Matkalla Suomessa

Muutama päivä nyt Suomessa takana ja plakkarissa havaintoja, joita voin jakaa tänne. Lennot menivät hyvin ja sain nukuttua koneessa, joten saapuessani maanantaiaamuna Helsinki-Vantaalle olin jokseenkin pirteä ja jetlagiton, ja pystyin saman tien hyppäämään suomalaiseen tahtiin. Ensin bussiin ja kohti sukulaismajoitusta. Vaikka olen ollut poissa vain puoli vuotta eli pienen hujauksen, ja olen kyllä reilusti yli kaksi vuosikymmentä nähnyt täkäläisen syystalven, silti - näky oli shokki. Onko täällä ihan oikeasti näin harmaata? Ei vain sää ja rännänsekainen tihku, vaan kaupunkimaisema ylipäätään?

Myönnän, että lentokentän seutu ei ole sitä hurmaavinta aluetta muutenkaan, mutta en ollut muistanut suomalaisten suunnittelijoiden vankkumatonta rakkautta harmaita peltihalleja ja betonikuutioita kohtaan. Jo lentoasema on yksi suuri teräslaatikoiden ketju (vaikkakin sisältä oikein viihtyisä), ja Finnairin uusi look korosti pellinharmaan ylivaltaa: lentokoneet ovat suoraan sotienjälkeiseltä pula-ajalta. Kun aikoinaan näin ensimmäisen kerran Finnairin 50-luvun uudisherätetyn ilmeen, pidin sitä oikein tyylikkäänä. Kun nyt näin koneita tihkuharson läpi vasten harmaata kenttää, halleja ja säätä, näky oli pelkästään masentava.

Vaikka elämä Perthissäkään ei (aina) ole tanssia, laulua, musiikkia, naurua; niin jotenkin silti tuntui, että kaikki aurinko ja ilo on tästä maasta riisuttu. Sisällä terminaalissa oli hillittyjen jouluvalojen ja puusisustusten ansiosta kodikasta, mutta oudon hiljaista. Ei puheensorinaa, ei taustamusiikkia, ei myyjien huudahduksia, vain vaiti vaeltavia matkustajia.

Kun sitten pääsin sukulaisten huomaan ja vaihtamaan kaikkia mahdollisia kuulumisia, mieliala koheni kummasti. Nämä muutamat päivät ovat arvattavasti kuluneet täkäläisiä tärkeitä ihmisiäni tavaten, ja nyt fiilikset ovat oikein mainiot. Silti, kun tänäänkin heräsin kahdeksalta ja ikkunasta näkyi pelkkää synkkää ja pimeää, reippaana päivään nouseminen on selkeästi hitaampaa kuin kotona Perthissä.

Ollapa lunta.

Olen ennen pitänyt Helsinkiä vähän tylynä ja ei-tervetulleeksi toivottavana kaupunkina, mutta ensireaktiostani huolimatta olen yllättänyt itseni pitämällä kaupungista enemmän kuin ennen. En tiedä onko syynä joulumieli, aktiivinen yritys parantaa Helsingin imagoa matkailijaystävällisenä kaupunkina, vai vain omat kokemukseni Perthin nyreistä ja ylimielisistä teiniasiakaspalvelijoista, mutta täkäläiset ovatkin oikein ystävällisiä. Ei täällä nyt hymy huulilla kuljeskella, mutta ei töykeästi tönienkään, ja myyjät ynnä muut jopa juttelevat ystävällisesti. Bussikuskit tosin ovat yhtä mykkiä kuin aina ennenkin.

Olen myös huomannut täysin odottamattoman ajatuksen pulpahtavan mieleen: these are my people and this is my turf, eli nyt olen omalla reviirilläni ja omieni parissa. Outoa, koska viihdyn Perthissä hyvin ja olen kotiutunut sinne nopeasti. Kuitenkin oman kielen kuuleminen, ja ihmisten tuttu ulkonäkö (tarkoittaen esim. pukeutumistyyliä, koska Perthissä minusta on niin kummallinen, ruma ja yhdestä kaupallisesta muotista valettu katumuoti) näköjään herättävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Hotelli Tornista kurkkien.

Suomalaiset näyttäytyvät yllättävän persoonallisina, jopa värikkäinä pukeutujina. Vaikka ulkotakit ovat harmaata ja mustaa, alla on värikkäitä neulepaitoja, päässä kirkasvärinen pipo tai harteilla kaulaliina. Täkäläinen look on myös selkeästi enemmän "hippi" tai pikemminkin käsityöläisyyttä arvostava ja korostava, sillä vastaavia huovutettuja piippapipoja, käsintehtyjä rintakoruja ja korviksia, sekä itse virkattuja hartiahuiveja ynnä muita ei Perthissä näe juuri ikinä, ei edes niiden boheemimpien päällä.

Suomessa tavallisia rastatukkia, goottimustaa vaatetusta tai punk-ilmettä ei Perthin kaduilla oikeastaan ole ollenkaan. Nuorilla suomalaismiehillä on silmiinpistävän usein parrat ja pitkät tukat, tai vaihtoehtoisesti kaljut; suomalaisnaisilla on persoonallisia ja omaperäisen värisiä hiustyylejä verrattuna perthiläisiin. Helsinki puolestaan näyttäytyy design-henkisenä, boheemina ja trendikkäänä skandinaavisena kaupunkina, mutta toisaalta yllättävän itäeurooppalaisena.

En ole koskaan ennen huomannut näin selvästi, miten nuhruista tai likaista joissain paikoissa on - siis ihan keskustassa tai rakennusten sisätiloissa, ei vain ns. ongelmalähiöissä. Olen näköjään jo ihan liian tottunut tahrattomana pidettävään kokolattiamattoon kerrostalomme rappukäytävässä, kun täkäläiset käytävätilat ja portaikot laatoituksineen ja kurajälkineen, sekä lattialla pyörivine syksylehtineen ja hiekoitussorineen näyttävät kummallisen välinpitämättömältä. Toki pitkän loska-ajan maassa kokolattiamatto olisi siivouspoliittinen itsemurha.

Designia löytyy.

Yksi asia on selkeästi paremmin, ja se on jopa odottamattomasti joulutunnelma. Vaikka lunta ei ole ja tihkuttaa, jouluvalot nyt vain toimivat paljon paremmin täällä hämäränhyssyssä kuin kirkkaassa lämpimässä auringonpaisteessa. Pidän myös enemmän suomalaisesta hillitystä koristelusta, joka sekin on jokseenkin käsityöläistä ja maalaisperinteitä noudattavaa Perthin överikimallus-kiinantuonti-jouluhörhellyksen rinnalla.

Suomalaisia punaharmaita tai oljenvärisiä joulukoristeita ei Perthissä käytä kukaan (paitsi sikäläissuomalaiset), ja täällä taas jokainen kauppakeskuksen kuusi on koristeltu pelkästään jouluvaloilla ja ehkä enintään muutamilla punaisilla palloilla. Huurrepuikkokimalluskultarönsykuusiin tottuneena näyttää toisaalta hieman karulle ja riisutulle, toisaalta kodikkaan yksinkertaiselle. Tälläkin pärjää, ja jotenkin aidompi joulumieli syntyy.

Kuitenkin kaunista.

Matka jatkuu pian sisämaahan kotia kohti, ja ehkä jopa luntakin on luvassa. Sitä odotellessa, glögistä hämärässä nauttien.

Suomalaiset pärjäävät vähemmällä kimalluksella.