25.8.2018

Ruoka, kateus, elämänvalinnat

Osallistuin somessa huutomyrskyyn debattiin aiheesta armeijan kasvisruokapäivät. Koska olen koulutukseltani ja mielenkiinnon kohteiltani historiantutkija, kommentoin tuomalla esiin sen näkökulman, että Suomessa ei ole aina ollut lihaa saatavilla joka ruualle ja jatkuva lihanmässytys on aika uusi ilmiö. Kun katsotaan taaksepäin muutama vuosikymmenen, saati vuosisata, on perinteisempää suomalaista keittiötä syödä vegepainotteisesti. Useimmille vain puurot, perunavellit, kasviskeitot, ruisleipä ja karjalanpiirakat eivät tietoisesti edusta kasvisruokavaliota, vaan ihan tavallista arkiruokaa.

Tämä bloggaus ei sinällään ole kasvisruuasta, armeijasta tai debatoinnista, vaan aiheesta: miksi toisten ihmisten arvo- tai elämäntapavalinnat - kuten ruokavalio - aiheuttavat niin valtavaa reagointia. Lisäksi pohdiskelen suomalaisten kulttuurihistoriaa ja tapoja, koska törmäsin äskettäin kiehtovaan käsitteeseen "onnen vakioisuus", uskomus, joka oli vanhan kansan keskuudessa tavallinen ja vaikuttaa mielestäni suomalaisten mielenlaatuun vahvasti tänäkin päivänä.

Olen itse vegepainotteinen sekaani eli sekasyöjä. En ole henkilökohtaisesti joutunut siihen hullunmyllyyn, johon somen perusteella kasvissyöjät saati vegaanit joutuvat. Kuitenkin uutena (ei-toivottuna) aiheena elämääni on tullut vehnänvälttely jo aiemman maidonvälttelyn lisäksi, koska jostain syystä kroppani ei kestä kumpaakaan vaan protestoi kaikin tavoin, ml ihottumalla. Etenkin täällä aussilassa lounasruoka on hyvin usein sandwich eli kerrosvoileipä ja niitä myydään joka kulmalla. Jos ostan voileivän, pyydän sen nykyään gluteenittomana (koska gluteeniton tarkoittaa vehnätön) tai ostan wrapin minimoidakseni vehnän määrän. Tätä kautta olen saanut ilon pakon osallistua keskusteluun "gluteenin välttely on bimbojen muotihaihatusta, söisit sinäkin oikeaa leipää niinkuin Kunnon Ihmiset (tm)".

Ruokavalio on ihmeellisen kuuma peruna maailmassa, jossa luulisi, että on oikeitakin ongelmia ratkottavaksi. Ilmeisesti muiden henkilökohtaiset ruokavalinnat nähdään uhkana itselle ja oman pään sisäiselle maailmanjärjestykselle. Jollain tavalla ymmärrän tämän reaktion vegeyden tai vegaaniuden kohdalla, koska harva oikeasti kannattaa lihan tehotuotantoa haittavaikutuksineen - uskoisin, että useimmat lihansyöjät syövät lihaa hieman huonolla omallatunnolla tai sen päätöksen tehneenä, että "en ajattele lihan alkuperää". Niinpä muiden aktiivinen asiasta muistuttelu aiheuttaa itsepuolutusreaktion ja pelon, että kohta tämä asia kielletään. Gluteenin kohdalla en ole saanut kiinni samalla lailla, mikä gluteenin välttelyssä haittaa niitä, jotka sitä eivät vältä. Gluteenittomien tuotteiden tarjonta on räjähdysmäisesti kasvanut viime vuosina ja luulisi, että niiden saatavuus on pelkästään hyvä juttu. Ilmeisesti toisille vain tuottaa tyydytystä tunne oikeassa olemisesta, "hehheh tiedän, ettet ole oikea keliaakikko, vika on päässäsi".

Elämäntapa- ja arvovalinnat ylipäätään ovat mielestäni vähintäänkin kummallinen debatin aihe. Ymmärrän keskustelun ja kyselyn mielenkiinnon pohjalta: sen, että haluaa oppia ymmärtämään, miksi joku valitsee kuten valitsee. Toisia kiinnostaa matkustella maailman ympäri, toisille tärkeintä on asettua pian aloilleen kotipitäjään ja perustaa perhe. Yksi haluaa luomusynnyttää ja imettää, toinen valitsee kaiken kivunlievityksen ja pullomaidon. Kolmas haluaa opiskella vaikka maailman tappiin kun taas neljäs kaipaa äkkiä palkkatöihin peruskoulun penkiltä. Kaikista näistä ja tsiljoonista muista valinnoista väännetään perheissä, tuttavapiireissä, eritoten blogeissa ja somessa. Tietenkin on olemassa eettisesti tai terveydellisesti perustellumpia mielipiteitä - en missään tapauksessa usko relativistiseen malliin, että jokaisen käsitys tai arvo on yhtä arvokas, kyllä mielipiteitäkin voi ja tulee laittaa paremmuusjärjestykseen (vrt uusnatsi vai ihmisoikeuksien puolustaja). Mutta, jos kyseessä on pääasiassa omaan elämään vaikuttava asia kuten ruokavalio, kunto-ohjelma, opiskelut tai perheenperustaminen, en saa ymmärrettyä, miksi ympäröivä maailma suhtautuu niihin niin rajulla tavalla.

Teoretisoin, että elämäntapariitojen, eritoten oman elämäntavan ainoaksi oikeaksi julistamisen taustalla on usko/luulo/pelko, että jos muut elävätkin toisella tavalla, se vie pohjaa, uskottavuutta tai varmuutta omalta elämäntavalta.  Ilmeisesti (alitajuinen?) ajatuskulku on, että jos kaikki muut (tai enemmistö) eivät valitsekaan kuten minä, enkö silloin olekaan oikeassa ja voidaanko minua (aiheesta tai aiheetta) arvostella, tuomita tai pyrkiä muuttamaan? Enemmistöön kuuluminen luo aina turvaa tällaisella sosiaalisella lajilla kuin ihmiset. Ikävä kyllä enemmistöön kuuluminen usein myös tarkoittaa suoraa tai epäsuoraa sortoa vähemmistöön kuuluvia kohtaan, em syistä. Enemmistössäkin voi pelottaa, että vähemmistö joskus tai pian nousee uudeksi enemmistöksi, siksi enemmistöasemasta halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Tässä ikävä kyllä unohtuu, että mitään yhtenäistä enemmistömassaa ei oikeastaan koskaan ole olemassa, koska jokainen on aina oma yksilönsä taustoineen, arvoineen, ajatuskuvioineen, ja vaikka jakaisimmekin samat arvot ja asenteet yhdessä asiassa, emme välttämättä jaa niitä toisessa - eli kaikki kuulumme yhtäaikaa erilaisiin ryhmiin, enemmistöihin ja vähemmistöihin, aiheesta riippuen.

Tästä aasinmutkan kautta aiheeseen suomalainen kateus. Kateutta ilmenee aivan kaikkialla enkä väitä, että se on suomalaisten keksimää. Kateudella kuitenkin on kiinnostavasti suomalaiseen kansanuskoon perustuvat juuret, joiden olemassaolosta opin vasta äskettäin luettuani Risto Pulkkisen "Shamaaneista saunatonttuihin"-teoksen suomalaisista perinteistä ja uskomuksista aina kivikaudelta modernin ajan kynnykselle.

Kun pyyntikulttuurista (eli metsästys- ja keräilyelinkeinoista) siirryttiin maanviljelyyn, alettiin uskoa, että onnea on maailmassa olemassa vain vakiomäärä - ns onnen vakioisuuden periaate. Kulttuurintutkijoiden mukaan kyläkuntien muodostuessa naapureita alettiin tarkkailla entistä kriittisemmin ja alettiin uskoa, että jos naapurilla oli asiat paremmin kuin itsellä, se oli itseltä pois. Suomessa oli vielä 1900-luvun alussa yleisessä käytössä kansanmagiaa eli taikoja ja perinteitä, joiden tavoite oli kostaa  naapurin menestys tai siirtää se itselle. Ihmiset uskoivat ilmeisen yleisesti loitsuihin, pahaan silmään ja erilaisiin taikakeinoihin. Vihamielisyyttä ja epäluuloa naapurien välillä aiheuttivat onnettomuudet, joiden syy oli epäselvä ja siksi mahdollisesti paha silmä tai naapurin langettama loitsu. Siksi nykypäivänkin suomalaiset usein suhtautuvat vähättelevästi tai toppuutellen kehuihin ja hyviin uutisiin - pahaa silmää ei saanut houkutella minkäänlaisella onnen, menestyksen tai vaurauden merkkien näyttämisellä.

Kellä onni on, se onnen kätkeköön. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Itku pitkästä ilosta. Sääliä saa ilmaseks, kateus pitää ansaita. Tuttua nykypäivänäkin?

Kasvisruokaa. Shokki ja järkytys Jussi Niinistölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!