateet ovat harvassa. Kuulemma kesän mittaan vettä ei tule ollenkaan, eli sateenvarjon olemassaolon voi pian puoleksi vuodeksi unohtaa. Sitä odotellessa. Koska täkäläiset eivät harrasta talojen eristämistä, tuplaikkunoita tai muitakaan kosteuden- ja kylmyydenestomuotoja, talomme ikkunat ovat joka aamu huurussa ja ulostuulettuva vessamme vetää vertoja ulkohuussille - vain hämähäkit ja haju puuttuvat. Vessan ikkunalasi ei siis kata koko ikkuna-aukkoa, vaan yläreunaan on jätetty 10cm x 60cm tuuletusrako, jota peittää vain hyttysverkko. Normiratkaisu täällä. Sitäkin enemmän huvitti, kun bongasin lehdestä jonkun aussin mielipidekirjoituksen, jossa arveltiin täkäläinen elintaso maailman parhaaksi. Hehhe, talviaikaan Suomen lämmitetyt ja kuivat asunnot menevät heittämällä edelle! Muuten saattaa ollakin perää mielipiteessä.

Kylmät sisätilat ovat suomalaiselle järkytys, koska on meillä ulkona kylmää, mutta ei sisällä juuri koskaan. Täällä monet kaupat, ravintolat ja kahvilat pitävät myös talviaikaan ulko-ovet sepposen selällään, ja onhan se kivan näköistä, kun koko sisätila aukeaa kadulle terassiksi, mutta näpit jäätyvät jo yhtä espressokuppia juodessa - vaikka lämmittäisi sormia sillä kupilla. Tsekkikämppiksemme pitävät jotenkin erityisen suomalaisena piirteenä sitä, että kääriydymme aina kotona huopiin. Jostain syystä itse tarkenevat vähemmällä. He kuvittelevat, että me raukat joudumme Suomessa elämään koteihin huopakoteloituina puolet vuodesta. Eikun, onhan siinä perää, sen verran talviunessa koko maa tuntuu lokakuusta huhtikuuhun olevan.

Linnutkaan ei tykkää kylmästä. Aamulla piha-aidan päällä pörhistellyt lämmittelijä.

22. Katto pään päälle, mielellään ehjä

Eilisen lehdessä oli, että Perthissä asumisen kalleus on ylittänyt New Yorkin tason. En ihan purematta niele väitettä, mutta sen kyllä uskon, että kaukana ei liikuta. Omien kulutustottumusten osalta muu eläminen täällä on melko samanhintaista kuin Suomessa (elintarvikkeet, ravintolaruoka, vaatteet, kodintarpeet, elektroniikka, juomat). Mutta vuokra-asuntojen - ja osin myös omistusasuntojen - hinnat hipovat kyllä taivaita. Maksamme huoneesta omakotitalossa reilut $800/kk eli kieppuen 600 euron tuntumassa, tosin vuokra sisältää kaikki utility bill'sit eli sähkön, kaasun, veden ja nopean internetin. Vuokrakaksiosta kerrostalossa tai townhousessa eli rivarissa/paritalossa joutuu €uroissa pulittamaan mitä tahansa välitä 900 - 1500, eikä hinta sisällä muita kuluja. Aina kauhistelemani ja välttelemäni Helsingin asumishintataso on nyt ottanut minusta niskalenkin, vaikken Helsinkiin päätynytkään.

WA:ssa on kuulemma Australian paras palkkataso, ja Perthiä nimitetään Boomtowniksi, koska seutu imuroi tulijoita erityisesti ulkomailta rahakkaan kaivosteollisuuden vetovoimalla. Ostovoimaan nähden hinnat eivät ole ihan niin hirveitä kuin ensinäkemältä tuntuu - silti kirpaisee kaivella lompsaa noin pohjattomasti. Ja kun otetaan huomioon, että sinne kaivosten kultamaille työllistyy kuitenkin vain pieni osa kaikista täkäläisistä, ihmettelen, millä loput oikein asumisensa kustantavat. Eivät kaikki millään tietenkään, ja täällä onkin kuuden vuoden jonot julkisen asuntotuotannon koteihin.

Erityisesti kypsyttää se, että täällä vuokranantajat tiristävät kyllä viimeisetkin ajokilometrit kiinteistöistään, eli niitä ei rempata mitenkään, ollenkaan, vähimmäistasollekaan. Olemme kierrelleet katsastamassa lukuisia 60-80-lukuisia kerrostaloasuntoja ja voi herraihme sentään, kunnon ymmärtäisi satavuotiaassa talossa, muttei noin "uusissa". Huono kunto ei tietenkään näy vuokrahinnassa, koska kovaa hintapyyntöä voi aina perustella sijainnilla tai näköaloilla. Sijainti on jees peruste, mutta harva meistä parvekkeella asuu sitä "miljoonan dollarin maisemaa" 24/7 katsellen...

Näytille vessa eräästä 900 egen ($1200/kk) kaksiosta. Eikä ole mikään tavaton otos, vaan pikemminkin normikauraa. Ai juu, asuntoihin ei yleensä sisälly muuta keittiökalustusta kuin liesi. Jääkaappi ja keittiökaapistot pitäisi tuoda mukana. 

21. Pelastakaa edes koulut

Kun on tullut urputettua Suomen pienistä epäkohdista, on aika julistaa Suomen paras puoli (kesän ja läheisten lisäksi :). Maksuton koulutus esikoulusta yliopistoon. Asiaa ei Suomessa älytä arvostaa läheskään niin suuresti, kuin olisi tarpeen. Maan väkimäärä on 1% koko EU:n väestöstä, ja sillä porukalla pitäisi saada aikaan / säilymään kilpailukykyinen, elintasoltaan mukava valtio, ilman merkittäviä luonnonvaroja. Metsien kanssa on aika lailla menty puihin, kun Etelä-Amerikan sellu- ja paperitehtaat tukkivat nykymarkkinat, ja Suomessa puupohjaisessa tuotekehityksessä on jääty polkemaan paikoilleen.

Ainoa varteenotettava resurssi on osaava ja koulutettu väki, ja lähes itken tikkuja joka kerta, kun mediassa intoudutaan ideoimaan lukukausimaksuja milloin minkäkin valtionkassavajeen paikkaamiseksi. Viimeksi näkemäni ehdotus, "nimellinen 5000 euron" lukuvuosimaksu, ei todellakaan ole nimellinen, etenkin jos sitä pidetään lähtötasona jota korotetaan vuosittain - kuten Briteissä on jo käynyt. Täällä korkeakouluopiskelu maksaa $15 000  - 22 000/v eli todellakin niin paljon, että vain parilla prosentilla täkäläisistä on maisteristason tutkinto. Kandeja eli alemman korkea-asteen suorittaneita on hippasen enemmän. Ausseja on noin 22 miljoonaa ja osaavan työvoiman pula monilla aloilla on huutava, esimerkiksi erilaisia insinöörejä ja sairaanhoitajia toivotaan ja myös aktiivisesti rekrytään ulkomailta, kun oma väki ei riitä.

Koulun arvostaminen on Suomessa ällistyttävän matalalla, ottaen huomioon, miten koulutettuja suomalaiset keskimäärin ovat. Koululaisemme viihtyvät koulussa lähes huonoiten koko maailmassa. Missä ihmeessä vika piilee? Täällä on havahtunut siihen, että edes kirjoitus- ja lukutaito ei ole itsestäänselvyys, sillä täällä jotkut viralliset lomakkeet on mahdollista jättää allekirjoittamatta, jos ei osaa. Ei Suomessa ikinä, toivottavasti.

ID-pistebingo ja palvelukulttuurin erot

Kuten aiemmin kerroin, täällä ei ole asuinrekisteriä eikä ilmeisesti henkilötunnuksia (kukaan ei ole koskaan kysynyt niitä), joten viranomaiset eivät tiedä, oletko se joka väität olevasi. Virallisissa yhteyksissä pelataan hauskaa bingoa, jossa pitää kasata vähintään 100 pojoa tietystä ehtolistasta.

Itse kävin tänään postissa jättämässä rikosrekisteriotepyynnön - osavaltiohallinnossa työskentelevät joutuvat esittämään ko. dokumentin työsuhteen alussa - ja postitäti ruksi kohdat: hakijalla on passi (70 ID-pistettä), pankkikortti (25 ID-pistettä)  ja toinen pankkikortti (25 ID-pistettä). Pisteitä olisi saanut myös mm. syntymätodistuksesta ja Medicare-eli julkisen terveydenhuollon asiakaskortista. Mäihällä juuri eilen saimme täkäläiset pankkikortit, huh! Olisi muuten jäänyt 25 pojoa vajaaksi ja rikosrekisteriote saamatta.

Ote tilattiin postikonttorista, samasta paikasta anotaan myös passi. Ajoneuvolupakeskuksessa voisi rekisteröityä äänestäjäksi. Kummasti jouhevoittaa, kun ei tarvitse jonottaa poliisilaitoksella, vaan voi piipahtaa mihin tahansa postiin tai lupakeskukseen hoitamaan asiansa. AKEssa piti asioida uudelleen tänään, kun Risto sai haluamansa työpaikan kaivosalalta (wuhuu!!).

Työnantaja edellyttää WA-ajokorttia, jotta voivat luottaa siihen, että työntekijä osaa käyttää käsivaihteita ja saa siten osallistua neliveto/maastoajokoulutukseen. Täällä ei ilmeisesti jätetä työasioissa sattumanvaraa, vaan "erityistaitoihin" on myös ensin koulutus.

Lisää täkäläisestä palvelujoustavuudesta. Vaki-pikaruokalani on ollut kiireisinä päivinä Subway, tänään korvaajaksi päätyi täkäläinen Croissant Express, täytettyjä patonkeja, croissantteja ja bageleita myyvä pikatiski. Tilasin CE:ssä tonnikalabagelin: ei kuulemma ole listalla, mutta kyllä tehdään, jos asiakas haluaa.

Suomen asiakaspalvelu kiteytyy mielestäni taannoiseen telkkarimainokseen: ravintolavaunussa ei saa puolta kuppia kahvia, koska "ei ole järjestelmässä".

Mieleen syöpynyt muisto järjestelmäorientoitumisesta oli, kun pidemmällä automatkalla Suomessa satuimme huoltsikan pihaan 3 minuuttia ennen avaamisaikaa. Myyjä tuli ulos lakaisemaan pihaa. Kysyin, pääseekö jo sisälle. Myyjä tokaisi, että kello ei ole tasan, ja jatkoi asfaltin liippailua. Käännyimme takaisin tien päälle. Jos ei asiakas kiinnosta, niin ei väkisin.

Croissantteja voi mutustella vaikka oikeustalon edustan kengurupatsaita ihmetellen. Tosin nyt on ollut niin kylmä (+15), ettei huvita ulkona syödä.

19. Leppoisaa byrokratiaa - toistaiseksi

Eilen tuli vastaan yhdistelmä ennennäkemätöntä tehokkuutta ja lupsakkuutta, nimittäin asiointi paikallisessa ajoneuvohallintokeskuksessa (Driver and Vehicle Services Centre). Jonotusnumeroita vilkahteli taululle puolen minuutin välein. Näyttötaulujen lisäksi jokainen numero ja vastaanottotiski myös kuulutettiin - täällä otetaan aika eri tasolla myös näköongelmaiset huomioon. Oman käyntimme syynä oli, pitääkö meidän hankkia osavaltion oma ajokortti, vai saammeko ajella Suomen/EU:n korteilla huoletta. WA:n liikenneviraston nettisivujen selkeistä ohjeista huolimatta oli pohdittavana, milloin WA:n kortti on hankittava, vai tarvitsemmeko niitä ollenkaan.

Ystävällinen virkailija neuvoi heti kärkeen, ettei kannata turhaan maksaa korttihakemuksesta $75/hlö: emme WA-kortteja tarvitse, elleivät työnantajat niitä vakuutussyistä erikseen vaadi. Selvisi myös, että korttia varten ei suomalaisilta tarvita kuin hakemuksen täyttö, valokuva ja näkötestin läpäisy, ei siis mitään ajotunteja saati ajokokeita. Pakollinen näkötesti suoritetaan Centren tiskillä takasermiin kiinnitettyä kirjaintaulua tiiraillen (silmälasitkin saa olla, jos niitä käyttää). Myös tarvittavan passikuvan näpsäyttää Centren virkailija hakemuslomakkeen palauttamisen yhteydessä. Voi kätevyyttä!

Muilta täkäläissuomalaisilta olemme kuulleet, että aussibyrokratia on vähintään yhtä työläyttävää kuin suomalainenkin. Itsellemme ei ole vielä sattunut yhtään hankalaa virastojuoksupyörää. Suomessa viimeisimpiä käänteitä oli, että lähtiessäni tänne apurahoitettuna tohtoriopiskelijana jouduin pyytämään Kelalta lupaa pysyä Suomen sosiaaliturvan piirissä. Vastaukseksi tuli, että pysyn soturuodussa, jos Mela eli apurahansaajien vakuutuslaitos katsoo tiettyjen ehtojen täyttyvän kohdallani. Melasta puolestaan vastattiin, että ko. ehdot täyttyvät, jos Kelasta katsotaan minun kuuluvan sosiaaliturvan piiriin. Ja katso, ikiliikkuja on keksitty!

Leppoisuuden teemaan sopivasti eilisen kirkkaan iltataivaan kuunsirppi takapihamme muratin katveesta kuvattuna. Sirppi on täällä lähes selällään, mikä ei pokkarikamerani vaatimattomien tarkennussäätöjen takia oikein erotu...

18. Luontoäiti mätkäyttää

Välillä välähtää ihmetellä, että nykymaailmassa edes on mahdollista matkustaa näin kauas näin äkkiä. Reissuun kuitenkin kuluu vain vuorokausi, jos suorilta laukkaa menemään. Menneinä siirtolaisvuosina on lähdetty höyrylaivaan kuukausiksi ilman tietoa määränpäästä, tulevasta majoituksesta, saati työpaikasta. Uskomatonta siviilirohkeutta. Aina kun pienet arjen vastoinkäymiset uhkaavat lannistaa, yritän muistaa ajatella, miten helpolla nykyään pääsee. Milloin tahansa saa yhteyden kotiin sähköpostitse, skypellä tai puhelimitsekin. Ei tarvitse odotella, että joku kauppalaiva lähtee Hongkongiin ja vie mennessään kirjeen, jonka ehkä antaa eteenpäin Amsterdamiin menevään laivaan, josta ehkä annetaan kirje eteenpäin Helsinkiin menevään laivaan, josta ehkä kirje päätyy joskus aikojen päästä Savoon saakka.

Lannistumattomuudesta puheenollen, tänään oli lehdessä kiinnostava juttu. Kaksi kuusikymppistä miestä oli tutkimassa aavikkoseutua tuhannen kilometrin päässä Perthistä. Ajoivat jotain harvoin käytettyä tietä, kun auto yhtäkkiä syttyi tuleen (!) ja koko reissuvarustus paloi. Toisella miehistä vieläpä oli jalkaproteesi, joten ei voinut kävellä pois, siispä toinen lähti etsimään paikkaa, jossa kännykän kuuluvuus riittäisi soittamaan apua. Kaveri käveli 45 km kohti lähintä kylää (85 km päässä tapahtumapaikasta) ja sai sen verran kenttää kännyyn, että ehti soittaa pikaisesti tutulle Perthiin, joka hälytti poliisit.

Miehet ehtivät olla aavikolla ilman varusteita 4 yötä. Mäihällä juuri silloin satoi pitkän kuivuuden jälkeen, eli saivat juomavettä kauhottua kallionkoloista. Apua hälyttänyt mies kertoi, että ei ollut pitkällä vaelluksella yksinäinen, koska seuraan oli ilmaantunut villi kameli matkakumppaniksi, perään kävelemään. Ilmeisesti kameli ilahtui seurasta yhtä lailla. Jälkikäteen selvisi, että paikallinen kuivakka ruohopallo spinifex oli tarttunut auton alustaan ja syttynyt pakoputken kuumuudesta, mikä sai koko auton räjähdysmäiseen paloon. Että kannattaa varoa autoillessa tuollaisia luonnon vastaiskuja.

Yllä alku ja juuri, spinifex-pallo. Aboriginaalien käyttämä sytyke ja tervamaisen pien lähde. Alla miesten autoepäonnen seutua, Wartonin maisemia. Kuvat Wikipedia ja Google Maps.

17. Väriä elämään

Kävin tänään kampaajalla täällä ensimmäistä kertaa. Itse asiassa ensimmäinen kerta kampaajalla missään ulkomailla, koska Unkarissa en ikinä saanut aikaa varattua, koska kukaan henkilökunnasta ei mitenkään noteerannut sisäänkävellyttä mahdollista asiakasta. Tiedä sitten, olivatko sikäläiset kampaamot vain kanta-asiakkaille. Kanadassa puolestaan värjäilin tukan itse.

Henkilökunnan työnjako lähiostarin (tiedän, hengailen siellä aika paljon) kampaamossa toimi siten, että apprentice eli harjoittelija hoiti värjäämisen pomokampaajan ohjeiden mukaan, pomo sitten leikkasi otsatukkani. En tiedä kampaajien koulutuksesta Suomessa, mutta yllätyksekseni ko. harjoittelija oli ihan ammattiin valmistunut kampaaja, eikä silti saanut tehdä mitään itsenäisesti. Aina kun tämä parikymppinen poika ei värjännyt, pessyt tai puhallinkuivannut jonkun tukkaa, hän seurasi skarppina vierestä pomon työskentelyä. Mainio tyyppi sinänsä, selosti vartin siitä, miten outoa hänestä on, että jotkut haluavat sinisen tukan! Sehän sopii vaan musiikkivideoihin, ei kadulle, ajatella. Kun yritin sanoa, että ehkä joidenkin persoonaan ja tyyliin voi sopiakin, vastaukseksi sain silmienpyörittelyä ja hengenhaukkomista. 

Oman käyntini aluksi sekä harjoittelija että pomo tutkivat perusteellisesti tukkani ja lopulta kysyivät, eikö minulla olekaan harmaita hiuksia. Wut? Kuulemma näytinkin liian nuorelta harmaantumaan, ja lähitutkailu todisti saman. Ihmettelivät, miksi haluan väriä, kun värjäyksen ottavat normaalisti vain harmaantuvat. Onpa ausseilla briljantit omat hiusvärit, jos eivät harrasta värjäämistä lainkaan. Apprentice lopulta äkkäsi, että "et siis pidä omasta hiusväristäsi!" Heh, daa. Poika myös tenttasi minulta, miltä hänen puheensa kuulostaa - uskoisinko hänet aussiksi. Helposti, sen verran paksu aksentti oli. Malesialaistaustaisena hän kuulemma saa aina vakuutella olevansa oikea aussi.

Korealainen pomokampaaja ilahtui kuullessaan suomalaisuudestani, "zailitool, isn't it from Finland?" Ei soittanut kelloja, mietin pääni puhki, voiko Kimi Räikkösen tai Mika Häkkisen todella ääntää noin väärin. Lopulta välähti: xylitol. Juu juu, suomalainen tuote ja keksintöhän se on! Aasialaistaustaiset sen sijaan ääntävät nimeni oikein, täkäläisten Änju-version sijasta. Pisteet siitä. Ps. tukasta tuli hyvä! Ja maksoi maltaita. Asiantuntijat, tulinko riistetyksi pulittaessani $120, eli olisiko todellinen liksa ollut puolet tuosta?

Kuvissa eivät esiinny kampaajani vaan käytiin tänään myös katsomassa ensimmäisen kerran kenguruita! Niitä löytyy heti keskustan läheltä, saareen tehdystä puistosta. Heirisson Island on kivenheiton päässä CBD:stä eli ydinkeskustasta, ja niin vain kengut löhöilivät leppoisina puistossa kuin paremmassakin erämaassa. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

16. Mitä on sateenkaaren päässä

Tuli huomattua, että taloomme East Victoria Parkissa tiivistyvät kiinnostavalla tavalla tyypilliset (?) ulkomaalaisten, ainakin länsimaalaisten kokemukset Australiasta. Ranskalaiset kämppiksemme ovat kiertäneet maata kokemuksia keräten, takana on jo lähes vuosi työn, matkustelun ja työn vuorottelua. Australian itäpuoli on koluttu ja nyt välietappina Perth muutaman kuukauden työnteon verran, jotta saavat rahaa säästöön vielä Aasian turneeta sekä lopulta kotimatkaa varten. Australia-tyypillisyyksien lisäksi talossamme asuu stereotypioita, sillä ranskalaiset laittavat aina viiden tähden illallisia, juovat usein viiniä ja pukeutuvat myös kotioloissa aina kauniisti. Me suomalaiset kääriydymme paksuihin huppareihin ja huopiin leukaa myöten kestääksemme +16 kieppeillä pyörivän sisälämpötilan - huom., öisin ja aamuisin kylmempää.

Tsekit ovat olleet maassa kaksi vuotta eivätkä ole oikein tyytyväisiä työnäkymiinsä. Heidän on ollut vaikea löytää haluamiaan töitä puutteellisen ja aksentillisen englannin takia. Nyt he ovat kahden vaiheilla, lähteäkö takaisin vai jäädäkö yhä yrittämään. Meidän työnhakumme seuraaminen on ilmeisesti valamassa heihin hieman uutta uskoa, sillä totesivat tänään, että ehkä - vastoin kaikkia heidän mielikuviaan - tässä maassa voi sittenkin olla mahdollista myös ulkomaalaisen työllistyä. Tsekkien ajattelua tuntuu leimaavan slaavilainen melankolisuus - tai vaihtoehtoisesti kovan koulun käyneiden, yritteliäiden ihmisten oikeutettu pettymys. Tänne, kuten muuallekin, on vaikeaa kotiutua ilman kunnon työtä ja sen mukanaan tuomaa sosiaalista verkostoa ja turvaa. 

Entä me? Ehkä meitä kuvaisi parhaiten suomalainen tehokkuus, jolla olemme paneutuneet arjen ongelmien ratkomiseen. Tavoitteemme on juurtua tänne ja sehän tehdään vaikka hampaat irvessä, läpi harmaan kiven. Suorittajakansaa... ironista, että juuri sen saman suorittamisen ilmapiirin alta lähdimme etsimään muunlaista elämäntapaa!

15. Say Cheese!

Minulla on tapana syväluodata uusi maa tutkiskelemalla kauppojen juusto- ja jugurttihyllyjä. Hyllyjen äärellä päättelee monta kiinnostavaa piirrettä paikallisten sielunmaisemasta. Italiassa juustohyllyn pituus ja valikoiman runsaus hämmästyttävät aina, sen sijaan kanadalaista, suosittua oranssia outoutta Processed cheese eli Teollisesti Tuotettua Juustoa ei ole tullut kohdatuksi muualla - en sitä sielläkään uskaltanut syödä. Täällä juustohylly ei notku erikoisherkkuja, mutta mietoja perusjuustoja saa vaivatta. Määrästä päätellen yksi suosituimpia juustoja on Tasty. Makuisa-nimisestä juustosta on kylläkin paketin päältä vaikea päätellä, onko se lähellä goudaa, cheddaria vai mustaleimaemmentalia. Tähän saakka on valittu varmoja suosikkeja, joilla on juuston nimi, kuten edam.

Jugurtteja joudun tutkimaan vain purkkien ulkonäön ja nimien perusteella, maitoallergia estää lähemmän tuttavuuden. Täkäläisten suosikkeja ovat määrästä päätellen mm. erilaiset hedelmäpommit, passionhedelmä, sitruuna ja mustikka-vanilja. Sitruunajugurtin puuttumista Suomen markkinoilta ihmettelen, ainakin kaurajugurttiversiona sitruuna on voittaja. Hedelmäkimarat jäävät kuitenkin määrällisesti jalkoihin erilaisille kakkumauille: löytyy omenapiirakanmaku, juustokakkuisa (sekä mansikka-, kinuski-, että perusjuustokakkuna), taatelivanukas, creme brulee ja suklaa-toffeepiirakka. Soijajugurttipuolella makuja on tarjolla tasan kolme erilaista, vanilja, boysenmarja ja aprikoosi. Kiitti.

Leikkeleet myydään ainakin lähi-Colesilla lähes pelkästään lihatiskiltä tuoreviipaleina. Kaupan perällä on unohdettu valmisleikkelehylly kooltaan 0,5 x 0,5 m, hyllyä ei näytä kukaan muu tutkivan kuin minä. Nykyään en edes minä huomattuani, että täkäläisissä pepperoneissa on maitoa. Vastaavasti einekset puuttuvat lähes kokonaan valikoimista. Pakasteita, kuten pakastepizzoja ja erilaisia aasialaisia (nimeltä minulle tuntemattomia) ruokasettejä löytyy, mutta suomalaismarkettien hyllymetreittäin pinaattilettuja, broileripastoja ja valmiskeittoja ei näy. Myöskään valmiiksi marinoitua lihaa tai kanaa ei ole tullut vastaan. Voi tietysti olla, että on vain sattunut silmät räpsähtämään kiinni niiden kohdalla. Sen sijaan ostoskeskuksemme useissa kahviloissa myydään ruoka-annoksia edullisesti mukaan, ja yhdeltä tiskiltä saisi paistovalmiita, siis raakoja ruokia kuten enchilladoja ja lasagnea kotiuuniin. On vielä testaamatta, vaikka maistuvan näköisiä annoksia ovatkin.

14. Joka ainoa aamu seitsemäksi meen?

Palataan jälleen työkuvioihin, tosin työttömyyden näkökulmasta. Myös täällä on työttömyyskorvausjärjestelmä; työttömän ikä, aiemmat tulot ja omaisuus, parisuhdestatus sekä lasten määrä vaikuttavat kuukausisummaan. Äkkiä tutkaillen työttömyyskorvaus on yksinasuvalle n. $700 eli viitisensataa euroa/kk. Centrelinkin eli täkäläisen työkkäri-kela-sossun raha on tosin tiukassa, sillä se voidaan evätä, jos henkilöllä on käytettävissään tai likvidoitavissa 3000 dollarin edestä omaisuutta. Työttömät myös velvoitetaan erilaisiin aktivointitoimiin, kuten kursseille tai osa-aikatyöhön kunnan/yhdistysten alaisiksi.

Kuumana perunana pallotellaan, pitäisikö työtön aina velvoittaa töihin etuutta vastaan. Toisten mielestä tietenkin, koska sitä odotetaan joka tapauksessa kaikilta muilta, ja nämä muut pulittavat veroina myös työttömien elannon. Toisten mielestä vain tapauskohtaisesti, koska ei välttämättä ole pitkällä aikavälillä fiksua pakottaa työtön heti mihin-vain-pätkään/osa-aikaisuuteen, jos tällä olisi valmiuksia työllistyä koko- ja pitkäaikaisesti muutaman kuukauden työnetsiskelyn jälkeen. Ai juu, luonnollisesti etuudet on varattu Australian kansalaisille tai PR:n, permanent residencen eli pysyvän oleskeluluvan saaneille - he pääsevät etuuksien piiriin kaksi vuotta oleskeluluvan myöntämisen jälkeen.

Näyttää siltä, että harjoittelijoita ja työssäoppijoita ei täällä juuri tunneta, samaten pätkä- ja osa-aikatyöt ovat ainakin Perthissä peräti kiven alla (nyt kun kerrankin sellaisen haluaisin). Tarjolla on lähes pelkästään vakituista kokopäivätyötä - ihannetilanne työnhakijoille yleensä! Suomessahan on jo pahimmillaan ajauduttu siihen, että ammattiin valmistunut tai korkeakoulututkinnon suorittanut ei pääse palkkatöihin, ennen kuin on puurtanut 3-12kk palkatta tai puolikkaalla palkalla joko pakollisen oppilaitosharjoittelun, tai "vapaaehtoisen työkykyjen näyttöharjoittelun" muodossa (moniin työpaikkoihin on mahdotonta päästä suoraan palkalliseksi ilman harjoittelijavaihetta).
http://www.digipaper.fi/akavalainen/56114/index.php?pgnumb=32

Suomessa yritykset ja surutta julkissektorikin hyödyntävät loppumatonta harjoittelijavirtaa ahkerasti. Euroopanlaajuinen ongelma alkaa olla, että töihinpääsystä on lähes maksettava työnantajalle, ainakin oman työpanoksen muodossa. Laskennallisesti harjoittelijat tarjoavat työnantajille vuosittain jopa satojen miljoonien säästöt/tuotot, kun palkkaa maksetaan 0-50% alan normisummista. Virallisessa Suomessa ongelmaa ei ole, koska kukaan ei tilastoi harjoittelusta työllistymistä. Onko harjoittelusta hyötyä vai haittaa? Työkokemuksena kyllä, mutta miksi työkokemus ja työstä elantonsa ansaitseminen ovat toisilleen vastakkaisia?
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_palkattomat/kasikirjoitus

13. Sen poimin tuolta maantien ojasta

Epäonnen luvulla epäonnisesta aiheesta. Alkoholi on täälläkin ongelma, ja WA:n eli Länsi-Australian asukkaat juovat jopa enemmän (yli 12 l puhdasta alkoholia vuodessa henkeä kohti) ja rumemmin kuin suomalaiset - minkä luulin olevan mahdotonta. Tavallinen viikonloppuyö näyttää täällä yhdistetyltä vappujuhannukselta, ja keskustasta lähtee mielellään tuhkimona ennen keskiyön kellonlyömää kotiin.

Alkoholiongelmaa vastaan taistellaan aika toisin kuin Suomessa. Sen sijaan, että valtion tai osavaltion hallitus puuttuisi asiaan, toimia odotetaan yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Suuret markettiketjut Coles ja Woolworths osallistuvat jo viinapäiden selventämisoperaatioon mm. paikallisesti sovellettavilla hinnankorotuksilla ja myyntirajoituksilla. Alice Springsissä marketeista poistettiin kahden litran viinilaatikot ja muiden annoskokojen hintoja nostettiin jokusenkymmentä prosenttia kerralla. Tosin viinintuottajamaana viinien hinnat ovat yhä häkellyttävän matalia suomalaisen silmissä. Kiristykset ovat saaneet paljon julkista kiitosta - Suomessa vastaava esim. Citymarketin soveltamana johtaisi varmaan ennennäkemättömään ostoboikottiin.

Julkinen paine on pakottanut monet urheiluseurat lakkauttamaan ennen suositut varainkeruutapahtumat bladder busterit: niissä sisäänpääsymaksun hinnalla (esim. $20) on saanut kitata viinaa/kaljaa/sidukkaa/viskiä niin paljon kuin ehtii, ennen kuin on joutunut käymään vessassa. Ensimmäisen tyhjennyksen jälkeen lisäjuomat maksavat. Vasta nyt on alettu pohdiskella, kannustaako idea liialliseen humalahakuisuuteen, ja antaako tapahtuma ehkä sittenkin väärän kuvan urheilun, hyväntekeväisyyden ja alkoholin keskinäisestä suhteesta.

12. Elämästä helpompaa

Täällä on paljon hyviä puolia, jotka ansaitsevat tulla julkilausutuiksi. Top kympissä ehdottomasti mm. runsas tuoreiden hedelmien valikoima. Vihdoinkin maassa, jossa kiivit, ananakset, banaanit, mandariinit, vesimelonit ja maapähkinät ovat lähiruokaa! No pähkinät nyt eivät mene hedelmistä, mutta käsittänette pointin. Jopa hyviä pikakahvimerkkejä on löytynyt (Moccona, oi onnea).

Erityisen kätevää on, että täällä (kuten Pohjois-Amerikan puolellakin) ohjeistetaan kaikessa selkeäsanaisesti. Moottoritien liittymässä vastaantulevien suuntaan on isot punaiset kyltit, joissa lukee "Väärä suunta, käänny takaisin!" sen sijaan, että tienpientareella nököttäisi vinossa ujo pieni pyöreä kyltti keltaisen poikkiviivan kanssa. Ei varmasti jää huomaamatta/tajuamatta, että älä aja tänne.

Lähijuna-asemilla kuulutetaan tunnollisesti jokainen juna, myös ne, jotka ajavat ohi pysähtymättä. Suomessa ärsyttää yhtenäiskulttuurioletuksesta tai yhteisestä peruskoulusta johtuva kuvitelma, että kaikki tietävät kaikki samat asiat kertomattakin. Esimerkkinä vaaliliput: joka vaaleissa löytyy äänestyslippuja, joihin on lisätty turhia merkkejä, kuten kirjoitettu ehdokkaan nimi (väärin) numeron perään tai riipustettu huutomerkki tai peräti hymiö.

Liput karsitaan armotta, koska vaalilippuun ei vain saa tehdä ekstramerkintöjä, "kaikkihan sen tietää". Vaalikopeissa ei tätä lue, vaan se kerrotaan yhteiskuntaopin tunnilla yläasteella. Käsi ylös, moniko muistaa kaiken +10+N vuotta sitten kuullun?

Täällä - kuten toki monissa muissakin maissa, paitsi Suomessa - annetaan enemmän arvoa elämän pienille mukavuuksille ja arjen helpotuksille, helpotuksista puheenollen mm. yleisövessoja on helppo löytää. Kahviloissa voi ohimennen piipahtaa vessassa ilman viistoja katseita tai polettilunastuksia, myös ostoskeskuksissa on aina siistejä yleisövessoja, aina maksutta.

Koulun edustalla partioi arkipäivisin liikenteenohjaaja, joka pysäyttää autojonot pienten koululaisten kulkea. Monissa (ei-fine-dining-) ravintoloissa on ruokasalin puolella käsienpesuallas, jotta kädet saa huuhtaistua ilman vessaan vaeltelua. Pieniä, mutta arjen kiemuroita oikovia ratkaisuja, joihin Suomella ei kuulemma ole varaa. Miksi ei?