5.4.2014

Henkisesti turpiin

Eilen oli rehellisesti sanoen p*ska päivä. Parani loppua kohden, onneksi. Kiitokset siitä mahtaville illallisvieraille, lämpimälle aussipariskunnalle.

Päivään lähti kertymään pieniä ärsytyksiä kuin kiviä kenkään aamupäivästä saakka, kun töissä asiat eivät edenneet, pari päivää sitten maksamani kännykän prepaid-liittymä lakkasi toimimasta, E:n kännykkä teki samanlaisen selittämättömän tenän, unohdin ostaa tarvittavia asioita iltaa varten ja lisäksi en löytänytkään kukkapuskaa illallispöytään, jii än ee.

Orastavaan päänsärkyyn sentään auttaa aina hieronta, ajattelin. Kiristyvät hartiat aiheuttavat minulle väistämättä migreenin, jos en hoida asiaa ajoissa. Mutta vakihierojalle ei sitten ollutkaan yhtään aikaa vapaana, vaikka yleensä sinne pääsee aina. Ja todellakin tarkoitan aina, koska paikka on kiinalainen, ja kiinalaiset venyvät miten vain tehdäkseen bisnestä eli ottavat kyllä maksavan asiakkaan aina vastaan. Paitsi tänään. Tajusin, ettei ole aikaa etsiä uuttakaan paikkaa niiden kohta tulevien vieraiden takia.

Pankkitiliä tarkistaessani huomasin, että hyväkorkoinen säästötilini on tipautettu minimaalikorkoiseksi, koska 12 kuukauden tutustumisjakso on nyt ohi - en tiennyt, että korkoon pätee tällainen määräaikaisuus. Koska säästämme omaa asuntoa varten, tietenkin rahat on yritetty työntää parhainta mahdollista tuottoa tuovaan väliaikaiskohteeseen, joten nyt on metsästettävä uusi pankki.

Mykistyneenstä kännykkäliittymästä myyjä vain totesi, että itsepä ostin kahdenkympin rupuliittymän, jossa minuutti- ja datansiirtohinnat ovat tapissaan. Aiemmin käyttämäni kolmenkympin kuukausiliittymä sisältää riittoisan puhepaketin ja netinkäyttöoikeutta mukavasti, joten en ollut tajunnut, että kahdenkympin liittymässä on eri säännöt. Eivät nämä pikkukivet kuitenkaan mitään, sillä se todellinen murheenkryyni odotti iltapäivän puolella.

Kaikki alkoi harmittomasti työkavereiden kanssa rupatteluna. Työpisteeni ympärille kertyi puolenkymmentä ihmistä pitämään taukoa ja juttelemaan niitä näitä. Yksi kuuli väärin, mitä sanoin, ja siitä juttu jatkui toiseen asiaan, jonka joku toinen oli aiemmin kuullut väärin / ei ollut saanut selvää aksenttini takia. Yhtäkkiä kaikki seisoivat ringissä ympärilläni ja lallattivat ala-asteen pihan malliin: "Sano se sana uudelleen! Hahhahahha! Sano uudelleen! Huahhahaaa!" Tilanne oli ensin koominen, mutta riittävän monen toiston ja naurunremakan jälkeen ei enää ollut. En voinut muuta kuin tokaista, että vitsi on mennyt liian pitkälle, ja kävellä pois.

Kahvikupin täyttämiseen keittiössä meni vartti, koska tilanne a) otti päähän, b) loukkasi ja c) itketti. Kohtaan vastaavia tilanteita säännöllisesti, mutta paljon lievemmässä muodossa. Yleensä lähinnä huomaan vastapuolen ilmeestä, että tämä ei ymmärrä ihan kaikkea tai ponnistelee saadakseen selvää. Joskus ihmiset kommentoivat jotain harmitonta, kuten kyselevät alkuperämaatani. Muutaman kerran on tullut tylympi kommentti, kuten suorasukainen tokaisu: "onpa kovaa ja katkonaista tuo sun puhe" - vaikken rally englishia puhukaan, ilmeisesti suomen kovat konsonantit kuultavat läpi.

Kaikkein raivostuttavinta on niissä tilanteissa, kun vastapuoli alkaa puhua h-i-t-a-a-m-m-i-n ja KOVEMMALLA äänellä, koska luulee, etten ymmärrä, jos minulla on aksentti. Siitä huolimatta, että kummankaan ei ole kertaakaan tarvinnut kysyä toiselta, että mitä. Ja siitä huolimatta, että Perthin väestöstä kolmasosa on ensimmäisen polven maahanmuuttajia ja kaksi kolmasosaa toisen polven. Eli ei luulisi olevan ensimmäinen kerta, kun ihkaoikean ulkomaan elävän kohtaa. Enemmistö maahanmuuttajista on kuitenkin brittejä, joten perthiläiset eivät vieläkään näytä pärjäävän ei-englantilaisten aksenttien kanssa samaan malliin kuin isompien metropolien asukkaat.

Tuntuu, että suomalaiset suhtautuvat paljon ymmärtäväisemmin eri murteiden puhujiin kuin perthiläiset eri lausuntatapoihin. Johtuneeko siitä, että Suomessa on vähäväkiseksi maaksi yllättävän monta erilaista puhealuetta, ja jokainen suomalainen on kohdannut jonkun, joka puhuu eri tavalla kuin itse. Turkulainen ymmärtää savolaista ja toisinpäin, kun pakko on. Mutta täällä yhtäkkiä näyttää, että jos on yksi vokaali sanasta väärin, niin tuloksena on vain näytönsäästäjäkatse eli vastapuolella ei raksuta. Toisaalta, kyllähän suomikin on pullollaan hoonosoomi-vitsejä, eli ulkkariaksentilla suomea puhuva naurattaa. En tajua miksi.

Kun asiaa vuodatin E:lle illalla, sain vastineeksi kovasti ymmärrystä ja lohdutusta. Mutta toisaalta, kuulin myös ikävistä tilanteista, joista E ei ole ennen kertonut. Olen huomannut kyllä, että kummallisen moni aussi suhtautuu ranskalaisiin omituisella amerikkalaismallisella halveksunnalla ("ei teistä patonginmussuttajista ole mihinkään, fiineinä vaan istutte viinilasi kädessä, silloin toisessa maailmansodassakin teidät piti käydä pelastamassa"-settiä, johon E:llä henkilökohtaisesti ei ole osaa eikä arpaa).

E tapaa paljon enemmän ihmisiä työnsä kautta kuin minä, joka istun suht suojatussa toimistossa päivät. Ja hänelle sataa niskaan jos jonkinlaista ivallista kommenttia, joissa ranskalaisten sitä, tätä ja tuota taitoa epäillään surutta ("vaaditaanko siellä teillä edes kunnon koulutusta tähän", ym.). Joskus wessien itsetietoinen kuvitelma siitä, että täällä on kaikki parhaiten maailmassa ja esimerkiksi eurooppalaisten koulutustaso ei varmastikaan ole vastaava kuin täkäläisten, naurattaa, itkettää ja saa repimään hiuksia päästä yhtä aikaa.

Työkavereista kaksi pyysi jälkikäteen anteeksi (ja näyttivät kyllä aidosti kauhistuneilta tajutessaan, että nyt meni liian pitkälle), ja pari muuta yritti kääntää puheen kaikenlaisiin iloisiin aiheisiin (ettei tarvitse kaivella tapahtunutta).

Eniten tilanteessa loukkasikin se, että olen tehnyt näiden samojen ihmisten kanssa töitä pian kolme vuotta, olemme hyviä kavereita myös vapaa-ajalla, ja satunnaisia pikaisesti selvitettäviä väärinkuulemisia lukuunottamatta kukaan ei ole koskaan osoittanut, ettei ymmärtäisi, tai pitäisi minua jonain eläintarha-apinana, joka matkii oikeiden ihmisten tekemisiä. Kaiken lisäksi meillä on toimisto täynnä ihmisiä joka kolkasta, kuten Intiasta, Kiinasta, Irlannista, Uudesta-Seelannista jne, ja kaikki puhuvat omanlaisillaan aksenteilla ilman, että heitä siitä mollataan.

Tiedän, että tarkoitus ei ollut paha, mutta lopputulos oli. Eniten huolettaa, että miten nyt saan kovetettua nahkani, etten anna vastaavien tilanteiden mykistää. Etenkin alkuaikoina täällä kynnys puhumiseen oli suuri, juurikin siitä pelosta, että entäs jos sanon väärin, kukaan ei ymmärrä, tai joku nauraa? Vuosien mittaan olen enimmäkseen unohtanut itsetarkkailun ja selostan vaan, aiheesta kuin aiheesta. Mutta tällainen piikki yllättävältä taholta saa väkisinkin olon kääntymään sisäänpäin ja olemaan varovaisempi puheen kanssa. Ja juuri tätä seurausta en halua!

Pitää keksiä joku voimastrategia, jolla pääsee ivailusta yli sitä sen kummempia pohtimatta. Valmiiksi jo tuntuu, että koko elämä täällä lähtee takamatkalta: muut ovat jo hyvässä vauhdissa omalla kotikentällään, kun itse vasta valmistautuu selviämään kaikesta vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä, ja samoihin tuloksiin on silti yllettävä, jos pärjätä aikoo.
Tällä kupongilla yksi ilmainen pettymys (niin kauan kuin varastoa riittää). 

6 kommenttia:

  1. Voi Anu! Kurjista kurjin läpänheiton aihe! Tsemiä itsetunnon palasten keräilyyn ja kasaan liimailuun. Halauksia <3

    Ja samaa settiä sitä saa täälläkin töissä kuulla, kun en osaa lausua oikein tiettyjen lääkkeiden nimiä tms. Tai sitä helvatan advertisement-sanaa J:n äidin mielestä...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Noonis tsemppauksesta! On tänään paikallaan.

    Tajuan kyllä, että joskus hassusti sanottu juttu nyt vaan naurattaa eikä sille mitään voi, nauretaan meilläkin E:n kanssa toinen toisillemme välillä. Mutta onkin eri asia nauraa yhdessä kuin nauraa toiselle.

    Eniten ottaa kupoliin, että on aika hiton iso ponnistus pystyä ylipäätään työskentelemään vieraalla kielellä, ja sitten jos kerran viikossa ääntää jotain väärin, siitä saa välittömästi kuulla kuittailua.

    Ihan kuin kaikki syntyisivät joku englantinamikka aivoissa, ja sitten jos jollakulla ei sitä olekaan, niin on pakosti hidas, tyhmä tai muuten vaan narri.

    Esim. yhtenä päivänä lausuin väärin sanan liaison - pitäisi sanoa lieisön eikä laieisön. Tästähän sain kuulla pomoa myöten. Mistäs tuonkin tietää, kun esim. wilderness voidaan lausua wildönes tai waildönes. Joskus tekis mieli löydä hanskat tiskiin vaan.

    Ja sit seuraavana päivänä - "tehän ette mua lannista", ja tervemenoa vaan kaikille naureskelijoille tekemään töitä jonnekin toisenkieliseen maahan, mites sitten suu pantaisiin? ;)

    VastaaPoista
  3. Olipas kurja sattumus :( Meillä on töissä sen verran paksua ja sekalaista aksenttia paikalla että ei ole tuollaisia kieli-ilvailuja tullut koskaan eteen, mutta eivätpä ne tosiaan mitään harvinaisuuksiakaan ole.

    Natiivimurteita Suomessa hyväksytään kyllä, mutta enpä koe suomalaisia keskimäärin kovin ymmärtäväiseksi kun joku vieraskielisen taustan omaava yrittää uskaltautuu puhumaan Suomea,

    Säästötiliä varten suosittelen UBankia, hoituu kaikki kätevästi netissä ja säästötilin korko on varsin kohtalainen: https://www.ubank.com.au/

    VastaaPoista
  4. Kiitos säästötilivinkistä Sami; näyttää paremmalle, kuin omatoimisesti löytämäni paras vaihtoehto eli HSBC:n tarjous.

    Juu samaa itsekin sanoin yllä, että erilaisia murteita Suomessa riittää, mutta ulkkariaksentilla puhuville naureskellaan sielläkin.

    Epäilen, että Perthissä ollaan umpimielisempiä kuin itärannikolla, sillä itse kohtaan paljonkin tätä kieli-ihmettelyä. Ja puhun siis täysin sujuvaa englantia, eli se on pelkästään (englantilaisesta, australialaisesta tai irlantilaisesta poikkeava) aksentti, jota ihmetellään, ei kielenkäyttö sinällään.

    Ehkä täällä takapajulassa jo muutaman vuoden/vuosikymmenen päästä moinen asia kuin aksentti ei enää hetkauta ketään :)

    VastaaPoista
  5. Hei Anu ja terveisiä harmaansävyisestä ja sumisesta Turusta! Googlen avulla löysin blogisi ja aloin sitä lukemaan mielenkiinnolla. Liityin juuri jäseneksikin :)

    Tosi kurja juttu tuo töissä naureskelunkohteeksi joutuminen. Ja allekirjoitan kyllä, että on ISO ponnistus tehdä töitä ei-omalla- natiivikielellä. Mahtavasti olet siellä pärjännyt ja pärjäätkin! Itseäni aikoinaan naureskeltiin Tukholmassa asuessani kun sanakirjasta löytämäni sana ei ollutkaan siihen kontekstiin aivan oikea, ääntämyskin meni pusikkoon. Syvälle ja poikittain. Totesin vaan, että länsinaapuri on hyvä ja näyttää esimerkkiä "finn djävelille" . Tack så mycket! Loppupelissä yks nolla minulle :)

    Blogiasi on ilo lukea - olet tosi hyvä ja analyyttinen kirjoittaja. Tosi hienosti osaat pukea sanoiksi sen "meillä ja muualla" ja ihanaa muuten huomata miten sinulle "meillä" oli aluksi Suomessa ja nyt siitä on tullut "meillä Perthissä" :)

    Haluaisin myös kysyä väitöskirjasi teosta ja siitä miten sen teko Ausseista käsin järjestyy/on onnistunut. Olen nimittäin pyrkimässä tohtoriopiskelijaksi (liiketalous & HR) suomalaiseen yliopistoon ja ajatuksena vai pitäisikö sanoa, suunnitelmana olisi tehdä osa (toivottavasti suurin) tutkimuksesta Ausseissa. Tähtäimenä Sydney ja koko perheen voimin. Olisin todella kiitollinen, jos jaksaisit ja ehtisit kertoa omasta opiskelukokemuksestasi, ellet täällä blogissa niin vaikka sähköpostitse?

    Kiitos tästä blogista ja keep up the good work!

    VastaaPoista
  6. Moi Sanna, kiitos pitkasta kommentista ja rohkaisusta! Noinhan se on, etta helppo on naureskella, jos itse on syntymastaan saakka saanut jotain lahjaksi (aidinkielen) ja toinen on joutunut tyolla ja vaivalla sen opettelemaan... etta ei se nyt mikaan saavutus ole, etta tietaa sen mita pitaakin tietaa (eli miten oman aidinkielen sana lausutaan).

    Kirjoitin vaikkarikokemuksista uuden postauksen. Oma onnistumisesi riippuu varmasti paljon seka motivaatiosta, elamantilanteesta etta rahoituksesta. Itsellani oli tarkoitus rahoittaa opinnot tyonteolla, mutta tyonteko veikin sitten kokonaan mukanaan, koska urkeni vahingossa uusi ura taalta. Ja muut syyt on eritelty postauksessa.

    Jos noista sudenkuopista paaset yli, uskon, etta hyvin se menee :) Omat vaikkariohjaajani olivat tosi joustavia yhteydenpidon suhteen, eli olisin saanut palautetta ja apua tyon etenemiseen skypella ja meililla.

    Kiitos viela positiivisesta palautteesta, kiva kuulla, etta blogissa on jarkea ja etta sita jaksaa lukea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!