Itse inhoan käsitettä baby brain, vauva-aivot: moni sanoo, että raskaana ollessa ja pikkulapsen äitinä elää kuin sumussa, hoksottimet ja muisti jatkuvasti puoliteholla. En ollut tähän ilmiöön ihan täysillä uskonut, vaan ajattelin sen vain tarkoittavan väsymyksen ja vauvaan liittyvien ajatusten ristiaallokkoa eli huomiokyvyn herpaantumista muualta. Tykkään lukea ja kirjoittaa, ajatella ja pohtia, tehdä havaintoja ja käyttää päätäni. Nyt kuitenkin olen löytänyt itseni ehdasta baby brain-tilasta, eli aivot eivät kertakaikkiaan raksuta. Minulle tämä on ehdottomasti raskauden ikävin puoli, epämukavan ja kömpelön olon lisäksi. Toisaalta, aika helpolla pääsen, jos muita isompia vaivoja tai ongelmia ei ole.
Blogin identiteettikriisi juontaa siitä, että toisaalta tuleva vauva tietenkin on isossa osassa elämäämme, toisaalta en koe itseäni lainkaan mummy bloggeriksi eli äitiyteen ja perheasioihin keskittyväksi. Mistä siis kirjoittaa? Sivuuttaakko oman elämän isoin muutos jutuissa, vaiko keskittyä siihen - vaikka toisaalta aihe tuntuu niin henkilökohtaiselta ja yksityiseltä, etten sitä oikein haluakaan kaikelle maailmalle jakaa? Tutuksi tulleita blogeja seuratessani olen huomannut, että perhe-elämä ilmaantuu yhden jos toisenkin postauksiin sitä mukaa, kun elämä etenee, eikä se näytä olevan bloggaajille itselleen mikään identiteettikriisin paikka; tai ehkä sitä ei vain ole blogeissa mainittu. Omissa pohdinnoissani en ole vielä päässyt lopputulokseen, eli millaiseksi tämän blogin suunta muotoutuu.
Ulkosuomalaisuusteema ja kulttuurienväliset erot ja yhtäläisyydet eivät blogista katoa, koska ne ovat tekstieni perusta. Tässäpä muutamia keskeisiä omakohtaisesti huomaamiani eroja, joita suomalaisten ja aussien käytöksessä on, kun tulee vauvasta ja perheenperustamisesta puhe.
Bundle of joy vs odotahan vaan
Aussit ovat lähtökohtaisesti hyvin lapsiystävällistä kansaa ja vauvat nähdään upeana uutisena. Kun vauvauutiset kertoo, ensimmäiset reaktiot ausseilta ovat iik ihanaa mahtavaa elämäsi upein aika on edessä, kun taas suomalaisilta alkaa irrota paljon todennäköisemmin realismin kyllästämiä tai ainakin niihin pyrkiviä "nuku nyt kun vielä voit" ja "aijai, kakkakone tulossa" tyyppisiä humoristisia (?) kommentteja. Kummassakin lähestymistavassa on puolensa, mutta kumpikin voi myös mennä äärimmäisyyksiin. Pahimmillaan aussien kanssa on vaikea puhua rehellisesti ja rakentavasti ongelmista tai hankaluuksista, kun kaikki haluavat keskittyä positiiviseen ja vauvojen suloisuuteen. Toisaalta suomalaiset saattavat lannistaa mustavalkoisella "elämä loppuu kun lapsia syntyy" kyynisyydellään.
Onko lastenhuone valmis?
Minulta on viimeiset puoli vuotta kyselty, onko nursery eli hoitohuone tai lastenhuone valmis. Olen sitkeästi vastannut, että ei ole, koska vauva nukkuu makuuhuoneessamme alkuun, eli emme ole sisustaneet mitään erillistä vauvanhuonetta. Vasta tällä viikolla tajusin, että kaikki kyselijät eivät tarkoita vauvan omaa huonetta, vaan yleisesti sitä, onko meillä kaikki tarvittava vauvalle hankittuna. Olen ottanut nurseryn hyvin kirjaimellisesti erillisenä huoneena, en esim hoitopöydän sisältönä. Toisaalta, tämä ei ole väärä tulkinta, koska täällä yleisesti kuulostaa olevan tapana laittaa vauva omaan huoneeseen hyvin pian syntymän jälkeen. Huoneeseen tarvitaan sen jälkeen itkuhälytin tai vauvamonitori, koska usein aussitalot ovat niin jättimäisiä, ettei eri siivessä tapahtuvaa vauvan äännehdintää kuule.
Asuntomme koosta, kerrostalokolmio, olemmekin kuulleet joitain kritisoivia kommentteja. Suomalaiselle kolmio kolmihenkiselle perheelle on aivan normiratkaisu, kun taas muutamia tuttuja - ml kotivieraileva kätilö - "miniasuntomme" on häkellyttänyt. Kätilö ei suoraan arvostellut, mutta sivulauseista olen huomannut, että hänestä kotimme on kumman pieni vauvaperheelle - mm. "tännehän ei sitten kauheasti mahdu vauvatavaraa". Länsi-ausseille ylipäätään ajatus, että lapsiperhe asuu kerrostalossa, on ällistyttävä, peräti paheksuttava. Minne mahtuvat vaunut? Missä lapsi leikkii? Miten lapsi koskaan ulkoilee, kun ei ole omaa pihaa? Parveke, puistot ja leikkipuistot eivät vastauksina näytä edes tulevan mieleen. Täällä elää yhä sitkeässä myytti, että kerrostalot ovat vain ongelmaisille ja vähävaraisille, eli eivät "sopivia kasvuympäristöjä". Kunnon ihmiset kun asuvat omakotitaloissa, joiden takapihalla mahtuu pelaamaan aussijalista ja krikettiä.
Poika vai tyttö?
Olen mielenkiinnolla pannut merkille, miten eri lailla tytöistä ja pojista puhutaan. Meille syntyvää pikkupoikaa kommentoidaan, että onpa kiva, tulee isälle seikkailu- ja vaellusseuraa - tämä siis sekä aussien että suomalaisten suusta. Tosin suomalaiset aina lisäävät loppuun, että miksipä ei tyttökin voi seikkailla. Koska E:n kanssa yhteinen harrastuksemme on juuri luontoretkeily, vaeltaminen ja seikkailullisuus, päällimmäinen tunteeni on ollut ihmetys - mitäs minä siellä seikkailuilla näin naisena sitten teen, jos se on "poikien juttu"?
Tyttöön liittyen etenkin E kuulee kommentteja, että hyvä kun tulee poika, niin ei tarvitse isän olla niin huolissaan. Ymmärrän kyllä, millaisia huolia pikkutytön ja teinitytön vanhemmilla voi olla, koska maailma ei ole naisille mitenkään varman turvallinen paikka. Itse en kuitenkaan näe, että pojan kasvatus on yhtään huolettomampaa, melkeinpä päinvastoin. Ainakin E itse on ollut sellainen huithapeli ja Vaahteramäen Eemeli, että ihme ettei ole enempää arpia ja luunmurtumia lapsuuden toilailuista.
Vaatteet ovat yllättävän tiukasti värikoodattuja Aussilassa, ja täkäläisiltä onkin tullut pelkästään "pojalle sopivia" vaatelahjoja. Lahjat ovat tietenkin ihana asia aivan kaikenlaisina, eli niistä olen pelkästään kiitollinen. Mutta on ollut kiinnostava huomata, että ainoat ns sukupuolineutraalit tai väreistä välittämättömät lahjat tulivat suomalaisilta - sekä venäläistutultani, joka huoleti antoi kirkkaan pinkkejä potkupukuja pojalle. Suomalaiset, ilmeisesti lukukansana, myös antoivat pääasiassa kirjoja vaatteiden sijaan, mikä oli aivan nappivalinta. Vaatteet jäävät pian pieniksi, kirjoista on iloa moneksi vuodeksi!
Kirjoitin aiemmin, etten aio viettää baby showeria - sellainen kuitenkin järjestyi kavereiden toimesta yllätyksenä ja oli mahtavat kemut, KIITOS!
 |
| Tutustumassa Dr Seussiin, lahja Suomi-koulun opettajilta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!