Mietin pari päivää, pitäisikö kirjoittaa Norjan kauhuista jotain. Kun kuitenkin jo uutisten seuraaminen masentaa ja toisaalta jokainen täysijärkinen on asiasta vain yhtä mieltä, ei tunnu enää olevan sanoja jäljellä. Paras siis pysytellä omassa lestissä ja jatkaa tämän mantereen tarkkailua ja ruotimista.
Parin työpäivän mittaisella kokemuksella uskaltaudun lausumaan vankkoja mielipiteitä täkäläisestä työkulttuurista. Olen muiltakin aussi-finskeiltä kuullut, että työpaikka on täällä hierarkinen ja tehtävänkuvat selvärajaisia. Itse olen ällistellyt näinä parina päivänä, miten vähän minulla oikeastaan on tekemistä. Osaston isoimman pomon sihteerinä tottakai on kiire, puhelin soi ja pöytäni ääreen jonotetaan tiedustelemaan milloin mitäkin mappia tai allekirjoitusta vailla olevaa dokumenttia. Välillä taas istuskelen post-it-lapuista origameja taitellen, miettien, miten paljon lisää työtä voisin päivään mahduttaa. Osastolla on ison pomon eli executiven lisäksi liuta pienempiä pomoja eli managereja. Yksi sihteeri ehtisi minusta hyvin organisoida myös pienempien pomojen kokouksia, arkistointia ynnä muuta tarpeellista. Raja on silti selvä. Kenenkään muun työtaakkaa en tasaa, kuin sen oman pomoni. Vain, jos yhtään mitään muuta ei ole tehtävänä, saa jotain harmitonta kopiointia tai muuta perus-assisteerausta hoitaa muillekin.
Havahduin huomaamaan, että teen nyt helpointa työtä vuosiin. Syy ei ole siinä, että sihteerin työ olisi jotenkin jämähommaa tai vasemmalla kädellä sutaistavaa - kyllä keskittyä saa, ja tuplatarkistaa kaiken tekemänsä. Helppouden tunnun syy on siinä, että tiedän täsmälleen, mitä minulta odotetaan. Toisin kuin aiemmissa työpaikoissani, joissa tehtävänimikkeeni on ollut jotakuinkin sama, minun ei yhtäkkiä tarvitsekaan osallistua, kirjoittaa, tutkia, taustoittaa tai vaikuttaa osastolta lähtevien dokumenttien sisältöön. Minun ei tarvitse osallistua palkanmaksuun, matkalaskutukseen, kokousten fyysiseen järjestämiseen, asiakaspalveluun, yhteistyökumppanineuvotteluihin tai markkinointiin. Sen sijaan istun loossissani ja vastaan puhelimeen, päivitän sähköistä kalenteria, sovin muiden sihteerien kanssa tapaamisaikoja pomolleni ja välitän kaiken tarvittavan materiaalin mapeista/sähköpostista pomolle kouraan ja takaisin joko sähköpostiin eteenpäin lähetettäväksi tai mappiin arkistoitavaksi. Ristiriitaista on, että palkkani on nyt kolmanneksen parempi kuin aiemmissa, vaativampina pitämissäni töissä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka tekee luettelemani muut työt - joku nekin tekee. Ilmeisesti jossain muualla on lisää sihteerejä ja erisorttisia alaisia niitä varten.
En ole vielä päättänyt, mitä mieltä olisin yksinkertaistuneesta työnkuvastani. Toisaalta on hyvä, että töissä on selvät ohjeet, eikä työtehtäviä edes voi tuoda kotiin stressattavaksi työpäivän päätteeksi. Toisaalta olen aina ollut parhaimmillani kaikenlaisessa tutkimus-, kehittely- ja ideointityössä, eli yksinkertaisuus voi käydä pidemmän päälle raskaaksi. Varminta on todeta, että tämä on ensimmäinen työni tällä mantereella, eikä vielä tiedä, miten kimuranttiin ja mutkikkaaseen työrooliin joskus tulen päätymään. Silloin selvät sävelet liikennevirastossa palaavat varmasti kaiholla mieleen.
Kuullostaa erikoiselle. Mukava että palkalla arvostetaan tuon executive-sihteerin työtä. Jospa ne muut työäntekijät ja alisihteerit ovat kerrosta alempana, tai sitten ei ja noita töitä ei sitten sillä tehdäkään. Voihan olla niin, että jo muutaman viikon päästä saattaa löytyä blogistasi mainintoja kehitysehdotuksistasi ja vastauksista niihin...
VastaaPoista